Neuvola kuulumiset

heipsan!
maanantaina oli neuvola rv 32+4

verenpaine edelleen koholla 144/88, sf 30, painoa tullu nyt 10.5kg.
turvotus oli pahasti lisääntynyt joten siitä sanoi täti painon nousun johtuvan että ihan vaan nestettä onneksi oli =D
hemoglobiinia ei mitattu tällä erää koska ollu niin hyvä viimeiset 3 käyntiä kiitos lisäraudan ja muiden vitamiinien mitä oon syöny.

verenapineen takia seurannassa edelleen ja seuraava käynti 2vk päästä jolloin myös lääkäri. sen jälkeen 1vk välein alan käymään neuvolassa ja kohtahan tämä odotus on jo ohi =D
 
Hejsan!

Eilen oli neuvola viikoilla 30+5.
Kaikki oli kohdillaan, paitsi paino.
Olen aika pieni kokoinen itse joten painoa ei ikinä ole minulla liikoja ollut, mutta luulisi että sitä tulisi nyt tasaisesti vaan ei. tasan +-0 oli koko kuukauden saldo.
Aiemmassa raskaudessa painoa on tullut tasaisesti, joten alan pikku hiljaa huolestumaan kun tuota painoa ei meinaa tulla. Yhden kerran aiemmin on käynyt myös, että painoa ei ollut tullut juuri nimeksikkään.
Neuvola täti sanoi, kun kysyin että saisihan tuota jo alkaa tulemaan hiukan enemmän. 7kg koko raskauden aikana. :(
Ihmettelen kyllä suuresti, että enkö pääsisi jo käymään äitipolilla, jotta varmistaisivat ultralla että vauva edes kasvaa.

Neuvola tätinä toimi uusi tätsky, oikean sijaisena. Jos olisi ollut oma täti en tiedä olisinko saanut äitipolille lähetteen.

Pieni oli jo kääntynyt oikeaan asentoon, vielä hän pääsee liikkumaan ettei ole kiinnittynyt kuitenkaan.
Ja neuvolasta sainkin uuden reseptin tuohon raskauden alussa todettuun vaivaan, emätin tulehdukseen. (jota ei kylläkään ikinä hoidettu) Kovin helposti lääkkeet antoivat kun valkovuodon perusteella, joka voi olla täysin muutakin kuin tulehduksen oire, mutta haen lääkkeet ja katson kuinka vaikuttaa oireisiin.

Sisätutkimusta meillä ei neuvolassa ole ikinä tehty ja lääkärineuvolaa ei enää ole laisinkaan ennen synnytystä. Olisi ollut mielen kiintoista kuulla että kuinkas tuo kohdun suu on näillä viikoilla valmiina.

Sf-mitta sentään oli kasvanut kuukaudessa 2cm eli tällä hetkellä 26.

Nyt sitten neuvolakäynnit alkaa rullaamaan kahden viikon välein. emoticon
 
Heissan!

Täälläkin käyty tänään neuvolassa rv 32+5. ja kaikki on ihan normaalisti.. Niin normaalisti että ihan ärsyttää!
Painoa oli tullut 200g/vko mikä on kuulemma tosi hyvä, rauta oli noussu edellisestä 111:sta 127:ään. sf mitta oli 32.5 eli on ainakin maha kasvanu.

Mutta sitten kysymys teille ihmiset: te jotka odotatte tyttö vauvaa, paljonko on ollut syke?
Itselläni on 3vuotias tyttö ennestään ja kun häntä odotin minulla oli syke aina 150-160 ja nyt pitäisi muka tyttö olla taas tulossa mutta syke on aina 130-140 ja olen kuullut että pojilla sydän lyö ihan todistetusti hitaammin kuin tytöillä emoticon
Että sellaista. Seuraavan ajankin sain vasta kolmen viikon päähän vaikka viikkoja on noin paljon, ja se aika on taas se lääkäri-neuvola.. Siellä tehdään sitten koko arviota ja synnytystapa arviota ja muuta.
Mutta koska minulla on kaikki aina hyvin ja normaalisti niin en edes enää odota noita käyntejä kun ne on niin TYLSIÄ! emoticon
Mutta toki olen iloinen kun kaikki on hyvin, mutta ultraan kaipaisin vieläemoticon
No kuukauden päästä voisi vauvelini jo viikkojen puolesta syntyä että saas nähdä kuka meistä maaliskuisista ensin poksahtaa.emoticon


[url=http://lilypie.com][img]http://lbdf.lilypie.com/3T1vp3.png[/img][/url]
 
Heippa, tääl käytiin kans eilen neuvolassa, tässä kuulumiset sieltä.

rv 30+2
paino 77,7kg eli 16 kg on tullut, turvotusta on kans paljon joten osaksi johtuu myös siitä. Verenpaine 109/70. U-prot +/- B-hb jopa 114!! vihdoin sain sen nousemaan, edelliskerralla oli vaivaset 106. Sykkeet oli 130-140 mutta neiti nukkui, kun normaalisti sykkeet huitelee siellä 160-170 sf mitta oli 31cm ja terkan paino-arvio 1800g... yläkäyrän yläpuolella siis mennään, mutta se on mulle tuttua kun aiemmatkin lapsoset olivat molemmat yli 4kg syntyessään.

Mitäs muuta... niin juu, mä saan lähetteen taysiin ens kerralla, kun pitää mennä sinne synnytys suunnitteluun synnytystavasta. Tämä siksi koska edellinen oli sektio.
Ultraavat, mittaavat yms hela hoito tehään sit siellä. Itse kyllä toivon alatie synnytystä, koska siitä toipuu nopeammin.
 
Neuvolassa käytiin tänään (rv 31+6), ja kaikki vaikutti olevan niin kuin pitääkin...  Hb oli kyllä vieläkin vaan 112, verenpaine 111/70, sf 28,5, sf:kin oli päässyt keskikäyrälle, kun viimeksi oli vielä lähempänä alakäyrää... Vauvan sykkeet vähän päälle 140.
Ja painoa oli tullut +1126/vk.. hui! emoticon

Seuraavaan neuvolaan onkin sitten tasan 3 viikkoa.
 
Hyvin taitaa kaikilla mennä neuvola käynnit, niin täälläkin.
Ja niinkun Shusmita sanoikin, niin "ärsyttää" käydä, kun joka kerta vaan samat jutut..

Mulla on koko raskauden ollut hyvä hemo, alimmillaan oli 140, joten ei oo anemian vaaraa ainakaan ;)
Verenpaineet hyvät ja painokin on alkanut nousta, kun aikasemmin ihmettelin miks ei nouse lainkaan, nyt taitaa olla nousua yht. 3,3kg.

Vauvan sykkeet oli jotain 140:nen paikkeilla, viimeksi oli reilut 160 joten vaihtelee aikalailla. Sukupuoli ei meillä oo tiedossa, joten en osaa sanoa miten se sykkeisiin vaikuttaa. :)

SF mitta oli 31 ja viikkoja kasassa 30+5. Kuulemma ihan normaali.. Itellä vaan kauhee pelko et vauvasta tulee tosi iso ja olis mukava saada joku kokoarvio.. muuten ku noita mittoja seuraamalla, ku ei ne oikeastaan mitään kerro.

Eipä siellä neuvolassa oikein mitään muuta.. Oli ihan "hauska" sattuma.. just pääsin neuvolatätil sanomasta et ku ei vauva kauheesti potki, et enemmän vaan mönkii masussa.. Ei kauaa menny ku tyyppi monotti tätiä käteen, samalla ku se koitti niit sydänääniä kuunnella.
Kai vauva yritti ilmasta, et kyl mä hei tääl potkin :D

 
Moikka kaikille!

Tänään käyty neuvolassa ja kaikki on niin kuin pitääkin. :D

rv 31+3

Painoa oli tullut neljässä viikossa vain kilon eli neljä kg tähän asti yhteensä, verenpaine 132/81, hb 135, sf-mitta 30, syke 150 ja raivotarjonnassa neiti köllötteli. Tosin vauveli on kova pyörimään, joten vähän väliä on myös peppu alaspäin tai sivuttain. Neuvolatätsy sanoi, ettei vielä ole mikään kiire sillä että vauva asettuisi raivotarjontaan. Minun mielestä saisi kyllä jo asettua, niin ei tarviis sitä tässä murehtia...

Ainoa asia mikä itseäni ja neuvolatätsyä nyt huolettaa on ne mun kipuoksennuskohtaukset, joita on tullut taas monta kertaa keskellä yötä. Yritin neuvolan jälkeen varata tk:sta lääkäriajan, mutta kaikki ajat on jo menny monta viikkoa eteenpäin!! HÄH!?!? Joten menen sitten yksityiselle ylävatsan ultraäänitutkimukseen, josko siellä selviäisi syy... Luulen että sappi on syypää oireisiin...

No, mutta näillä mennään ja tästä eteenpäin neuvolakäynnit onkin sitten kahden viikon välein ja maaliskuussa viikon välein. :) Tuntuu että synnytys on jo tosi lähellä!
 
tämä mamma kävi tänään neuvolassa. :))

painoa tullu taas kuukaudessa 3,2kg .. :/ mutta tällä kertaa terkka oli asiallinen ja mietittiin "keinoja" millä sen vois pitää kurissa .. mutta veikkaampa, että tein mitä vain niin se nousee sen 3kg/kk .. koska nyt on jääny liikunta huomattavasti vähemmälle mitä alkuraskaudessa ja silti paino noussu samaa tahtia .. noooh. motivaatio on suuri vaunulenkkeilemään keväällä. :DD

RR 118/83 ja 2.mittaus 116/81 .. terkka sano, että ihan OK, mutta mun mielestä toi alapaine kuullostaa vähä korkeelta .. yläpaine mulla on aina ollu matala.
Hb oli vain 108 .. :// viimekerrasta laskenu taas. nyt pitääki mennä paremmille rautaostoksille jotka ei saisi mahaa niin sekasin .. ja ton matalan Hbn kyllä huomaa omassa olossakin ku väsyttää. :/
Sf-mitta 30cm .. yläkäyrillä mennään, mutta niin se on menny heti alusta asti .. vauva on kuulemma ihan normaalin kokonen käteen tuntuen .. :) sykkeet vauvelilla oli tasaset 145 niinku aina .. :)

tällä kertaa jäi neukusta hyvä mieli . :) reilu kahden viikon päästä taas .. loppu lähenee uhkaavasti .. :DD
 
Moi vaan kaikille!

Kävin siis ensimmäistä kertaa täällä Tampereella neuvolassa ma 17.1. Tiedot eivät olleet tietenkään siirtyneet ja sijainen ei edes odottanut minua :) no kaikki arvot otettiin pikaisesti ja loppuaika kasattiin tietoja.

Sf 33, paino 0...eli turvottaa ja paino heittää reilut 2 kg helposti...prot ja gluk -, hb ei mitattu ku kieppunu siinä 139 tienoilla koko ajan, rr 143/94 ja syke 103...siis normaali tulokset neuvolan mittauksissa ;) kotimittaukset 112/68, pojan syke 145, liikkeet ++ ja rt

Mulle sanottiin aikaa varatessa et täällä ei ole perhevalmennusta ja nyt kun otin asian puheeksi, niin onhan. Ei siis ehditä mukaan, mutta saa kuulemma mennä tammi sekä helmikuun ryhmiin. Viimeinen helmikuun aika olis ollu 2.3 ja mulla la 3.3, eli en viitsi sinne asti venyttää :) Tosin ton neuvolan mukaan la on 4.3 :) Ehkä ensi kerralla sitten kun on l+th
 
Heippa!

Olin eilen neuvolassa rv 34+2. Painoa oli tullut 220g/vko. Yhteensä nyt on tullut noin 10kg. Verenpaine oli ihan hyvä 112/78. Hb oli laskenut 113, joten sain rautakuurin. sf-mitta 28,5. Vauvan syke 140. Tyttönen on edelleen raivotarjonnassa. Puolentoista viikon päästä on lääkärineuvola, saa nähdä pääseekö vielä viimeiseen ultraan, neuvolassa sanottiin että ensi synnyttäjät laitetaan täällä yleensä. Sitten sen jälkeen onkin viikottain aina neuvola. Saa nähdä montako kertaa enää ehtii käydä :)
 
Meillä oli tänään neuvola, rv 32+4. Paino oli nyt 59,4. Järkytyin, kun se oli 2,5 viikon takaisesta noussut noin paljon. :D Mutta voi olla loppuviikosta taas vähän vähemmän. Viikonloppuisin kotosalla tulee syötyä vähän enemmän ja myös vähän herkuteltua, kun taas viikot elän hyvin kurinalaisesti. Mutta neuvolassa oltiin kyllä sitä mieltä, että saa tota painoa miulle tullakin, ettei sitten imetys laihduta liikaa. Verenpaine 120/74, syke pitkästä aikaa alle 90. Ja hemoglobiinikin oli lähtenyt taas nousuun, jee! Nyt 127. Sf mitta oli 28 eli tasaisesti kasvanut. :)

Tänään ultrattiin sitten sen verran, että terveydenhoitaja varmisti, miten päin vauva tuolla köllöttelee ja samalla katsoi myös veden määrän. Vauveli oli, kuten olimme molemmat ajatelleet, raivotarjonnassa ja vettäkin hyvin. Vahvastihan tuo tuntuu voivan. Seuraava neuvola taas kahden viikon päästä. Toivottavasti hemoglobiini nyt pysyisikin paremmissa lukemissa!
 
Ihana lukea, että kaikila päällisin puolin kaikki hyvin!

Neuvola käynti oli meillä kans tänään. Juu eipä siellä oikein tule mitään hirveän uutta tai suurta niin kuin muutkin tuntuu "harmittelevan". Olen jotenkin odotellut jo ensimmäistä painoarvioo, mutta koska sellaista saa? Ei täti oikein osannu sanoo muuta kun ihan normaalilta vaikuttaa...

Noh 34+2 ja sf on 29.5 joten ei nyt sen puolesta ainakaan pitäisi tulla jättiläistä?? Itse olen vain painanut syntyessä 4800gemoticon  joten pelkään, että perintö vaikuttaa...
Kiloja ei ole kyllä tullut alusta kun 7kg ja sekin oikeestaan nyt tässä loppu vaiheessa, kun tuntuu että on turvotusta.

Verenpaineet ollu koko ajan hyvät 117/70 ja kaikki muutkin arvot ok. Ainoo mikä on alkanut vaivata on liitoskivut...huh huh. Häpyluun päällä ja nivusissa on aivan tuskaset viiltävät kivut kääntyessä sängyssä ja kävelyyn lähdössä..

Varasin nyt yksityiselle gynelle ens vko ajan, kun tuo neuvolan lääkäri oli niin hukassa viimeks. Ihan kiva mennä tarkistaan tutun lääkärin luokse että kaikki on kunnossa ja saapi ultratakkin vielä, jos sais sitten selkeempää painoarvioo. Tosin ulos se sieltä tulee oli koko mikä tahansaemoticon
 
Rastafa81
tohon painoarvioon .. meille on kans sanottu, että käyrillä mennään.. mitä se sitte onkaa ?!!? .. mulla sf-mitta oli rv 30, 30cm eli yläkäyrällä menee se ja painoa tullu nyt 16kg .. 
ja silti sanotaan, että käteen tuntuu normaalilta .. 
nvlalääkäri kyllä sano, että tehdään painoarviota vauvalle just tuon sf-mitan takia, mutta eihän se kerro vielä mtn vauvan koosta .. 
 
Heips

Eilen käytiin neuvolassa, 31+3. Poikien sydänääniä yritettiin kuunnella a-vauvalla 130 ja b-vauva alkoi taas protestoimaan joten syke nousi 150, siitä tulee sitten itsepäinen kaveri:-)
verenpaine hiukan noussut 133/85. painonmuutos +350g/vko. tähän mennessä yhteensä painoa tullut 5kg. Sf-mitta otettiin ekaa kertaa ja se oli 40. Ensi viikolla sairaalakäynti taas niin mitataan poikien koot, jännittää..viime viikolla 1446g ja 1485g
 
Neuvolakäynti oli tuossa toissa päivänä ja yllätykseksi sokerit oli hieman plussalla, joten joudun nyt sitten menemään sokerirasitukseen varmuuden vuoksi :( Eli maanantaina kun on ensimmäinen äitiysloma päivä niin joudun heräämään ja menemään terveyskeskukseen. Mutta hyvähän se on tarkistaa ettei vaan oo mitään...
Muuten sf-mitta oli rv34+1 30cm eli hieman alle keskiarvon, mutta koska olen niin pitkä niin se on normaalia.
Poika meillä on siirtynyt poikkitilasta perätilaan, et siellä hän tyytyväisenä istuskelee potkien välillä aika ikävästi tuohon oikeean kylkeen. Saa nähdä lähteekö hän itse kääntymään vai joudutaanko häntä vähän avittamaan ja se vähän mietityttää, koska se ei välttämättä käännä vauvaa pysyvästi...
 
Heips!
Neuvola oli tänään viikoilla 32+6.
Painoa ei viime neuvola käynnillä tullut ollenkaan..nyt hurjat +47.
eli ei juuri yhtään, tästä puhuttiin paljon ja ilmeisesti vauva kasvaa ja kaikki paino menee vauvalle, mutta se tarkoittaa myös että se on minulta pois emoticon se ei ole minun kohdalla ainakaan kovin hyvä juttu, sillä olen muutenkin niin pieni kokoinen, ettei tarvisi kiloja lähtä yhtään. Huokaus, toivottavasti seuraava kerta menee paremmin.

Hb oli hiukan laskenu, mutta vielä ihan ok. väsymys vain tulee helpommin kun yleensä olen todella "rautainen"

Kaikki muu olikin ok, myös sf-mitta :), mutta pissasta läytyi vähän proteiinia. Ikinä minulle ei selvinny miksi näin on, ilmeisesti johtuu tuosta hoitamattomasta tulehduksesta,kun aiheuttaa runsasta valkovuotoa.
Ensi viikolla kuulen mitä lääkäri on mieltä tulehduksesta. Aika jännä että nyt vasta puututtiin asiaan, vaikka joka kerta asiasta mainittu on.

Onneksi pieni oli kuitenkin kasvanut ja kaikki oli ilmeisesti kuitenkin hyvin emoticon
 
Tänään oli neuvolakäynti, rv 35+1

Verenpaine noussut huikeasti aikaisemmista lukemista, nyt 129/86, edelleen silti pyörryttää päivisin, eli se kai heittelee sitten niin paljon. Turvotusta oli yhden plussan verran ja painoa tullut aivan järkyttävät 1850g/VIIKKO!!!!  [img]http://www.cosgan.de/images/smilie/boese/a025.gif[/img]
..Meinasin vaa'alta pudota kun näin lukemat. Neuvolatätikin kysyi, että mitä ihmettä mä oon syönyt ja tarkasteli mun vaatteita, että onko mulla hirveesti päällä.. Asia kun vaan on niin, että mä en ole edes syönyt mitään kummaa ja melkein samat vaatteet oli kun kaks viikkoa sitten neuvolassa. Painoa nyt kokonaisuudessaan tullut joku 10kg. Pissa oli puhdas ja vauvalla kaikki jees, sf oli 32cm ja sykkeet 150, liikkui hyvin ja edelleen rt ja laskeutunut ihan alas. Keskiviikkona meen taas pikaisesti neuvolaan ja sitten olis viimeinen lääkärintarkastus. Neuvolatäti vaan kysy hiukan ihmeellisesti, että haluanko mä sen tarkastuksen nyt vai vasta helmikuun lopussa. Olin vähän että  [img]http://www.cosgan.de/images/smilie/konfus/a015.gif[/img] kun mulla on kuitenkin LA 6.3., eli voi olla et helmikuun lopussa vauva on jo pihalla (toivoisin kovasti niin!!) ja olis ihan kiva kuulla lääkäriltä esim. jonkunlaista synnytystapa-arviota hyvissä ajoin ennen koitosta, siitä kun ei oo puhuttu mulle mitään.

Että semmonen käynti, ke tosiaan uusiks ja sitten ens viikolla taas, sit käyntejä onkin viikon välein loppuun asti. Nyt meen pupeltamaan kurkkua ja tomaattia vaikka on huutava nälkä, ei ainakaan paino nouse törkeesti. NIH  [img]http://www.cosgan.de/images/smilie/boese/s040.gif[/img] 
 
Heippa!

Meillä oli tänään viimeinen lääkärineuvola. Sanottiin että vauva on laskeutunut alas ja pää tuntuu ihan koittamalla, kuitenkaan ei vielä mitään synnytyksen merkkejä, että paikat oli kiinni ym. Alakäyrillä on menty masun koon mukaan ja lääkäri sanoi että pieni/normaali vauva on ja veikkasi noin 3 kilon paikkeilla olevan syntyessään.

Vauva mahtuu tulemaan alakautta :) Ei ollut muuten mitenkään kamalaa kun se sitä koitteli (joku tuttu joskus pelotteli että nyrkillä kokeillaan ja sattuu kamalasti) Ihan sormin kokeili luita sisä-ja ulkopuolelta, kyllä se tuntui, muttei pahasti. 

Kaikki muu oli kunnossa mutta sokeriarvot kahdella plussalla. Silti verensokeri oli 4,1. Ei tarvitse syömisiä tarkkailla, mutta synnytyksen jälkeen seuraillaan kun voi kuulemma johtua munuaisten toiminnasta. Hemoglobiini oli noussut mukavasti 121.

2 neuvola aikaa varattiin viikon välein ja sanoi että sen jälkeen voikin olla jo syntynyt :) Vähiin käy aika :)
 
Heippa!

Tänään tuli sitten käytyä siellä yksityisellä gynellä ja kyllähän se kannatti, kun jätkä oli sitten perätilassa kuitenkin vaikka neuvolassa sanottiin viime viikolla, että pää alaspäin!

En tosin osaa asiaa stressata sen ihmeemmin, kun olen ihan tyytyväinen, että pääsee sitten äitiyspolille vielä tarkistukseen asiasta. Ja voipi olla, että sieltä vielä kääntyy. olikos täälä muita pylly edellä odottavia?

Ihanaa oli saada ultran perusteella painoarvio joka oli vain 2400g!!emoticon  Eli painossa mennään alakäyrillä. Laskettuun aikaan jos menee, lääkäri arvioi vähän reilua kolme kiloista. Aivan mahtavaa!
Mielenkiinnolla odotan kun on neuvola ens viikolla, että mitä sielä taas sanotaan, kaikesta...

 
Takaisin
Top