Miä123
Satasella mukana keskusteluissa
Ultra oli 12+5 ja seuraavana päivänä menimme miehen siskolle syntymäpäiväkahville. Tein kortin, jossa luki, että olet saavuttanut sen maagisen iän, jolloin sinua voi täditellä, mutta ei vielä teititellä. Siitä ei tuntunut tajuavan mitään. Sitten kortissa oli onnittelut meiltä ja kisulta. Ja alla pieni kirjekuori, josta löytyi ultrakuva ja sydämien kera nimi <3 Jimmie <3. Kesti yllättävän kauan, kunnes "vauva?" joo, " teille?" joo. Silloin halaamaan ja hän repesi itkemään. Oli toivonut tätä, kun ollaan oltu jo reilut 22 vuotta yhdessä.
Melkoinen pommi siis tulossa myös isovanhemmille ja halutaan olla paikalla näkemässä reaktiot. Mietittiin, jos saatais pidettyä salaisuutta äitienpäivään asti, niin tässä olisi kaikkien aikojen äitienpäivälahja.
Töissä kerroin jo viikolla 7, kun olin käynyt varhaisultrassa. Meillä oli tiedossa kaikenlaista suunnitelmaa ja muutosta tulossa, joten oli ihan hyvä kertoa, ettei mun kohdalle kannata suunnitella mitään pidempiaikasta muutosta. Ja viime syksynäkin esimies ja työkaverit olivat ainoat, jotka tiesivät raskaudesta ja olivat suurena tukea, kun todettiin kkm.
Varhaisultran jälkeen kerroin myös yhdelle ystävälle, joka on ollut ihan ainoa, joka on edes tiennyt, että on ollut tämänsuuntaisia haaveita.
Kaipaisin neuvoja, kuinka kerron sisarelleni, joka on 41v. Asuu yksin koirien kanssa 500km päässä ja nähdään 1-2 kertaa vuodessa. Ei ole miestä, on haittaava perussairaus ja mun mielestä elämä yhtä kaaosta, mutta kuitenkin kuulemma (ei ole mulle kertonut) haaveilee vielä lapsesta. Antakaa vinkkejä.
Melkoinen pommi siis tulossa myös isovanhemmille ja halutaan olla paikalla näkemässä reaktiot. Mietittiin, jos saatais pidettyä salaisuutta äitienpäivään asti, niin tässä olisi kaikkien aikojen äitienpäivälahja.
Töissä kerroin jo viikolla 7, kun olin käynyt varhaisultrassa. Meillä oli tiedossa kaikenlaista suunnitelmaa ja muutosta tulossa, joten oli ihan hyvä kertoa, ettei mun kohdalle kannata suunnitella mitään pidempiaikasta muutosta. Ja viime syksynäkin esimies ja työkaverit olivat ainoat, jotka tiesivät raskaudesta ja olivat suurena tukea, kun todettiin kkm.
Varhaisultran jälkeen kerroin myös yhdelle ystävälle, joka on ollut ihan ainoa, joka on edes tiennyt, että on ollut tämänsuuntaisia haaveita.
Kaipaisin neuvoja, kuinka kerron sisarelleni, joka on 41v. Asuu yksin koirien kanssa 500km päässä ja nähdään 1-2 kertaa vuodessa. Ei ole miestä, on haittaava perussairaus ja mun mielestä elämä yhtä kaaosta, mutta kuitenkin kuulemma (ei ole mulle kertonut) haaveilee vielä lapsesta. Antakaa vinkkejä.
Muokattu viimeksi: