Muita kuulumisia

Minä oon miettinyt kodin sisustusta vauvan turvallisuuden kannalta. Eihän se ihan heti ole ajankohtainen mutta kun vauva oppii kävelemään niin pitää viimeistään silloin kääntää ikean kallaxit vaakatasoon ettei pikkuinen sitten vahingossa saa kaappia päällensä. :)

Eräs sohvapöytä mietityttää, sillä kerran minulla oli kylässä 2-vuotias lapsi joka meinasi hajottaa kartellin t-tablen. Eli siitä voisi ehkä luopua.. Tosin se on muovia eikä lasia niin ei se yhtään vaarallinen kyllä ole. :) Se vain on niin kevyt että lapsi kantoi sitä ympäri taloa. Ja toisaalta onhan monilla lasipöytiäkin ja lapset ihan hyvin niiden kanssa elelee.

Pistorasioita kans miettinyt mutta eipä niitä ole näkyvissä liiemmin.
 
Onko kuinka moni meinannut tulla tonne kesäkuisten salaiseen ryhmään? Sielä olis kiva jutella ihan vähän vapaammin kuin täällä jossa kaikki"ohikulkijatkin" pääsevät lukemaan:)
 
Minä tulen, kunhan olen saanut ne kriteerit täyteen :) eli noin kuukauden kuluttua...
 
Minä liityn myös sinne sitten kun kriteerit täynnä :) Olen esikoisen aikana ollut myös täällä palstalla mutta nyt olen eri profiililla.
 
Minäkin olisin tulossa, mutta kriteerit pitää ensin täyttää :)

Meillä on rakennusprojekti menossa, itse rakennetaan tällä hetkellä omakotitaloa ja huhheijaa pelkään jo etukäteen sitä kovaa väsymystä, pahoinvointia, esikoisen hoitoa ja raksaa päälle :( Toivon mukaan päästään loppuvuodesta muuttamaan, niin sit on koko kevät aikaa sisustaa vaaville uutta huonetta :)
 
Eilen mentiin miehen kanssa asioiden edelle, mutta asumisjärjestelyistä keskustelu sai alkunsa. Olemme miettineet muuttoa, mutta nyt tuntuu, että parempi pysytellä nykyisessä, niin voi sitten olla mahdollisimman pitkään kotona vauvan kanssa eikä tarvitse miettiä, miten tulee toimeen. Muutokset ovat minulle niin stressaavia, että myös siksi on parasta pysyä tässä vanhassa.
 
Mennyt hieman natsimeiningiksi tämä palstailu. Ei saa sopia FB-ryhmistä julkisesti, ja asetetaan postaus- ja läsnäolovelvoitteita salaryhmään pääsylle.
 
Joo, minä olen itse sellainen postaaja että kirjoitan mieluummin harvakseltaan, kun on jotain sanottavaa, kuin että kirjoittelisin niitä näitä saadakseni lukemat täyteen. Varsinkaan vaipparallin keskellä en kyllä uskalla taata edellytettyä aktiivisuutta. :dead: Että puhuisin mielelläni yksityisemmin, mutta en tiedä onnistusinko täyttämään tämänhetkisiä kriteerejä...

Meillä myös pohditaan asumisasioita. Tällä hetkellä eletään vuokrakolmiossa, ja harkinnassa olisi edullinen omistusasunto, jossa olisi perheelle kasvunvaraakin. Ei vaan muuttopakkailut kauheasti houkuttelisi tällä hetkellä!
 
Meilläkin rakennetaan parhaillaan... Valmistuunee ennenkuin laskettu aika on mutta eniten tällä hetkellä harmittaa se kun miehellä menee töitten jälkeen illat rakennuksella ja kun tämä nyt niin tuore juttu niin juttukamua hänestä enemmän kaipailisin, koska en vielä aio kertoa ulkopuolisille...

Itsekään en vielä tuonne salattuun ryhmään pääse, mikä olis hyvä koska ei ihan kaikkea viitsi täällä kaikkien nähtäväksi kirjoitella.


Aloititteko vitaminit kun plussasitte? Ja mitä kaikkia vitskuja teillä menee?
 
Minisun mamma täälläki ja lisäksi calcichew, jossa myös d-vitamiinia. Pitäs kyllä aina syödä kalsiumia kun tulee nii vähän ruokavaliosta.
 
Toiveena olis myös päästä salaiseen ryhmään..
Minisun mama on myös täällä käytössä.
Miettinyt myös omega3 käytön aloittamista.
 
Mulla oli jo ennen plussaa käytössä monivitamiini (ei sis. A-vitamiinia), foolihappo ja d-vitamiini ja näillä jatkan.
 
Mulla menee mammavitsku ja sen lisäks d-vita, kalkki, kalaöljy, tyrniöljy ja maitohappobakteeri. Mä en ole myöskään kuullut tollasesta ettei kalaöljyä saisi syödä heti alusta alkaen. Mulle vielä luontaistuotemyyjä erikseen suositteli sitä.
Mikä siihen oli syynä ettei suositella?
 
Takaisin
Top