Itse en ole värjännyt hiuksia enää sen jälkeen kun näin sellaisen kamalan dokkarin hiusvärien vaaroista. Tai värjäsin sen jälkeen enää kerran värillä, joka oli mahd. lähellä omaa sävyä ja yritin saada värin juuresta latvaan sillälailla liukuvasti, että juurikasvu ei näkyisi oman värin ja aiemmin värjätyn värin välillä. Onnistuikin aika hyvin ja nyt en ole siis värjännyt pääsiäisen jälkeen enää. Raskauden aikana en siis ajatellut ainakaan värjätä, en ehkä enää koskaan muulloinkaan, paitsi jos tulee totaalikyllästyminen omaan sävyyn.
Yksi kaveri värjäsi ainakin alkuraskaudesta tuolla samalla periaatteella, että oman juuren ja aiemmin värjätyn värin välille tuli sellainen liukuva väri. Sen jälkeen pystyy kasvattamaan oman värin paremmin. Yksi kampaaja sanoi niinkin, että jos laittaa esim. raitoja niin, ettei hiusväri osu päänahkaan, niin siitä hiuksesta itsestään se ei imeydy elimistöön. Eli riskit piilee ennemminkin juuri sen juurikasvun värjäämisessä.