Neuvolaseuranta

Nannu

Näppärä viestien naputtelija
Tammikuunmammat 2016
Syysäidit 2020
Koska ajattelitte soittaa neuvolaan ja varata ajan ensikäynnille?

Meidän kaupungissa ajanvaraus on ainoastaan puhelimitse takaisinsoittopalveluna ja en haluaisi töistä soittaa, joten ajattelin soittaa huomenna, kun olen vielä lomalla. Toivottavasti puhelinpalvelu on huomenna auki, en ainakaan löytänyt mistään tietoa, että puhelinpalvelu olisi suljettu.
 
Minä soitin perjantaina ajan, kun olen myös vielä lomalla. Minä sain ensimmäisen ajan tosin vasta tammikuun lopulle. Tuntuu oudon pitkältä ajalta odottaa, kun ensimmäisestä kävin heti seuraavalla viikolla plussauksesta.
 
Onko siinä jotain suositusta koska olisi hyvä ensikäynnille mennä?

Mulla olis tulossa varhaisultra sit vko 7 about kunhan nyt vaan pysyy plussana. Mut jos vasta sen jälkeen varaa ni menee varmaan tosi pitkälle?

Meidän kaupungissa kehoitetaan varaamaan aika heti positiivisen testin jälkeen. Ensikäynti on ainakin meillä muistaakseni viikolla 8-10. Mä kävin myös esikoisesta varhaisultrassa 7+2 ja siitä seuraavalla viikolla neuvolassa, mutta ajan varasin heti testin ollessa positiivinen.
 
Mä soitan vasta varhaisultran jälkeen, oli suositukset mitä oli. Meilläkin 8-10 viikolla eka käynti, verikoe on siinä ennen viikkoo 12 seulontaa varten joten ainakin ennen sitä pitää käydä että saa lähetteen.
 
Soittelen varmaan tiistaina, kerkeän sit pyydellä vapaaksi ko. päivän.
Meijän neuvolassa on vaan yks terkka enkä välttämättä haluais mennä hälle :meh: Pakko kysästä puhelimessa jos voisin käyä viereisen kunnan puolella neuvolassa :rolleyes:
Kai esikoisen saa ottaa mukaa neuvolaan?
 
Mulla on huomenna esikoisen kanssa neuvolakäynti (tosin vain 5 min aika, jossa pistetään influenssarokotuksen vahvistusannos), niin ajattelin siellä kysäistä aikaa. Voi olla, etteivät sillä käynnillä ehdi antaa aikaa, niin täytyy sitten soitella.
 
Meidän ensimmäinen neuvolakäynti on varattu! 4.2. ja viikkoja olisi silloin 9+2.

Aikooko teidän puolisot tulla mukaan neuvolakäynneille? Me käytiin miehen kanssa kaikki käynnit yhdessä esikoisesta ja toivottavasti myös tästä toisesta :happy: miehellä on onneksi niin joustavat työajat, että hän pääsee useimmiten mukaan.
 
Käyn varmaan yleensä neuvolakäynnit yksin, mies tulee ultriin (paitsi varhaisultraan) kyllä mukaan, joillakin neuvolakäynneilläkin suositellaan puolison olevan mukana niin mahdollisuuksien mukaan sinnekin sit.
 
Meidän ensimmäinen neuvolakäynti on varattu! 4.2. ja viikkoja olisi silloin 9+2.

Aikooko teidän puolisot tulla mukaan neuvolakäynneille? Me käytiin miehen kanssa kaikki käynnit yhdessä esikoisesta ja toivottavasti myös tästä toisesta :happy: miehellä on onneksi niin joustavat työajat, että hän pääsee useimmiten mukaan.
Meillä oli sama esikoisen äitiysneuvolassa, että aina käytiin yhdessä. Näissä lapsineuvoloissa oon pari kertaa käynyt ilman miestä.
Tämä kevään mun mies on isyys- ja hoitovapaalla, että jos vain saa esikoisen ottaa mukaan äitiysneuvolaan, niin eiköhän me mennä aina koko konkkaronkka.
 
Kysyin siellä esikoisen neuvolassa terkalta tänään, voisinko varata samalla itselleni ensikäynnin, niin ei kuulemma voinut siinä varata, vaan pitää soittaa puhelinajanvaraukseen. (Hän on ollut joskus myös mun äitiysneuvolaterkkana, eli tekee kyllä myös sitä puolta.) Sitten jouduttiin odottelemaan aulassa 15 min esikoisen rokotuksen jälkeen, ettei tule mitään oireita. Ja koko neuvolassa ei ollut muuta ristinsielua. Me oltiin viimeiset asiakkaat klo 15.15. Jatkettiin leikkimistä siellä melkein neljään asti, eikä ketään enää tullut. Niin tuli vain mieleen, oliko sillä hoitajalla oikeasti niin kiire yksin siellä huoneessaan, ettei olisi ehtinyt katsoa mulle sitä ajanvarausta... Well, soittelen sitten huomenna puhelimitse.
 
Mä soitin tänään neuvola-ajan ja meillä tosiaan myös suositellaan soittamaan heti plussan jälkeen. Sain ajan tammikuun loppuun ja silloin viikkoja 9+1 :) mies tulee mukaan ainakin nyt ensimmäiselle neuvolakäynnille ja sit ultriin ja muuten sit miten sattuu ajat sopimaan töiden puolesta. Ja pääsen samalle terkkarille, kenen luona käydään esikoisen kanssa, jee :happy:
 
Mä sain neuvola-ajan 20.1. ja myöskin samalle, jolla ollaan käyty esikoisen raskausajasta asti. :) Meen sinne varhaisultraan tosin vasta tuon jälkeen, koska antoivat tuon neuvola-ajan niin aikaiseen vaiheeseen, ja mulla tosiaan oli se pidempi kierto.
 
Varasin tänään elämäni ensimmäisen äitiysneuvola-ajan. Se olis sit tammikuun vika päivä. Ja oli aika puulla päähän lyöty olo, kun itse on vasta tajuamassa, et on saanut plussan ja neuvolan päässä jo kysellään, et kummassa sairaalassa haluan synnyttää. (Tähän kai liittyi se, et tehdäänkö nyt sähköinen äitiyskortti vai ei)
 
Ajattelin sanoa asiasta neuvolassa tammikuun lopulla kun menen toisen lapsen kanssa neuvolakäynnille. Teen kyllä testin vielä varmuudeksi ennen sitä Silloin olis viikkoja 7+ ni ajan sais varmaan seuraavalle viikolle!
 
En ole vielä varannut. En ehkä pidä kiirettä, kun menisin mieluiten vasta varhaisultran jälkeen.

Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla
 
Vihdoinki kerkesin varata neuvolaa ajan, 27.1. ois eka käynti. Meille on tullu uus äitiysneuvolan terkka, tekee vaa maanantaisin keikkaa mein paikkakunnalle.
 
Takaisin
Top