Neuvolakäynnit

Täällä kun on paljon tietäjiä, niin mitä siellä ekalla lääkärikäynnilllä tapahtuu? Kun vaun sovelluksessa oli että sinne sais isäkin tulla mukaan ja kuunneltais sydänääniä, neuvolatäti ei siitä muistaakseni sanonut mitään. Niin kannattaako tuo ukko sinne raahata? Beaming Face With Smiling Eyes mulla se aika on 15.12.

Menin yksin eikä haitannut yhtään. Oli mukavaa. Kesti vain n 20 min.
Sydänäänet kuuntelee, katsottiin ultralla vähän. Siellä se pieni rakas nosti kädet ylös kerran ja laski takaisin. Oli nukkumassa tällä kertaa.
Vähän kyseli kuulumisia. Sekä tehtiin sisätutkimus mutta yleensä sitä ei tehdä.
Ihana lääkäri oli. ❤️
 
Onko teillä ollut ruuhkaa neuvolassa?

Me saatiin just ja just ennen joulua seuraava neuvolakäynti, mutta tulee eri neuvolatädille. Ei siis ole valinnanvaraa yhtään ajoissa, vaan kesken päivää pitää töistä lähteä ja juuri ennen aattoa. Ei siis sinäänsä haittaa, mutta vähän jo mietityttää, kuinka kiire ja täyttä synnärillä sitten on, kun jonkunlainen vauvabuumi menossa. Siihen on toki vielä pitkä aika.

Onneksi ultrat otetaan toisaalla, niin niihin sain paremmin valita ajan.

Itselle tuli uutena asiana, että työehtosopimuksesta riippuen olisi ainakin osa tutkimuksista palkallista työaikaa, jos osuu työpäivään. En tosin vielä aio hyödyntää sitä, kun en halua töissä asiasta näin aikaisin kertoa.

Ai ois palkallista. No sehän ois ollu kiva. En tiedä miten itselläni menee. Kerroin tänään pomolle.
 
Tänään oli neuvolalääkärikäynti. Kurkkasi kohdunsuun aiemman hoitohistorian vuoksi, kaikki ok, ja kuunneltiin sydänäänet ekan kerran. Viikkoja neuvolan mukaan 12+3. Siellä löi sydän kiivaasti :red-heart: sain myös influenssarokotuksen kun kysyin. Ultra on ensi viikolla.
 
Meillä oli lääkärineuvola 21.12 just ennen joulua. Kuunneltiin mahan päältä sydänäänet, tehtiin sisätutkimus, lääkäri jutusteli ja sai esittää omia kysymyksiä. Pyysin saada ferritiinin mittauksen, lääkäri teki siihen lähetteen, mutta ei sitä sitten koskaan otettu kun menin samantien päivystykseen missä se olis pitäny ottaa.
 
Päivystykseen? Toivottavasti ei mitään vakavaa?
 
Ai ois palkallista. No sehän ois ollu kiva. En tiedä miten itselläni menee. Kerroin tänään pomolle.

Työsopimuslain mukaan työnantajan on korvattava synnytystä edeltävät lääketieteelliset tutkimukset, jos niitä ei voi hoitaa työajan ulkopuolella, eli käytännössä voi siis käydä näissä työajalla. TES:illä ei ole väliä, kun tämä on laissa. Toki tessissä voi olla vielä jotain tarkennuksia.
Olen tästä löytänyt tulkinnan, että tällä tarkoitetaan lääkärikäyntejä, labroja ja myös neuvolaa. Olen siis itse laittanut kaikki työajaksi. Työnantaja ei ole tarkemmin kysellyt, tuskin kyseleekään, mutta olisin nämä valmis lakikirja kourassa tarvittaessa perustelemaan.

Tämän hyödyntäminen tietysti vaatii sen, että työnantajalle on valmis kertomaan raskaudesta, koska toki näiden poissaolojen syy pitää kertoa jos työnantaja haluaa tietää. Hyödyntäkää siis ihmeessä, jos vaan olette valmiita raskaudesta kertomaan. Ja laki koskee vain raskaana olevaa, ei puolisoa.
 
Täälläkin eka lääkärineuvola takana :red-heart: käynti alkoi hyvin kun annoin sen pissanäytteen ja tulkitsin sitä tikkua väärin päin:tears: olin jo paniikissa että nyt on pissassa sokeria paljon, ja huutelin apua:tears: hoitaja onneks käänsi tikun ja kaikki oli sen suhteen ok:tears: lääkäri oli ihanan empaattinen ja juteltiin keskenmenotaustasta ja miten oon uskaltautunut nauttimaan tästä raskaudesta. Sykkeet löytyi pikkutyypiltä heti ja sisätutkimuksessa kohdunsuu kiinni ja kaikki sen suhteen ok:folded: ainoastaan epäili hiiva/bakteerivaginoositulehdusta ja hain siihen lääkkeet. Juurikaan oireita ei oo ollut, mutta tää on ollut uus stressinaihe itsellä, että voiko olla jotain tulehdusta ja mitä siitä voi seurata. Lääkäri onneksi rauhoitteli, ettei se mikään hätätilanne ole.
 
Kerroin jo aikaisessa vaiheessa.

Työsopimuslain mukaan työnantajan on korvattava synnytystä edeltävät lääketieteelliset tutkimukset, jos niitä ei voi hoitaa työajan ulkopuolella, eli käytännössä voi siis käydä näissä työajalla. TES:illä ei ole väliä, kun tämä on laissa. Toki tessissä voi olla vielä jotain tarkennuksia.
Olen tästä löytänyt tulkinnan, että tällä tarkoitetaan lääkärikäyntejä, labroja ja myös neuvolaa. Olen siis itse laittanut kaikki työajaksi. Työnantaja ei ole tarkemmin kysellyt, tuskin kyseleekään, mutta olisin nämä valmis lakikirja kourassa tarvittaessa perustelemaan.

Tämän hyödyntäminen tietysti vaatii sen, että työnantajalle on valmis kertomaan raskaudesta, koska toki näiden poissaolojen syy pitää kertoa jos työnantaja haluaa tietää. Hyödyntäkää siis ihmeessä, jos vaan olette valmiita raskaudesta kertomaan. Ja laki koskee vain raskaana olevaa, ei puolisoa.
 
Meillä oli tänään neuvolakäynti. Sydänäänet löytyi ja kaikki siellä hyvin. :smiling face with heart-eyes:
Nyt suositteli aloittamaan rautalisän, vaikka viime kerralla hemoglobiini samaa luokkaa ja silloin ei nähnyt tarvetta. Ehkä se olisi hyvä ottaa käyttöön, jos vaikka toisi vähän energiaa lisää.

Kyllä tää etenee vauhdilla, kun seuraava käynti onkin sitten rakenneultra! Parit labrat vaan tässä välissä. Tuntuu kyllä, että joka viikko saa rampata jossain, kun lisäksi koronarokotus tulossa jne. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Eilen oli terkkarineuvola. Pääasiassa keskustelua ja jatkosuunnitelmia keskusteltiin. Lopuksi vielä alettiin kuuntelemaan sykkeitä. Pikku tyyppi oli kuitenkin niin vilkkaana siellä, että sekunnin tai pari aina kuului syke. Koska ei kuitenkaan saatu kunnolla sykkeitä kuulumaan, nii terkkari kattoi pienellä matkaultralaitteella, tyyppi kovasti liikuskeli, sydämen syke näkyi varsin tiheänä myös ultra kuvassa. Kaikki siis hyvin ainakin toistaiseksi. Nyt rv 18+1
 
Takaisin
Top