Nt-ultra

Onpa harmillisia uutisia. Kyllähän tonne lapsivesipunktioon ilmeisesti kannattaisi mennä, kun on kuullut juttuja että NT ultrassa löydetty kohonnutta riskiä ja jatkotutkimuksissa ei sitten kohonnutta riskiä ollutkaan. Omassa lähipiirissä ainakin yksi tämmöinen ollut ja ihan terve lapsi syntyi lopulta.

Kannattaa myös muistaa että ne rajat hälytyksiin on laitettu hyvin pieniksi, esimerkiksi tuo 1:31 tarkoittaa reilu 3% riskiä, mikä on edelleen hyvin pieni riski kaikkinensa. Tsemppiä kovasti ja toivottavasti jatkotutkimuksista tulee hyviä tuloksia jos sinne päädytte.


Kiitos myötätunnosta. Auttaa jaksamaan kun pääsee purkamaan vaikka näinkin ajatuksia. Ollaan päädytty siihen, että lapsivesi tutkimus tehdään. Toivotaan että meidän pieni pysyy terveenä matkassa. Tuo on totta, että prosentti sinänsä on pieni. Jännittää vaan, kun on normaalisti niin paljon isompia lukuja muilla. Mutta eihän sekään tietenkään takaa terveitä lapsia, vaikka olisikin niin.. :smiley-angelic003
 
Huhhuh, ekat verikokeet ja pissanäyte tänää hoidettu. Harmi ettei Kantaan tule näkyviin, mua kiinnostaisi hcg. En ymmärtäisi kuitenkaan niistä seulontanäytteistä mitään, muista kyllä. 17.3 meidän Nt ultra. Sitä odotellessa, onkiva lueskella muiden fiiliksiä :smiley-bounce013
 
Huhhuh, ekat verikokeet ja pissanäyte tänää hoidettu. Harmi ettei Kantaan tule näkyviin, mua kiinnostaisi hcg. En ymmärtäisi kuitenkaan niistä seulontanäytteistä mitään, muista kyllä. 17.3 meidän Nt ultra. Sitä odotellessa, onkiva lueskella muiden fiiliksiä :smiley-bounce013

Mulla näkyi verikokeiden tulokset omakannassa ja oli virhe katsoa ne ennen virallista lausuntoa. Tuli vain lisää huolta kun yritin itse tulkita ja vertailla netistä löytyneisiin taulukoihin. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että yksiköt olivat eri kuin löytämissäni viitearvoissa, joten ensin piti yrittää kääntää oikeisiin yksiköihin enkä ollut lainkaan varma menikö oikein. Jatkossa luotan ammattilaisiin :grin
 
Kävin katsomassa Kannassa seulonta verikokeet, vaikka tiedän, ettei sitä saa tehdä.:angelic: Nopean googlailun jälkeen vaikuttivat ensin vähän matalilta, mutta sitten kävin katsomassa toissavuoden tulokset ja ne olivat melkein samanlaiset. Eli mun tapauksessa niiden katsominen rauhoitti, vaikka voihan vieläkin huonoja uutisia tulla. 2,5 viikkoa vielä NT-ultraan. Muut tekijät jotka riskilukuihin vaikuttavat, ovat melkein samana pysyneet. Olen vuoden vanhempi, muutaman kilon painavampi, enkä tupakoi edelleenkään. Niskaturvotus tietenkin on muuttuva tekijä.
 
Meillä on keskiviikkona ultra. Tavallaan jännittää, tavallaan ei. Ollaan jo kaikille läheisille kerrottu vauvasta, niin olishan se tietysti kamalaa jos nyt olisikin jokin huonosti tai ei vaikka löytyisi enää sykettä. Sain onneksi sumplittua työt niin, ettei ultran jälkeen tarvitse mennä enää takaisin töihin.
 
Meillä on keskiviikkona ultra. Tavallaan jännittää, tavallaan ei. Ollaan jo kaikille läheisille kerrottu vauvasta, niin olishan se tietysti kamalaa jos nyt olisikin jokin huonosti tai ei vaikka löytyisi enää sykettä. Sain onneksi sumplittua työt niin, ettei ultran jälkeen tarvitse mennä enää takaisin töihin.

Meilläkin on tulevana keskiviikkona ultra. Jännittää kyllä jonkin verran, vaikka toisaalta on aika luottavainen olo. Mutta onneksi enää 3 vrk, niin pääsee näkemään miltä näyttää.
 
Vaikka tämä ei suoranaisesti liitykään enää niskaturvotusultraan, halua kertoa täällä tämän päivän lapsivesipunktiosta, koska näitä kokemuksia on internetissä mielestäni ihan liian vähän.

Vähän tuota toimitusta sinänsä jännitin, vaikka hedelmöityshoidoissa on monenlaista sörkkimistä jo koettu. Punktio ei ollut kuitenkaan mielestäni läheskään niin kipeä kuin vaikka tuo ivf-hoitojen munasarjapunktio (joka sekään ei juurikaan satu). Epämiellyttäväksi tuota lapsivesipunktiota kutsuisin ennemmin kuin mitenkään kipeäksi. Lääkäri kertoi koko ajan mitä hän tekee. Toimenpiteen jälkeen ultralla tsekattiin vielä lapsi. Oli sama syke kuin ennen toimenpidettä, eikä mitään kummallista näkynyt siellä.

Nyt 4 tuntia punktion jälkeen pistokohta on ajoittain pikkiriikkisen arka, mutta mitään särkylääkettä tähän ei tarvita. Toki se keskenmenon pienen pieni mahdollisuus vähän jännittää, mutta se selviää tässä lähipäivinä. Usein kai lapsivesipunktion komplikaatioissa ensimmäinen isompi näkyvä ongelma on tihkuva lapsivesi, mutta mitään ei näy housuissa eikä vatsa näytä yhtään turvonneemmalta kuin eilenkään. Ensi viikolla neuvolassa varmaan kuunnellaan sykkeet niin ei tarvitse kauaa odottaa.

Henkisestä puolesta en osaa sanoa mitään, koska meidän alkiodiagnostiikan takia olen tiennyt aina joutuvani istukka/lapsivesipunktioon ja tuloksesta huolimatta pidämme tämän lapsen (tarvitsemme tuloksen kuitenkin jo ennen syntymää, koska tulisi sektio). Varmasti jos tähän toimenpiteeseen joutuu yllättäen, on huolia satakertainen määrä.
 
Meillä oli eilen nt-ultra Husilla/Bulevardilla. Hirveä sää ajaa mutta hoitaja ja kokemus olivat ihanat. Viikkoja olisi pitänyt olla korkeintaan 12+5 mutta mitan mukaan ikää oli 13+1. Eloisa kaveri, kaikki hyvin. Imi jopa peukkuaan siellä. Jo varhaisultran mukaan kaveri oli pari päivää edellä mitoissa.
Verikokeissa kävin jo kaksi viikkoa sitten mutta kannassa ei ollut vielä mitään niistä. Tulevat kuulemma viikon päästä.
 
Ultra oli tänään, kaikki hyvin pienellä :) Sielä oikein venytteli selkä kaarella niin et piti odotella et sai mittoja otettua :D Vastasi muutamaa päivää isompaa ja laskettuaika muutettiin kolme päivää aikaisemmaksi. Tänäänkin onkin siis jo 13+2. Seulontatuloksia nyt vaan odotellaan. Niskaturvotus oli alle 2mm.
 
Meilläkin oli eilen nt-ultra. Kaikki oli hyvin, vilkas kaveri. Jännä kuinka paljon paikkakohtaisia eroja tuossa lasketunajan muuttamisessa on. Meillä pieni oli mitoiltaan kolme päivää isompi, mutta la pysyi samana. Sanoi, että muutetaan vaan jos heittoa on yli 5 päivää.
 
Kirjoittelinkin tuonne salaiselle puolelle jo, että meillä oli vihdoin nt-ultra viime keskiviikkona. Kaikki oli oikein hyvin! :Heartred Rakenteita näkyi jo hyvin ja niskaturvotus oli 1,2 mm. Vauva vastasi viikkoja 13+1, kun alkionsiirron perusteella oli 12+5. Ei siis ivf-alkuisen raskauden takia siirretty laskettua aikaa.
 
Meillä piti olla nyt tulevana keskiviikkona nt-ultra, mutta jouduttiin siirtämään reilua viikkoa eteenpäin koska oonkin nyt yllättäen karanteenissa. Onneksi ehditään vielä sopivilla viikoilla jos ei tuu enempää tällaisia ylläreitä..!
 
Noniin. Sellainen päivä, että....

Olin jo väsynyt kun koiran kanssa käytiin kuntoutuksessa bussilla, 3 tunnin reissu että päikkärit piti ottaa välistä ja jaksoin sitten mennä bussilla Nt ultraan. Mies ei tullut mukaan koska töissä pitää ilmoittaa tarkkaan mihin menee eikä halunnut ennen nt ultraa sinne ilmoittaa raskaudesta mitään (uus duunipaikka).

No, menin tutkimuspöydälle ja tutkimus tehtiin alateitse ja ensimmäisenä ilmoitti lääkäri (jäyheä jo eläköitynyt, mutta kokenut mies) että "täällä on kaksi". Ite siinä vaiheessa, että mitä, anteeksi, eikä ole ja aloin tärisee ja puhisemaan jännityksestä ja näin sit ite myös näytöltä, että kyllä, 2 on. Varhaisultrassa ei ollut näkynyt kuin 1. Lääkäri sanoi että ovat olleet niin kiinni toisissaan, ettei ole näkynyt silloin. NT arvot olivat Alla 1,1 ja Bllä 1,5. Seulontatulokset tulee ensi viikolla.
Asiaa sulatellaan positiivisessa mielessä edelleen, 1,5h kävelin kaupungilla ja läheisessä citymarketissa ja pohdiskelin asiaa.

Huh, heijaa, edelleen epätodellinen olo. Miehelle soitin töihin ja olikin sulattelemista. Kertoo heti huomenna töissä jotta pääsee tulemaan muihin tapaamisiin.
 
Aikamoinen pommi :) siis ihanalla tavalla, ite oon aina haaveillut kaksosista. Tsemppiä asian sulatteluun! Monilla paikkakunnilla pyörii monikkoperheiden tukiryhmä ja esim Fb-ryhmiä, sieltä sais varmasti hyvää tukea.
 
Aikamoinen pommi :) siis ihanalla tavalla, ite oon aina haaveillut kaksosista. Tsemppiä asian sulatteluun! Monilla paikkakunnilla pyörii monikkoperheiden tukiryhmä ja esim Fb-ryhmiä, sieltä sais varmasti hyvää tukea.

Ite ei osattu yhtää varautua sen varhaisultran jälkeen. Mut joo, on kyllä positiivinen asia. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Toki synnytys on varmaan jo elokuussa mutta pyörin täällä kun virallinen la on syyskuussa.
Katoinkin netissä että on alueyhdistyksiä, ite en käytä facea mutta puoliso käyttää.

Mies totes että tulee lapsiluku kerralla täyteen, ite olisin raskauden halunnut kokea vielä kerran. Noh, katsotaan mitä elämä tuo tullessaan kun toisesta koirastakin haaveillaan
 
Nuppis90, onnea tuplauutisesta! Eiköhän kaikki suju hyvin ja voihan sitä olla että teille suodaan vielä kolmaskin lapsi.

Me ollaan miehen kanssa puhuttu neljästä lapsesta (tää siis meidän kolmas) mut eilen se puhui jo viidennestä :laughing002
 
Takaisin
Top