Nimien miettiminen vaaville

Meillä ei olla innostuttu ihmeemmin suvun "perintö-nimistä", sinänsä tuntuu hieman ikävältä omalta kohdalta katkaista perinne kun jatkunut vissiinkin aika monta sukupolvea tää mun kolmas nimonen kulkuaan, mut en oo itse siitä henk.koht. ikinä pitänyt joten.. nounou. Miestä myöskään onneksi kiinnosta oman sukunsa perintönimet :smiley-ashamed004

Ainoastaan tytölle kiinnostais antaa maybe mun toinen nimistä kun itse siitä olen aina paljon pitänyt. Myös edesmenneen isäni etunimestä olen ollut lapsesta asti sitä mieltä että se tulee jonkun poikani yhdeksi nimeksi, ei kuitenkaan kutsuma, mutta olen jo kahden pojan kohdalla sen itse ottanut pois nimiehdotuksisa joten tuskin lyö nytkään läpi.

Ja voi siis vitsit kun on moni aikasin nuita nimiä saanut mietittyä :eek:
 
Mistä olette muuten aloittaneet nimien miettimisen? Kalentereiden selaamisella tms? Toi oli mun mielestä söpö että lapsuuden satukirjoista :)
 
Meillä on vaan heitelty isännän kanssa nimiä tajunnanvirtana :) Esikoisen kohdalla nimi oli jotenkin ihan selvä ilman suurempaa miettimistä. Toisen pojan kanssa sit haluttiin mennä isoveljen jalanjäljissä alkukirjaimen ja tyylin suhteen. Tytön kohdalla jatkettiin muuten samaa linjaa mut vaihdettiin alkukirjainta. Jos tää masukki on tyttö, niin nimi noudattaa edelleen samaa tyyliä ja sama alkukirjain kuin isosiskolla. Jos tämä taas on poika, tulee hälle ihan oma alkukirjaimensa.
 
Mä en oo vielä ehtinyt katsoa mistään vaan ne nimet mitkä haluisin on ollut mun mielessä jo kauan :) pitäis kyl alkaa selailee ku pojan nimestä mul ei oo viel mitään hajua, jos pojan saamme :)
 
Kalenterista katottiin. Ensin toinen laitto ruksin kivan nimen viereen ja sitten toinen ja katottiin osuko yhtään samaa :grin
 
  • Tykkään
Reaktiot: Bnt
Mekin koitettiin miehen kanssa eilen tajunnanvirroistamme noukkia nimiä, lopputuloksena kummatkin räkätti vedet silmissä toisen ehdotuksille. Alkuun meinattiin ottaa nokkiimme toisen reaktiosta mutta onneks sit osattiin kuitenkin suhtautua. Taidetaan siirtyä kohti kalentereita ja nimikirjoja taasen jos siellä natsais, ku ei oikeen meiän suoraan aivokopasta nousevat ehotukset mene yksiin.. :P

Plus yhteensä taidettiin ehdottaa 2 tytön nimeä ja siihen loppu ne ideat. Äh, mä oisin niin halunnut lasten nimiks Pepitan tai Hilperin :P Pitänee ottaa lisää lemmikeitä jos sit kävis nui nimet miehellekkin :P
 
Takaisin
Top