Meidän vauva saa joko kaksi tai kolme nimeä, jotka päätetään sitten kun tiedetään, onko syntynyt tyttö vai poika. Aateltiin, ettei mietitä nimeä etukäteen, jotta vältetään turhat erimielisyydet.
Meillä on lapsilla kaikilla kolme nimeä. Tai no kuopuksella periaatteessa neljä kun eka on yhdistelmänimi tosin ilman väliviivaa kun ei oltu silloin varmoja meniskö läpi väliviivalla. Tälle nuorimmalle tulee kanssa eka nimi yhdistelmänä, mutta tällä kertaa väliviivalla ja sen lisäksi kaksi muuta nimeä. Onpahan sitten varaa valita millä nimellä tahtoo isona kutsuttavan jos se ensimmäinen ei kelpaakaan :) Mulla on itellä kaksi nimeä, miehen etunimi on yhdistelmä ja lisäksi yksi nimi.
On jo ajateltu, kaksi nimeä. Esikoiselle annettiin kolme..nekin muuttuivat ensinäkemisen jälkeen, koska etukäteen ajateltu nimi ei tuntunutkaan oikealta.
Siksi olen nytkin vähän epäröivä nimestä, mies jo välillä kahden kesken käyttää sitä