Neuvolakäynnit

Soitin tuolloin perjantai-iltana päivystykseen kysyäkseni tuhruttelusta, josta sanoi hoitaja, että kesken on mennyt ja vuoto alkaa pian kipujen kanssa itsestään. Hän ei antanut kyllä mitään toivoa raskauden jatkumisesta. Lauantai aamuna tuli viimeisen kerran tuhrua pyyhkiessä. Sen jälkeen ei mitään, eikä kipuja ole myöskään ollut. Tein testit vielä la ja ma aamuna. Kauniisti viivat tummui koko ajan. Soitin sitten maanantaina neuvolaan, että mitä tässä nyt tapahtuu, kun sitä hoitajan povaamaa vuoto+kipua ei kuulu. Neuvolan täti rauhoitteli ja ihmetteli, että miksi päivystyksessä on mulle noin edes sanottu. Sain hcg mittauksen verestä, josta tänään arvo 4905. Ylihuomenna ensimmäinen lääkäriaika raskauteen liittyen, joten hän sitten kertoo, että mitä on mieltä. Nyt olen ollut vähän rauhallisemmalla mielellä, kun tulkitsin tuota hcg arvo taulukkoa niin, että 5+0 tuo olisi ihan hyvä arvo. Huolestuttavia oireita ei ole enää ollut. Joten kovasti me toivomme, että pienellä olisi kaikki siellä hyvin :red-heart:
 
Jestas mä näin punaista heti, kun luin mitä toi hoitaja on sulle sanonut. Hyvänen aika sentään 🤦🏼‍♀️ Pidän kovasti teille peukkuja ja ihanaa, kun pääset pian lääkärille.
 
On kyllä ollut tosi tyly hoitaja 😔 Toivottavasti kaikki on tosissaan hyvin ja raskaus jatkuu onnellisesti loppuun asti🥰

Mä sain eilen neuvola ajan.. se on vasta 13.2. Hirveen pitkä aika😀
 
Niin, onneksi nyt vähän rauhallisempi olo kun oireet normalisoitui ja neuvolasta rauhoiteltiin ja verikoe normaali.
Oho, meillä on melkein samat päivät ja mulla neuvola on 26.1. Miksiköhän vasta sinne antoi ajan sulle. Kun aika matelee muutenkin tåäs alkuraskauden epätietoisuudessa
 
Neuvola varattu 31.1, sillon olisi 7+6.

Vähän jännitti varata kun viimeeksi varattu aika jäi käyttämättä (💔). Ajattelin kuitenkin että en voi venyttää neuvolan varaamista sinne varhaisultran jälkeiseen aikaan, kun sitten aikoja olisi varmaan huonosti tarjolla.
 
Niin, onneksi nyt vähän rauhallisempi olo kun oireet normalisoitui ja neuvolasta rauhoiteltiin ja verikoe normaali.
Oho, meillä on melkein samat päivät ja mulla neuvola on 26.1. Miksiköhän vasta sinne antoi ajan sulle. Kun aika matelee muutenkin tåäs alkuraskauden epätietoisuudessa

Mulla on samana päivänä neuvola 😊 Hyvä että sullakin on siellä tilanne rauhoittunut ja toivottavasti kaikki on hyvin ❤️
 
Mulla oli äsken neuvolalääkärin soittoaika. Puhuttiin lääkityksistä (masennus ja migreeni) ja koska käyttämäni migreenilääke täytyy lopettaa välittömästi plussattua niin sain lähetteen neurologian poliklinikalle. Sanoi laittavansa kiireellisenä, eli viikossa pitäisi kuulua jotain. Vähän ärsyttää taas aloittaa uusi hoitosuhde, kun tietää miten raskasta se on. Selittää koko 20 vuoden potilashistoria uudelle lääkärille. Mutta ei voi mitään. Lisäksi neuvolalääkäri sanoi jo, että verenpainelääkkeet ovat luultavasti ainoat, jotka sopii raskaana ollessa. Olen niitäkin useampaa kokeillut, joka kerta paineet laskeneet niin alas, että kävely ei enää onnistunut. Yksikään ei ole myöskään migreenin estoon mulla toiminut. Joten ei ole suuria odotuksia sen lääkityksen suhteen, mutta ei kai siitä haittaakaan ole, että ottaa nyt kontaktia tällä uudella paikkakunnalla. Sanoin sille lääkärille, että olen henkisesti valmistautunut menemään päivystykseen useammin nyt raskausaikana, se on tuttua se.
Seuraava aika (neurologia lukuun ottamatta) on sitten varhaisultra. Mies odottaa sitä kovasti, hän ei oikein pysty luottamaan raskauden onnistumiseen vielä kun ei tiedä onko väärässä paikassa, tuulimuna vai oikein ja asiallisesti kehittyvä alkio.
 
Migreeni voi olla kyllä todellinen riesa, jos ei saa lääkitä. Tsemppiä siihen ja käynteihin! Mulla on kans migreeni, mut suht lievänä et on vaan sumatriptaania mennyt 3-4 krt kuussa. Esikoisen raskausaikana kävi vieläpä todellinen ihme, että migreeni oli kokonaan poissa! Toivon sulle samaa.
 
Mä olen kanssa kuullut, että migreeni voisi jopa ottaa takapakkia raskausaikana. Mulla on verenpainelääkitys ja oon ymmärtänyt, että ei kovin monia lääkkeitä ole jotka sopii raskaana ollessa. Mulle ei käynyt eka vaihtoehto, mutta toka (tietysti paljon kalliimpi) sopi sen jälkeen kun kärsin kolme päivää järkyttävästä päänsärystä. Tästä syystä en vielä ole aloittanut lääkitystä. Tarttee olla kotona ja mies lapsen kanssa, että saan vaan maata. Verenpaine mulla kyllä oli jo edellisessä raskaudessa alku viikoilla suunnilleen tavoitelukemissa, mutta alkoi sitten nousta taas. Eli pakko olla lääkkeet.
 
Migreeni voi olla kyllä todellinen riesa, jos ei saa lääkitä. Tsemppiä siihen ja käynteihin! Mulla on kans migreeni, mut suht lievänä et on vaan sumatriptaania mennyt 3-4 krt kuussa. Esikoisen raskausaikana kävi vieläpä todellinen ihme, että migreeni oli kokonaan poissa! Toivon sulle samaa.
Kiitos! Mulla on todella vaikea krooninen migreeni, mutta päänsäryt on ollu suuresta stressimäärästä huolimatta nyt plussauksen jälkeen siedettävät. Oisko niin ihanasti, että mulla raskaus nimenomaan hillitsis migreeneitä:Two-hearts::folded:
 
Muokattu viimeksi:
Itse soitin maanantaina neuvolaan, mut vieläkään sieltä ei oo soitettu takaisin :Smirking Face: Saa nähdä koska sinne saa ajan… Onko täällä muita turkulaisia joilla ois vaikee saada takaisinsoittoa?
 
Soitin tuolloin perjantai-iltana päivystykseen kysyäkseni tuhruttelusta, josta sanoi hoitaja, että kesken on mennyt ja vuoto alkaa pian kipujen kanssa itsestään. Hän ei antanut kyllä mitään toivoa raskauden jatkumisesta. Lauantai aamuna tuli viimeisen kerran tuhrua pyyhkiessä. Sen jälkeen ei mitään, eikä kipuja ole myöskään ollut. Tein testit vielä la ja ma aamuna. Kauniisti viivat tummui koko ajan. Soitin sitten maanantaina neuvolaan, että mitä tässä nyt tapahtuu, kun sitä hoitajan povaamaa vuoto+kipua ei kuulu. Neuvolan täti rauhoitteli ja ihmetteli, että miksi päivystyksessä on mulle noin edes sanottu. Sain hcg mittauksen verestä, josta tänään arvo 4905. Ylihuomenna ensimmäinen lääkäriaika raskauteen liittyen, joten hän sitten kertoo, että mitä on mieltä. Nyt olen ollut vähän rauhallisemmalla mielellä, kun tulkitsin tuota hcg arvo taulukkoa niin, että 5+0 tuo olisi ihan hyvä arvo. Huolestuttavia oireita ei ole enää ollut. Joten kovasti me toivomme, että pienellä olisi kaikki siellä hyvin :red-heart:
Kamala kommentti päivystyksestä! 🙄 Minulla tuli myös tuhruvuotoa (vaaleanpunaista ja vaaleanruskeaa) kuukautisten alkupäivän iltana ja seuraavana päivänä aamupäivään asti. Neuvolasta rauhoittelivat, että jos ei ole veristä ja kipuja niin ei hätää.
 
Onko täällä kellään tietoa että kuunnellaanko jo ensimmäisessä neuvolassa vauvan sydän ääniä?
 
Esikoisen aikaan ei ainakaan vielä kuunneltu ja oon ymmärtänyt, ettei monessa muussakaan. Mut voi kai olla terkka- tai paikkakohtaisia eroja. Mut täällä kuunnellaan vasta nt-ultran jälkeisellä käynnillä.
 
joo no näin vähän ajattelin kans, mutta piti vielä kysyä miten muilla mennyt :D
 
Riippuu ihan neuvolasta.
Kysyin aikaa varatessa ja meidän neuvolassa ei kuunnella (eikä ultrata, mitä jossain kai tehdään).
Johtuen siitä että sydänäänet voi olla vaikea vielä löytää tuolloin noin rv8. Ymmärrän kyllä. Vaikka kyllä musta ois kaikki mahdolliset tilaisuudet kiva käyttää siihen että kuulisi että pienellä asiat ok. 💕
 
Täälläkin meni kyllä pitkään ennenkuin alettiin kuunnella. Ultra tosiaan oli ekan neuvolalääkärin yhteydessä, mutta sitäkään ei ilmeisesti oletuksena tehdä.
Mun muistaakseni se eka neuvola oli pelkkää höpöttelyä ja nyt höpöttelin vastaavat asiat jo puhelimessa niin en tiedä mitä siellä sitten on 😄 Ai niin ja pitää muistaa olla se 4h pissaamatta. Ekan kanssa en tiennyt/muistanut, että on joku virtsatesti ja eihän multa mitään tullut, kun juuri kotona olin käynyt vessassa.
 
Tarkotatko tolla virtsatestillä niitä ph-liuskatestejä joil tsekataan että virtsas ei näy mitään kummaa? En ees muista, että siinä olis ollut jotain rakkoaika vaatimuksia🤔Vai onko teil tehty siis raskaustesti vielä neuvolassa😯?

Tossa ultrataanko/kuunnellaanko sydänääniä yms. on semmonenkin puoli, että se ei ole niin helppoa kuin mitä maallikolle saattaa vaikuttaa. Sit isommilla viikoilla, ehk jotain 10+ sykkeet kuuluu varmaan kohtuu helposti, mutta oon ymmärtänyt että toi ultraaminen on oikeesti aika vaikeeta ja vaatii kovaa ammattiosaamista. Mutta itse ainakin jos oisin kätilö/neuvolaterkka välttäisin tilannetta jossa kokeillaan löytää vähän liian varhasilla viikoilla vaikka just sykettä ja aiheutetaan odottajalle vaan ihan sikana turhaa huolta, vaikka kaikki olisikin kunnossa.

Esikoisesta eka neuvola 8.rv oli juurikin vain juttelua ja tietojen läpikäymistä. Silloin kysyivät haluanko tulla 10 viikolla kuuntelemaan sykkeet ja halusin ja niitä etittiinkin sit pitkä tovi ennenkuin saatiin kuulumaan(istukka oli edessä).
 
Neuvolalääkäri soitti eilen, olin juuri äitin kaa kahestaan autossa. Onneks äiti nyt tietää raskaudesta niin pystyin ottaa puhelun vastaan :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mut siis neurologianpoliklinikalta oli ohjeistettu aloittamaan mulle heti estolääkitys migreeniin (Triptyl) ja aika polille sitten 1.2. Vaikka joku sanoikin, että erikoislääkäriajoissa ei saa soittaa neuvolaan vaan suoraan kyseiselle erikoislääkärille raskaanakin, niin kyllä musta on ollu kivempi hoitaa nää neuvolan kautta. Ku sitte tietävät siellä neuvolassa jo mun tilanteesta valmiiksi kun tuun ensikertaa fyysiseen tapaamiseen. Ja neuvolasta soitetaan nopeesti takas eikä tartte viikkoja oottaa yhteydenottoa!
 
Takaisin
Top