Nimi vauvalle

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vaikea sanoa. Mahtaako jäädä raukka nimettömäksi, kun mieskin sanoi että nimestä tulee vielä tappelu :grin
 
Meillä on muutama hyvä nimi valmiina, oli uusin tulokas sitten tyttö tai poika. :happy: Odotamme kuitenkin siihen että näemme lapsen ennen kuin päätämme, koska minusta lapsen täytyy olla myös "nimen näköinen". Kuulostaa ehkä hassulta mutta itsellesi olisi vaikea antaa lapsen nimeksi vaikka Liisa, jos vauva ei minusta näyttäisi yhtään Liisalta. Ehkä siihen kuitenkin tottuisi ja lapsi alkaisi näyttää nimeltään(?) Ymmärtääköhän kukaan mitä höpötän. :grin

Meillä kävi esikoisen kanssa näin.
Nimi oli jo päätetty, mutta kohdatessa se ei kyllä tuntunut yhtään oikealta :laughing002
Siksi olen ihmetellyt miten joku on antanut nimen, jonka jo 10 vuotta sitten päättänyt....
 
Me tykätään miehen kanssa molemmat suht perinteisistä nimistä. Silti saatiin esikoisestakin vääntöä aikaan, kun mies ei tykännyt mun loistavista ehdotuksista:meh: Ja niitä oli useampi.
Nyt olen kerännyt listaa puhelimen muistioon jo pidemmän aikaa, ennen raskauttakin, jos olen jossain jonkun mieluisan nimen nähnyt. No, muutamia olen jo miehelle niistä ehdottanut ja jälleen ollaan näköjään eri mieltä.
Ehkäpä se yksi sitten löytyy tälläkin kertaa, joka on molempien mielestä hyvä
 
Meillä kävi esikoisen kanssa näin.
Nimi oli jo päätetty, mutta kohdatessa se ei kyllä tuntunut yhtään oikealta :laughing002
Siksi olen ihmetellyt miten joku on antanut nimen, jonka jo 10 vuotta sitten päättänyt....

Jännittää jo valmiiksi, miten meidän käy. Tosiaan nimi valmiina tytölle ja pojalle, mutta jos se ei sovi tulevalle lapselle ollenkaan, menee homma ihan uusiksi :woot:

No jos niin käy, niin toivottavasti sitten joku muu sopiva nimi löytyy helposti :)
 
Meillä on vielä mietintämyssyt syvällä päässä. Pojalle toinen nimi on jo lukittu kun kulkee toisella suvussa. Tyttöjen nimiä on pitkä lista, poikien vähemmän. En halua mitään kuluneen aikakauden trendinimeä, kuten Salkkareista lähtöisin joskus 15-20 vuotta sitten tuli iso kasa tyttöjä nimeltä Oona. Tai nyt taitaa olla pojilla Räikkösten mukaan Robin suosittu. Haluaisin almanakasta löytyvän mutta vähän vähemmän kylillä kuullun nimen. Ja tietysti ei saa olla kummankaan meidän exän tai säädön nimi tai mikään koulukiusaajistamme.

Joo, vaikeeta tulee.
 
Me istuttiin saunassa isännän kanssa tässä joku aika sitten ja keskusteltiin nimistä. Mua meinas alkaa naurattaa kun on lukenut näitä ketjuja täällä ja huomasin että meillä on ihan sama meininki kuin muillakin, mun ehdotukset ei mene läpi mutta hänen samat ehdotuksensa on maailman parhaita :D
 
Tyttöjen nimiä on jo pitkä liuta, mut poikien nimiä on niiiiin hankala keksiä! Tuntuu et pää lyö täysin tyhjää. Sit ne mistä minä tykkään, ei kelpaa miehelle. Jos on poika niin täytyy vetää varmaan hatusta :hilarious:
 
Meillä ei ole nimeä mietitty vielä ollenkaan. Toki omassa päässä joitain vaihtoehtoja pyöritellyt. Voi olla, että aletaan miettiä vasta rakenneultran tai synnytyksen jälkeen.
 
Tyttöjen nimiä on jo pitkä liuta, mut poikien nimiä on niiiiin hankala keksiä! Tuntuu et pää lyö täysin tyhjää. Sit ne mistä minä tykkään, ei kelpaa miehelle. Jos on poika niin täytyy vetää varmaan hatusta :hilarious:

Sama! Jotenkin kivoja poikien nimiä tuntuu olevan paljon vähemmän. Tytölle keksisin heti montakin ihanaa nimeä. Me ei tosin olla vielä miehen kanssa kovin paljoa pohdittu tätä nimiasiaa, varmaan sitten rakenneultran jälkeen aktiivisemmin, jos siis sukupuoli selviää silloin.
 
Nyt on päinvastoin kun ihan alussa, pojalle on nimi lukittu, tytöllä auki :hilarious: Noh, eiköhän se tästä selvinne. Suht samoja mieltymyksiä nimissä sentään.
 
Jeee, meidän vauvalle taitaa nyt olla nimi. Päätettiin, että lyödään lukkoon vasta, kun hän on syntynyt, mutta melko varmaksi saatiin nyt päätettyä molempia miellyttävä, oikeantuntuinen nimi. :)
 
Onko kukaan miettinyt uuden lainsäädännön tuomaa mahdollisuutta antaa neljä (etu)nimeä?

Meillä pohdinnassa ainakin uusi yhteinen sukunimi, kun ei kumpikaan tykätä toistemme sukunimistä ja halutaan että lapsen kanssa olisi kuitenkin sama sukunimi. Sitten kun siitä päästään, niin voisi siirtyä lapsen etunimeen. Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa ennen h-hetkeä :D
 
Keksisi nyt edes yhden nimen, mikä tuntuisi sopivalta :D Miten voikin olla näin vaikeaa.
 
Sama! Pyörittelee vaikka mitä nimiä mielessä vaan tuntuu ettei mikään tunnu omalta. Alusta asti yks nimi on ollu ihan ok ja nyt se ei enää tunnukkaan :D
 
Meillä on melko varmasti nimi keksitty, kunhan selviää onko se tyttö oikeasti vai ei. Pojalle ei nimeä ole eli jos poika tuleekin niin siinä sitten miettimistä :hilarious:
 
Kaksi etunimeä tulee, kunhan nyt keksisi sellaiset mitkä tuntuu sopivilta. Tytölle on pari vaihtoehtoa, pojalle ei sitten yhtään.
 
Meille tulee kolme etunimeä. Kutsumanimi on valmis, mutta vielä mietitään niitä muita. Pojan etunimi oli valmiina jo esikoisen ajoilta. Tai oikeastaan raskaudesta ennen esikoista, joten se on kyllä melko kiveen hakattu. :happy:
 
Meille on tulossa kolme etunimeä. Toiset nimethän oli pitkään tiedossa ennen etunimipäätöstä. :grin Ollaan kaikki kolminimisiä, niin jatkuu perinne.
 
Kolme etunimeä meillekin, sen verran tiedetään jo. Kolmanneksi tulee miehen perheessä kulkeva nimi, kaksi ekaa on vielä hakusessa.

Ei oikeen uskalla muille puhua nimistä, koska jos innostuu jostain nimestä ja joku heti tyrmää sen, niin jotenki siihen menee maku. Esim anoppi tyrmää liian helposti, sille en sano enää mitään
 
Meillä tulee kolme nimeä, toinen ja kolmas nimi niin, että tulee kummankin puolelta yksi nimi ja etunimi sitten ei mikään periytyvä nimi. Meillä molemmilla kolme nimeä, niin sillä mennään. Ja noissa meidän kaikissa nimivaihtoehdoissa ne kolme toimii hyvin peräkkäin, mutta neljäs ei enää sopisi.

Ja lapselle tulee isän sukunimi, kun hänellä kaunis ja ihan superharvinainen sukunimi. Ja sit joskus, kun saadaan toimeksi hoitaa toi vihkiminen, niin otan saman nimen.
 
Takaisin
Top