Neuvola- ja ultrakuulumiset

Allergiat toistuu kun altistuu sillei allergeenille, eli alkaisin miettiä allergiaa, jos ei mene ohi tai tulee useesti uudelleen.
 
Meillä peruna teki leukaan ja kaulalle ihottumaa. Tajusin sen vasta, kun viikon parin perunattoman jakson jälkeen söin pottua mietin miksi se iho kuhahti. Tänään söin vehnää ja nyt silmän ympärys punoittaa ja on vähän turvoksissa. Vaikka sitä vissiin suositellaan, että suht vähäisten iho-oireiden takia ei pitäisi jättää mitään pois vaan raskailla en näe järkeä siinä, että hoidetaan seurausta ei syytä. Muita oireita aiheuttavia voi kokeilla välillä uudestaan. Nyt nexiumin lopetuksen myötä reagoi ehkä herkemmin, mutta ilman vehnää ja perunaa ihminen tulee loistavasti toimeen. Minä en muutenkaan mikään perunauskovainen ole. Meidän vauvalla siis refluksi taustaa ja näköjään ihan allerginen refluksi on.
 
Jep, lääkäri totesi että poika on todella jäntevän ja "lihaksikkaan" oloinen :D Kaikista touhukkain 4kuinen mitä hänellä oli tällä viikolla käynyt.
 
No on kyllä pitkä poju! :) Hetki piti miettiä et onks joku lukemista väärin kirjotettu. :grin
 
Ja meillä oli eilen 6kk neuvola. Tyttö oli 11 070g ja 68cm. Paino on +41% ja pituus keskikäyrällä. Vastaa ihan ikäistää motoriikalta ja kaikki ihan ok. Th sanoi, että puuron vois ottaa kuvioihin pikku hiljaa ja sitten liha.
 
Kääk! Taitaa tulla vahva tyttönen! :-o Kuin jaksat kantaa??
 
Joka päivä tyttö on vaan päivän isompi kuin eilen, jotenkin sitä on vaan vahvistunut vaikka oon jo 7kg lähtien uhannut että kantaminen saa luvan jäädä. Kyllä mä sitä kantamista välttelen. Keinutuoli nukutuksessa mukana kun aikasemmin kannoin ympyrää. Nykyään viihtyy myös vaunussa kun aikasemmin jouduin kantamaan häntä aika paljon. Kantovälineet on ihan siirtymiä ja lyhyttä kantamista vartein nykyään. Ihan hyvä että tyttö on nyt alkanut viihtyä myös muualla kuin 24/7 kannettavana. Lattiallakin viihtyy kun harjottelee liikkumista.:) Mutta joo, potra tyttö :cat:
 
Pookkana: Meidän vauvat kasvoi kauan aika samaa tahtia, mutta nyt sun tyttö on kyllä kirinnyt kauas ohi. :) Hyvä vaan, että on vähän ekstraa tässä iässä niin kasvaa sitten pitkäksi ja vahvaksi. Eikä tarvitse ainakaan stressata meneekö tarpeeksi ruokaa.
 
Ollut erittäin hyvä juttu toi ylimääräinen paino.:) Tissin puremisesta pois opettelu on ollut paljon rennompaa, kun voi huoletta ottaa tissin pois kun ei ole painetta saada lisää massaa.
 
Käytiin 5kk neuvolassa. Mitat: 8050g, 68,3cm, 43,3cm. Nyt mennään niin keskikäyrällä kuin voi. Aiemmin oltiin varsinkin pituuden kanssa selvästi yli, mutta nyt alkaa varmaan geenit näyttäytyä hiljalleen. Ei olla kumpikaan järin pitkiä ja varsinkin pienenä ollaan oltu aika kevytrakenteisia. Rokotuksista tuli vain pienet hämmentyneet itkut :) Muuten lähinnä virnuili neuvolan tädille ja harjoittelijalle ;D
 
Tänään 5kk-neuvola, tyttö 70cm ja 8280g. Pituutta tullut "vain" 2cm lisää, ylimmällä käyrällä mennään ja äiti on vain tyytyväinen kun ainakin osa vaatteista mahtuu vielä jonkin aikaa. :)

Th kehui kovin tyttöä ja kannusti jatkamaan täysimetystä.
 
Tirriäisen kans käyty 6 kk neuvolassa, 6025 g ja 61,7 cm. Nyt sanottiin, että hienosti kasvaa omalla käyrällä ja pituutta tullut hyvin, mut saatiin kuitenkin aika 7 kk kohdalle pituuden takia.
Kehuttiin liikunnallisia taitoja, täällähän liikutaan niin että karhunkäynti asennosta syöksytään eteenpäin :)
 
Meillä ei ryöminyt kuin taaksepäin, onneksi ei enää harrasta sitä kun oli jatkuvasti sohvan alla jumissa :)
 
Takaisin
Top