Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Miten, onko muut käyneet 21-trusomia veriseulan+ultran yksityisellä? Minä olen käynyt kahdessa aikaisemmassa raskaudessa, mutta nyt kuulin, että julkisella puolella on veriseulaan tullut mukaan myös 18-trisomia, ja sitä ei yksärillä tehdä. No, ehdottivat että menen verikokeeseen terkkariin mutta nyt tietoja ei kuulemma saakaan yhdistää, joten minulla on vaihtoehtona mennä uudrlleen uä:hän julkiselle tai huomenna verokokeeseen yksärille ja unohtaa silloin tuo 17-trusomia. Jokainen voi itse katsoa mitä se on, eli en sitä nyt tähän kirjoita. Juttu vaan on, että nyt en enää saanut julkiselle uä-aikaa kun vasta 13+ viikoille ja kätilökin totesi puhelimessa, että meneemyöhäiseksi. Syy miksi alunperin olen valinnut yksityisen oli, kun ekassa raskaudessa HUS mokasi koko veriseulan ja sen tulokset hävisivät! Lopuksi olin joniin muöhäisillä viikoilla, ettei edes lapsivesipunktiota olisi voinut tehdä. Terve vauva kuitenkin tuli ja kovasti sitä silloin ultrattiin. Nytkin olisin vaan tyytyväosenä mennyt yksityiselle, kunnes kuulin että julkisella laajempi verikoe. Mitäköhän tekisin. Tieto lisää tuskaa, kun ajattelin unohtaa koko 18-trisomian ja mennä vaan siihen toiseen, mutta kyllä se nyt jää ainakin kummittelemaan. Perinatologi sanoi että 21- verikoe kuitenkin se tärkeämpi koska siinä ei aina välttämättä sikiössä näy merkkejä. 18 taas niin vaikea, että se havaittaisiin muutenkin. Tiedä häntä... Kyllä odottavan aika on pitkä...