Neuvolakäynnit

Noniin sain kanssa varattua viimein ajan. Reilu parin viikon päästä olisi, silloin olisi 8+4
Varhaisultra onneksi viikon päästä, niin konkretisoituu vähän tämä tilanne. Ei varsinaisesti vieläkään tunnu, että olisi raskaana
 
Ensimmäinen neuvola reilu parin viikon päästä, silloin 7+3, sitä ennen käydään jo varhaisultrassa.
 
Mä ajattelin ainakin yrittää odottaa ensimmäistä varsinaista ultraa, jos nyt ei mieli muutu. Yksin ei oo kiva mennä ja on tosi kapeat aikaikkunat milloin saisin kumppanin mukaan.

Meillä siis tuleva isä asuu ulkomailla ja mä oman työni takia tähän asti Suomessa. Tavoitteena mulla siis, että voisin synnyttää ja olla äitiysloman siellä, ja varmaan käytännössä muutenkin siirtyä sinne pysyvästi (mun työtäni on mahdollista tehdä etänä mutta esimiehen toiveesta olen ollut reilun 50% ajasta työpaikalla - tosin eipä nykyistä työsuhdetta montaa kuukautta mahd. vanhempainvapaan jälkeen jäisi.) Eli meillä kiva pieni selvityslista sen suhteen miten raskausajan terveydenhuolto, synnytys ja vanhempainvapaat/tuet järjestyvät.
 
Muokattu viimeksi:
En ole halunnut soittaa neuvolaan ennen polin varhaisultraa, mutta tänään pitäisi soittaa. Saa nähdä kuinka pitkälle ensimmäinen käynti menee. Osaatteko sanoa missä vaiheessa saa yleensä ajan nt-ultraan?
 
Nt-ultra oli mun neuvolasta saadun paperin mukaan varattava viikoille 11+2-13+6 😊
 
Itse varasin neuvola-ajan heti raskaustestiä seuraavana päivänä, kun ainahan sen voi tarvittaessa perua. Halusin olla ajoissa liikkeellä, jotta saisimme englantia puhuvan hoitajan puolisoani varten - lapsettomuushoitojen aikana on ollut tuskastuttavaa, kun olen yleensä itse joutunut toimimaan tulkkina. Lisäksi halusin, ettei hoitaja olisi eläkeiän kynnyksellä muttei myöskään parikymppinen, ja hyvissä ajoin varaamalla pystyi valitsemaan useamman hoitajan väliltä.
 
Soitin tänään ja yllätyin kun takaisinsoitto tuli 5 min sisällä soitosta! Sain ajan toukokuun alkuun 7.5., jolloin viikkoja 8+6. Meidän kaupungissa ilmeisesti ensimmäinen käynti voi olla missä vaan neuvolassa, koska niitä pitkiä aikoja ei ole paljoa. Kuulemma sen voi hyvin etänäkin pitää! Sen takia ei mennä nyt lähimpään neuvolaan, mutta kuulemma seuraavat käynnit on sitten oman kaupunginosan neuvolassa. Mutta siis meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa siihen millainen hoitaja on kyseessä. Toisaalta ei nyt varmaan väliäkään, koska ei mennä siihen ns. omaan neuvolaa.
 
Meillä saa itse valita neuvolantädin, mutta eipä sillä tässä kohtaa ole väliä kun ei ketään heistä tunne :tears: Eli kun varasin ajan niin listalta piti valita kenelle hoitajalle soittaa ja varaa ja oletuksenä tämä hoitaja on sitten jatkossa aina. Toki jos kemiat ei kohtaa niin varmaan voisi vaihtaa
 
Meillä terveydenhoitaja katsoi kaikkien ajanvarauskirjat läpi että tulee tasaisesti jokaiselle asiakkaita. Tokihan jos ei henkilökemiat kohtaa niin hoitajaa voi onneksi vaihtaa 🤭

Meillä oli tällä viikolla ensimmäinen neuvola. Omien laskujen mukaan nyt olisi 7+1 ja neuvolan mukaan 7+4. Meidän terkka on oikein mukava🤭 neuvolalääkärin ultraan pitäisi jaksaa odottaa vielä kaksi viikkoa. Silloin viimeistään tämä raskaus konkretisoituu molemmille. Toivottavasti nähdään silloin elävä alkio voimakkaalla sykkeellä🥰 siihen asti vielä mennään tällä epätodellisella ololla. Välillä luulen että olen nähnyt unta ja käyn kurkkimassa sitä kuivunutta positiivista raskaustestiä jonka olen säilyttänyt 😁 välillä ajattelen myös että varmasti kuvittelen myös nämä kaikki oireet. Vielä aika skeptinen olo ainakin siihen asti että varmistuu, että kohdussa oikeasti jotakin elävää on
 
Siis pirhan alueella olevat ultrataan ennen sitä np-ultraako?
Ois aika ihanaa jos sais monta ultraa, helpottaa omaa oloa.
Mennään omakustanteiseen varhaisultraan 6+4 ja sitten soitan neuvolan..
Täällä ei pääse kumminkaan ennen 8 viikkoa käymään niin en kiirehdi.

Vielä pitää vähän yli viikko odottaa ultraan.
Aika matelee 🙈
 
En mä ainakaan Pirhalaisena pääse ennen nt-ultraa ylimääräseen ultraan. Ja rakenneultra on sen jälkeen seuraava. Kävin omakustanteisesti varhaisultrassa kyllä 😁
 
Huomenna ensimmäinen neuvolakäynti, terveydenhoitajan mukaan silloin olisi 8+2 mutta en usko tuohon. Omien merkintöjen mukaan olisi kolme viikkoa vähemmän. No siihen saadaan varmuus ensi viikolla kun on varhaisultraan aika. Alkaa jännittää 😅
 
Huomenna eka neuvola. Mitään ohjeistusta ei sanonut puhelimessa, että otettas pissanäyte ja pitäisi pidättää ennen käyntiä. Onko jollain tietoa, et otetaanko se aina ekalla käynnillä? Siskolla otettiin ja ohje oli pidättää 2h.
 
Varhan alueella ei ainakaan oteta ekalla kerralla. Oon aina saanut mukaan purkin joka pitäö itse viedä labraan ja samalla sit muita verikokeita. Seuraavilla kerroilla vasta pissataan neuvolassa.
 
Huomenna eka neuvola. Mitään ohjeistusta ei sanonut puhelimessa, että otettas pissanäyte ja pitäisi pidättää ennen käyntiä. Onko jollain tietoa, et otetaanko se aina ekalla käynnillä? Siskolla otettiin ja ohje oli pidättää 2h.
Taitaa olla aluekohtaista. Luulisin.
Itse asun psshp:n alueella. Aina olen käynyt purkkiin pissimässä ennen käyntiä ja ajattelin huomennakin käydä ennen neuvolaa. Puhelimessa ei kyllä sanonut mitään täytyykö käydä pissillä mutta ei siitä haittaakaan ole. Virtsaviljely taidetaan tehdä joka tapauksessa kävi siellä pissillä ennen neuvolaa tai sen jälkeen tulehdusten poissulkemiseksi.
 
Joo täällä saa just sen takia purkin ekalla kerralla et tutkitaan tulehdukset ihan labrassa. Muilla kerroilla sit vaan stixataan.
 
Takaisin
Top