Neuvolakuulumisia

Heips,

Sivusta seurannut kirjoittaa palstalle toista viestiään! Ihan mielenkiinnosta kyselen, että kuinka kauan teiltä noin keskimäärin kuunnellaan sydänääniä perusneuvolakäynnillä? Itse kun nimittäin viimeksi pötköttelin kuunneltavana 25 minuuttia.. Tähän on taustalla epäily neuvolantädin kevyestä ylihuolehtimisesta, mutta kun vertailukohtaa ei ole, niin paha mennä sanomaan..
 
Sydänäänistä vielä: Kiitos vastaajille. Tällaista ajattelinkin. Se vielä, että sykkeissä ei käsittääkseni ollut mitään poikkeavaa missään vaiheessa, joka olisi vaatinut perusteellisen kuuntelun. Arvostan kovasti huolenpitoa, mutta raskauden edetessä on tullut mietittyä, että mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä turhaa kohkaamista ja (ensisynnyttäjässä) turhan paniikin lietsomista. Esim. puheluita olen saanut aika paljon tädiltä.
 
Tuntuisi tuo 25min tosiaan ylihuolehtimiselta.. En tainnut olla niin kauaa sydänkäyrillä edes silloin, kun olin kaatunut ja tsekkasivat äitiyspolilla että kaikki on kunnossa. Mutta onhan niitä eroja. Viimeksi oli mulla eri neuvolatäti, ja hän halusi kuulla myös muutoksia sydänäänissä, joten herätteli sitten muksun masussa niin että sai sykkeet välillä nousemaan ja sitten taas laskemaan. Omalle tädille riitti se tasainenkin syke.
Ikinä ei kyllä ole perään soiteltu... Onkohan se kovin nuori se neuvolatäti? Olen ymmärtänyt että monesti nuoremmat ja tuoreimmat voivat olla enempi pilkuntarkkoja ja haluavat varmistella asioita? Kokemusta ei itsellä sen enempää ole, kun ensimmäistä odottelen minäkin :)
 
Hyvä varmaan vaan, että tarkistavat liikaa kuin liian vähän. Itsellä oli esikoista odottaessa taas sellainen täti jota ei voinut vähempää kiinnostaa mikään. Ja minä niin luotin hänen "ammattitaitoonsa"
 
Ihan uteliaisuudesta, että mitä ne puhelut sitten koskee? Mullekaan ei oo kummassakaan raskaudessa koskaan soiteltu ja just noin 2min kuunnellaan aina sydänääniä. Siinäkin lopussa tuntuu itestä jo hieman vaivaannuttavalta, kun ei oikein tiedä, mihin katsoa :D...
 
Tänään oli neuvola (38+4), ja oma täti kesälomilla. Oikein oli mukavan ja pätevän oloinen sijainenkin. Juuri kun pääsin sanomasta, että ei koskaan kuunnella sydänääniä kovin kauaa, niin tänään oli poikkeus. Ne kun oli alkuun kuulemma siellä 120 tietämissä, nousivat kyllä heti kun poju alkoi taas liikkua ja sitä häiritsi selkeästi se kuuntelu, mutta tätsy olis halunnut saada sykkeet taas leposykkeiksi kuullakseen kuinka matalalle ne menisi... No ei tapahtunut mitään lepoa :P tämä kun herää, niin se herää ja möyrii masussa kyllä sitten ihan huolella. (minä luulen että se tätsy vain ei alkuun löytänyt oikein hyvää kohtaa... Sai etsiä niin kauan että alkoi se tuttu jumpsutus kuulua ja se oli oikein hyvä ja tasainen syke niinkuin aina ennenkin)

Sf-mitta pompsahti takaisin yläkäyrälle, kun kävi viimekertaisen sijaisen kanssa keskikäyrällä... Riippuu näemmä niin mittaajasta. Pää ei vieläkään ihan kiinnittynyt, eli pikkasen se siellä heilui edelleen .

Muistin jopa kysellä siitä strepto-testistä. Ja niinhän siinä oli nyt käynyt mun kohdalla, että se on jäänyt/unohtunut jostain syystä. Yleensä toisen lääkärikäynnin yhteydessä täälläkin se testi otetaan, mutta kun mulla se korvautui kokoarviolääkärillä polilla, niin siellä oli jäänyt testit välistä... Maanantaina labraan sitten että ehtii ennen laskettua aikaa saada tuloksetkin :)
 
Neuvola 39+3. Uusi naama taas vastassa. Eipä siinä, hemoglobiini 101 (joudun hakemaan uudenlaista rautaa apteekista) , verenpaineet 120/67 tjsp. Paino noussut 1800g/vko - kiva :D taas uusi vaaka ni heittelee, edellinen kun näytti vajaata :wink kotivaa'an mukaan painoa olisi tullut 900g 9 päivässä.. maksa- ja sappinestearvot. Pah joudun maanantaina kontrollikäynnille kun sappinestearvot tuplaantuneet 2 kuukauden takaisesta, nyt 7. Laittoi myös pienen verenkuvan (hempan tarkistus kunnolla) ja pissanäytteen. Kaikkea sitä, no eipä mulla muutakaan tekemistä ole :rolleyes:

Se ihmetyttää että seuraava aika on vasta 41+0 , luulin että nyt mentäis jo viikottain käymään mut ei sit :wideyed: toivon ettei tota neuvolakäyntiä tarvitse edes käydä:happy::smiley-angelic002

Ainii lisää!: kysyin rintakumeista (kumpaa kokoa ) ni hän sanoi et älä osta vielä, vasta sitten jos kätilö niin kehottaa :D selvä.
Ja odotin saavani kuulla että onko vauva kiinnittynyt vai ei - ainoa kommentti oli "pää on aika syvällä lantiossa" , kiitti. Osasin tuon päätellä itsekin paineen tunteesta lantiossani :sad001
 
..ja neuvolasta oli yritetty soittaa perään, vaan mulla oli jäänyt känny äänettömälle. Ja eihän sieltä nyt tietty kukaan vastaa kun sinnepäin soittelee... Kai ne soittais uudestaan jos olisi jotain oikein tärkeää? :wideyed:
 
Ei tääl E-karjalassakaan viikon välein ole neuvolat, edellinen oli 38+1 ja seuraava 40+1, mietti se kyllä et pitäskö muutamalla päivällä aikaistaa mutta ku miulla ei ole mitään ongelmia ni sano et ei kai tarvii (olin samaa mieltä) sanoi vielä et osaathan sit soittaa jos tulee tarve aiemmalle käynnille.. Nyt oma th kerkee palata lomalta jos tuonne asti mennää..
 
Yomanda no juuh eipä isompia robleemia täälläkään oo odotuksessa.. mutta emmä taida enää neuvolaan päin soitella jos jotain ilmenee, soitan sit jo polille :P verenpaineita oisin voinu seurata ihan mielenkiinnosta useammin tässä loppuajan :) JOS sattuvat nousemaan niin missä kohtaa ja kuinka paljon jnee.. no ehkä parempi kuitenkin näin ettei mene ramppaamiseksi :P
 
Oho, no kylläpä kuulostaa oudolta Massey! o_O Vähän taitaa olla yli-innokas tai epävarma.
 
Neuvolassa oltiin optimistisia: saattaa olla että jotain alkaa tapahtua lähipäivinä. Kuitenkin viikon päähän varattu varmuuden vuoksi neuvolakäynti, ja ens viikon viikonloppuna sit yliaikaiskontrolliin ja ilmeisesti aletaan savustaa pikkusta ulos. Mut sais kyllä älytä tulla omin avuin ennen sitä!
 
Mullakin viikon päästä 41+0 neuvola vielä varattu, toivottavasti ei tarvis mennä :P tai josko se vaihtuis vauvan ensineuvolaksi :rolleyes: Mulla oli maksa ja sappiarvot lähteny laskusuuntaan soitin tänään. Noi sijaiset on kyllä ihan peestä ku tämäkin nainen jolle piti soittaa on sellainen jota en oo ikänä tavannu enkä tuu tapaamaan ja selitin hänelle että tuun omalle neukkutädille ens ti kun palaa lomilta ja hän väitti että ei se mun neukkutäti varmaan oo sit paikalla vielä sillon kun on laitettu taas sijaiselle (näin ite lomalistan, kyllä neukkutädin loma on loppu jo maanantaina):facepalm:
Oon nähny eilen ja tänään valopilkkuja, tänään mummolassa mittautin verenpaineen - molemmat noussu 10 yksiköllä mutta silti hyvät paineet... joten odottelen lisää..:rolleyes:
 
Miulle viimeks neuvolatäti sano et pitää heti soittaa jos näkyy pilkkuja.. Tosin miulla joskus muutenki on näkyny ennen raskautta semmosia tähtiä joskus leijailemassa ku nostaa päätä nopeesti jostai
 
Takaisin
Top