Neuvola- ja ultrakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja sannnnna
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä otettiin ensin mahan päältä, mutta myös emättimen kautta, kun sikiö ei suostunut muuten kääntymään :D
 
Meillä yritettiin ensin vatsan päältä, mutta näkyvyys oli huono. Sitten alakautta, jolloin hyvin näkyi. Tsemppiä!
 
Meillä sekä että. Nt-ultrassa kaveri ei suostunu kääntyyn kyljelleen niin jouduttiin kokeilla alakauttakin.
 
Miten, onko muut käyneet 21-trusomia veriseulan+ultran yksityisellä? Minä olen käynyt kahdessa aikaisemmassa raskaudessa, mutta nyt kuulin, että julkisella puolella on veriseulaan tullut mukaan myös 18-trisomia, ja sitä ei yksärillä tehdä. No, ehdottivat että menen verikokeeseen terkkariin mutta nyt tietoja ei kuulemma saakaan yhdistää, joten minulla on vaihtoehtona mennä uudrlleen uä:hän julkiselle tai huomenna verokokeeseen yksärille ja unohtaa silloin tuo 17-trusomia. Jokainen voi itse katsoa mitä se on, eli en sitä nyt tähän kirjoita. Juttu vaan on, että nyt en enää saanut julkiselle uä-aikaa kun vasta 13+ viikoille ja kätilökin totesi puhelimessa, että meneemyöhäiseksi. Syy miksi alunperin olen valinnut yksityisen oli, kun ekassa raskaudessa HUS mokasi koko veriseulan ja sen tulokset hävisivät! Lopuksi olin joniin muöhäisillä viikoilla, ettei edes lapsivesipunktiota olisi voinut tehdä. Terve vauva kuitenkin tuli ja kovasti sitä silloin ultrattiin. Nytkin olisin vaan tyytyväosenä mennyt yksityiselle, kunnes kuulin että julkisella laajempi verikoe. Mitäköhän tekisin. Tieto lisää tuskaa, kun ajattelin unohtaa koko 18-trisomian ja mennä vaan siihen toiseen, mutta kyllä se nyt jää ainakin kummittelemaan. Perinatologi sanoi että 21- verikoe kuitenkin se tärkeämpi koska siinä ei aina välttämättä sikiössä näy merkkejä. 18 taas niin vaikea, että se havaittaisiin muutenkin. Tiedä häntä... Kyllä odottavan aika on pitkä...
 
Pakko sen verran kommentoida, että 18-trisomia välttämättä näy..
Mun setä sai tammikuussa lapsen, missään ultrassa ei huomattu mitään muuta, kuin lapsen pieni koko.

Kuitenkin on 18-trisomia, pikkuaivot puuttuu lähes kokonaan, sydämestä puuttuu yksi läppä kokonaan..

Ensin veikattiin, että elää korkeintaan muutaman päivän..
Jaksoi kuitenkin taistella..
Ei kuitenkaan uskota täyttävän 1v, koska vauriot on niin laajat..
Tällä hetkellä tyttö siis 9kk ja koko elämä mennyt ylämäki - alamäki..
 
No se on just näin, että 90% kuolee ekan elinvuoden aikana. Olen pahoillani perheesi puolesta. Sain juuri lääkäriltä meilin kun kyselin asiasta ja sanoi kyllä että 18-trisomia niin vaikea että näkyy rakenneultrassa ja 4d-ultrassa. Ajattelin kyllä uskoa häntä, kun hän on maan parhaita perinatologeja ja minä vain maallikko.
 
Se yleensä kyllä joo näkyy, mutta läheisten kohdalla ei ikävä kyllä näkynyt..
Kamalaa seurata vierestä, kun koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen.. Etenkin kun mennään lähes kuoleman rajalta taas hiukan parempaan ja päin vastoin :/
 
Ikävä tilanne teidän läheisillä, sannnnna.
Meillä oli tänään niskapoimu-ultra, kaikki toistaiseksi hyvin. Toki vielä jännitän sitä seulonnan tulosta, mutta mitään normaalista poikkeavaa ei ultrassa näkynyt. Niin iso tyyppi siellä köllötteli, että la muuttui 5 päivää aiemmaksi. Olen kyllä ihan varma hedelmöityksen ajankohdasta, että vähän mietityttää että millainen jässikkä sieltä ulos tulee lopulta, kun tuota vauhtia on kasvanut mun yksipuolisella oksentajan ruokavaliolla... ;)
 
Kiva kuulla Tökkönen, että kaikki oli hyvin. Meidän pikkuinen oli myös aika iso kooltaan, mutta pään koon mukaan laskettua aikaa aikaistettiin vain päivällä.
 
Minkä kokoisia teidän pikkuiset on olleet ja millä viikoilla?
 
14 + 2 Neuvola,
Pienllä kaikki kunnossa
Kunnon terhakas kaveri ko kuunneltiin sydänäänii ni alko heti vaan potkimaan dobleria!
Liikeet tuntuneet jo paremmin ja paremmin, Varsinki iltasin alkaa potkii tonne ala mahaan. :D

Sokerit ei ollu virtsassa kunnossa ja veinkin jo tänään uudet näytteen.
Huomenna siiihen esimmäiseen kammo sokerirasitus testiin.
Syynä PCOS, jossa diapetesriski on vaan niin paljon isompi.
Toinen + 20 jotain viikolla.

Ollaan jääty kahestaan pojan kanssa ja nyt opetellaan elämään uudella perheellä.
Todella surullista, mut tää on niin tuore aihe, et tekee vaan niin pahaa..
Onneks norppa ei kuitenkaa oo järkyttynyt.
 
Ihanaa kun hyvii uutisia ollu ultrissa ym! Vielä täytyy jänskättää sitä omaa, mutta ihan hyvillä mielin :)

Kurja tilanne sulla jaica :( Kai sul on hyvä tukiverkosto ympärilläsi ettet ihan yksin jää? Kovasti tsemppiä!!!
 
Fashionhunny, en ole käynyt yksityisellä seulonnassa. Ihan normisti synnärillä. Mutta olin huolissani että jotain olisi tapahtunut tulosten kanssa, kun ei moneen viikkoon mitään kirjettä kuulunut...

Eilen sain lopulta heidät pakotettua antamaan tulokset puhelimitse, kun olivat sitä mieltä etteivät niitä puhelimessa kerro.
 
Eka ultra takana. Yksi hyvä vointinen 7cm pirteä potkija siellä köllii. Vastasi viikkoja 13+0 la aikaistu kolmella päivällä. Mut löytyi myös tyhjä kohta jonka lääkäri vielä haluaa tutkia.. Eli täällä edelleen istuskellaan ja odotellaan..
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top