Mulla oli ensimmäinen neuvolalääkäri eilen. Ja kylläpä oli tyly nainen! Hän kyseli alkuraskaudesta, ja totuuden mukaisesti kerroin että olen voinut todella huonosti ja paino on noussut paljon, koska olen syönyt vain leipää enkä ole yhtään liikkunut. Tämä nainen alkoi minulle tylysti sitten kertomaan, että A) se pahoinvointi ei ole kenellekään lopullisesti päälle jäänyt ja B) siitä ei ole vauvalle mitään haittaa. Faktoja, jotka tiesin, mutta pitikö ne toitottaa kuin idiootille (odotan kuitenkin kolmatta lastani ja tämä pahoinvointi on ollut kahteen edelliseen verrattuna kammottavaa).
Sisätutkimuskin tämän tekemänä sattui ja ihme tyyli oli, että jalkoja ei saanut laittaa "telineille "kun kuunneltiin sydänääniä, vaan niitä piti roikottaa älyttömän epämukavassa asennossa. Ja tätä lystiä on tämän rouvan kanssa tiedossa vähintään kaksi kertaa vielä - toivottavasti ei tule mitään ongelmia.
Meidän kunnalla menee tosi huonosti, ja olin olettanut, että tottakai neuvolapalveluita on karsittu, mutta niin vaan mulla on seuraava neuvola viikolla 19.