Näkyykö jo maha?

7+3, mitään ei näy. turvotusta on tullut pari kiloa, mutta vissiin jakaantunut tasaisesti keskivartaloon ja jalkoihin. sääret tuntuu paksummilta. alamaha, kuten sanottu, on ihan saman kokoinen kuin ennenkin. ja toi hemmetin pelastusrengas sen yläpuolella peittää kyllä sen tulevan alkupömpön. Mietin että monenteenko rv ihmiset luulee että mä oon vaan lihonu hervottomasti?:rolleyes:
 
Jännittää kyllä kun ikäeroksi tulee 1v 8kk että miten ihmiset suhtautuu:-D
 
Täällä kanssa turvotus niin valtavaa että että siirryin jo ennen joulua mammalegginsseihin enkä aio niistä luopua! Mitkään normihousut ei mee kiinni! Oon ottanut sen kannan että jos joku kysyy suoraan niin en valehtele mutta itse kerrotaan vasta laajemmin tuon 12 vkon jälkeen. Toki perheet ja lähipiiri tietää jo koska jos tulis keskenmeno niin heille kuitenkin siitä kertoisin. :)
 
Salo84: painoin ensin väärää nappia, joten älä ihmettele, jos ilmoituksissasi näkyy, että olen arvioinut viestisi tyhmäksi:smiley-ashamed008.

Mulla alkaa myös olla haasteita löytää hyviä housuja päälle..farkut menisi, jos pitäisi napin auki, mutta tuntuvat muuten jotenkin niin ahdistavilta jalassa, joten kävin ostamassa hm: lta äippähousut..yllätyin kuin hyvännäköisiä siellä oli. Tosin tosi kalliita osa.

Oon kyllä niin tyytyväinen, etten ole viimeisilläni tässä talvikaudella..kesällä on sit niin helppo pukeutua kevyesti.

Mäkin kovasti odotan, et pääsen muille kuuluttamaan nt-ultran jälkeen raskaudesta. Sitten ei tarvi enää peitellä möhkömasuakaan :smiley-bounce012. Ensi viikko olisi enää välissä ja sit ma 19.1. ultra..kovin tuntuu nopeaa menneen nämä pari viikkoa. Jotenkin tuntui, että siellä 5. ja 6. viikoilla olisi junnannut kauan :rolleyes:
 
Minniliini itsekkin löysin kivat housut hm:ltä :) osa housuista oli järkyttävän kalliita. Kohta täytynee paitojakin ostaa, jos turvotus ei laske ja siitä se maha tietty alkaa kasvaa enemmän..ei tarviis ihan napapaidoissa kulkea :D
 
Ihania mahoja. Mä ostin h&m ltä yhdet mammahousut. Oon pitänyt jo niitä kun tukevat vähän vatsan aluetta. Vaikka ei mulla vielä näy raskaus. Sitä voi luulla vaan pyöreydeksi..
 
Itsellä pallomaha jo nyt, ja aika varmasti melkein pelkästään turvotuksesta johtuu! Viikot 9+6 menossa. Oli jännä tunne neuvolassa kun itsestä tuntuu että oon jo lihonut vaikka ja kuinka, mutta kappas vaan vaaka väitti mun laihtuneen neljä kiloa! :0
 
Mulla nyt 9 + 3 ja tänään kysyi yksi työkaveri, että oonko raskaana.. Vaikka on vielä tosi löysä paitakin. Hän sanoi, että kun olen hänen mielestään aina normisti niin timmissä kunnossa, niin sillä huomasi heti eron? Myönsin kyllä olevani raskaana, mutta että tässä on kyseessä varmaan ihan vaan lihominen, kun en ole viiteen viikkoon päässyt liikkumaan normisti ja tän pahoinvoinnin takia pitänyt syödä kaikkea roskaa, kun muu ei mene alas.

Voi kun niin odotan sitä normaalia oloa, että pääsisi liikkumaan ja voisi syödä terveellisesti.
 
Minulta kysyttiin kanssa rv 5+ jotain, kun mulla alkoi se järjetön turvotus heti ja normaalisti olen hoikka.
Mitään en myöntänyt silloin vielä :D
 
Maha.jpg

Tässä mun turvonnut pakki 7+6 koko komeudessaan :grin Koita nyt tätä sitten jotenkin peitellä. Tänään oli pakko käydä ostamassa henkkamaukasta mammafarkut ja pari paitaa. Mietin ihan tosissaan, onko tuolla montakin asukkia vai oonko raskaudessa paljon pidemmällä kun mitä luulen :rolleyes: Tänään piti vaihtaa talvitakkikin toiseen, kun normitakki ei meinaa mennä kiinni. Onneks on useampi talvitakki ja toisissa sitten hieman enemmän tilaa... Ja mun piti alkaa ostaa mammavaatteita vasta keväällä o_O
 
Meillä odotetaan esikoista. Olen ikäni ollut mallia mahaton kuikelo, mutta voi kuulkaas miten jo pullottaa (8+4)! Puristaa ja ahistaa housut. Asun neulemekoissa :)
 
Mulla on kyllä mahaa ennestäänkin,mutta nyt tota ei enää piilota eikä vedä sisään mitenkään.. onneks isännäl on huppareita,voin piiloutua niihin ja työvaatteissakin löytyy isompia kokoja :D ja toi kuva siis tänää otettu eli 7+1
 
Minulla on kanssa palloturvotus päällä, tuntuu et töissä jo sain pitkiä katseita, mutta ei kukaan vielä mitään sanoneet.. :) Äitiysfarkut on jalassa, kun pääsääntöisesti teen istumatyötä ja normihousujen vyötärö alkaa painaa.
 
Täällä ois menossa rv 9+2, pari päivää sitten tuntui ihan selkee vauvamahan kasvu. Kokoajan tuntui semmonen kiristys mahassa ja alavatsa tuntui kovalta mutta tänään ei oo enää muutakun läskiä! :')
 
Täällä ei oo toivoakaan enää salailla. Nyt rv 11+1 ja maha on niin iso et ihan hämmästyttää välillä kun katsoo peiliin, iltaisin varsinkin. Nyt viikon verran oon huomannut, että sisään vetämällä ei alavatsa katoa. Vähän yrittänyt vältellä ihmisiä kelle ei vielä ennen ultraa haluta kertoa.
 
Täällä ei oo toivoakaan enää salailla. Nyt rv 11+1 ja maha on niin iso et ihan hämmästyttää välillä kun katsoo peiliin, iltaisin varsinkin. Nyt viikon verran oon huomannut, että sisään vetämällä ei alavatsa katoa. Vähän yrittänyt vältellä ihmisiä kelle ei vielä ennen ultraa haluta kertoa.

Ollaan aika samoissa, mulla 11+2. Mulla on noita vatsamakkaroita hieman ennestään ja alusta asti on ollut paljon turvotusta. Vatsa tuntuu melkein päivittäin erilaiselta, joskus valtavalta ja tänään ihmettelin kun se on ollut niin littana. Tein tosin etäpäivän ja sain pitää collegehousuja. :D Farkut alkaa vähän ahdistaa. Ei millään malttaisi odottaa, että vatsa kasvais ihan oikeasti!
 
Takaisin
Top