Muille kertominen...

Ultra oli 12+5 ja seuraavana päivänä menimme miehen siskolle syntymäpäiväkahville. Tein kortin, jossa luki, että olet saavuttanut sen maagisen iän, jolloin sinua voi täditellä, mutta ei vielä teititellä. Siitä ei tuntunut tajuavan mitään. Sitten kortissa oli onnittelut meiltä ja kisulta. Ja alla pieni kirjekuori, josta löytyi ultrakuva ja sydämien kera nimi <3 Jimmie <3. Kesti yllättävän kauan, kunnes "vauva?" joo, " teille?" joo. Silloin halaamaan ja hän repesi itkemään. Oli toivonut tätä, kun ollaan oltu jo reilut 22 vuotta yhdessä.

Melkoinen pommi siis tulossa myös isovanhemmille ja halutaan olla paikalla näkemässä reaktiot. Mietittiin, jos saatais pidettyä salaisuutta äitienpäivään asti, niin tässä olisi kaikkien aikojen äitienpäivälahja.

Töissä kerroin jo viikolla 7, kun olin käynyt varhaisultrassa. Meillä oli tiedossa kaikenlaista suunnitelmaa ja muutosta tulossa, joten oli ihan hyvä kertoa, ettei mun kohdalle kannata suunnitella mitään pidempiaikasta muutosta. Ja viime syksynäkin esimies ja työkaverit olivat ainoat, jotka tiesivät raskaudesta ja olivat suurena tukea, kun todettiin kkm.

Varhaisultran jälkeen kerroin myös yhdelle ystävälle, joka on ollut ihan ainoa, joka on edes tiennyt, että on ollut tämänsuuntaisia haaveita.

Kaipaisin neuvoja, kuinka kerron sisarelleni, joka on 41v. Asuu yksin koirien kanssa 500km päässä ja nähdään 1-2 kertaa vuodessa. Ei ole miestä, on haittaava perussairaus ja mun mielestä elämä yhtä kaaosta, mutta kuitenkin kuulemma (ei ole mulle kertonut) haaveilee vielä lapsesta. Antakaa vinkkejä.
 
Muokattu viimeksi:
Onko teillä ollut mielessä joku tietty järjestys sen kertomisen suhteen? Vaikka että ensin vanhemmille ja muulle perheelle ja sitten vasta kavereille ja töissä.

Mä halusin odottaa ultraan asti ennen kuin itsekään uskoin koko asiaa ja nyt on ihan kuvatkin todisteena että kyllä siellä vatsassa jotain kasvaa. Heti plussan jälkeen mun oli pakko kertoa parhaalle kaverille (mieheni lisäksi tietysti), mutta nyt np-ultran jälkeen olisi ehkä jo koittanut se hetki että muutkin saavat tietää. Tosin miehen äidille kerrottiin jo ennen ultraa kun oltiin käymässä ja hän asuu sen verran kaukana että ei nähdä niin usein. Mun äiti tietää nyt myös.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä tietää tällä hetkellä omat vanhemmat ja sisarukset, muutama ystävä luultavasti aavistelee. Tuli nyt kuitenkin sellainen olo, että jos kerrottaisiin ystäville kuitenkin vasta rakenneultran jälkeen. Viimeeksi odotettiin rakenneultraan asti ennen kuin kerrottiin kenellekkään. Toki silloin se oli myös helpompaa kun vatsa alkoi näkyä vasta joskus rv25. Mutta katsotaan miten tuo mieli muuttuu kun tässä on kuitenkin ennen rakenneultraa vielä yhdet kolmekymppiset, vappu ja polttarit. Voi olla ettei vain jaksa enää salailla. :grin

Tsemppiä Miä123:lle kertomiseen. Viime raskaudessa mun piti kertoa siskolleni, joka oli juuri saanut keskenmenon ja ikääkin jo alkoi olla. Heille tosin onneksi tuli oma pikkuinen vielä samana vuonna kuin meidän esikoinen, mutta silloin tuntui vaikealta iloita omasta onnesta!
 
Halleluja, nyt on kaikille neljälle tulevalle isovanhemmalle kerrottu kolmessa päivässä naamatusten vauvauutiset. Oon ihan töötissä, kun ollu melkoista jännitystä :D

Tänään oli vuorossa miehen vanhemmat, jotka hekin olivat mielissään uutisesta. Anoppi sanoi, että oli jotenkin osannut aavistellakin moista. Hän on myös melkoinen juoruilija, joten tieto vauvasta leviää kätevästi ja vauhdilla koko sen puolen suvulle.

Muutama lähin ystävä tietää myös. Ens viikolla kerron pomolle, koska mahaa alkaa olla mahdoton peittää - tai se on tosi hankalaa ja työlästä. Työkaverit saavat huomata raskauden kun huomaavat, ja jos kysyvät, mitäpä sitä enää kieltämään. Kun kesä- ja muut lomat laskee pois, mulla on töitä enää ennen äippälomaa korkeintaan 3,5 kuukautta, ei paha.

Hyvä fiilis kaikkinensa :)

Nessu 13+3

Ps. Mun äiti oli jo hakenut langat ja ryhtynyt kutomaan villahaalaria, myssyä, tossuja ja tumppuja vastasyntyneelle. Isä puolestaan on vertaillut himoitsemiani vauvanvaunuja ja ilmoitti lähtevänsä maksumieheksi :) En vastusta.
 
Mähän en oo vieläkään saanu kerrottua äidille. Äiti on jotenkin niin arvaamaton niin en yhtään tiedä mitä odottaa + olen vieläkin loukkaantunut että äidistä edellinen kkm:n ei edes ollut mikään paha asia.
Ajattelinkin olla niin raukkamainen että kerronkin vain mun mulle niin eiköhän se tieto eteenpäin kulje
 
Toinenpikkuinenko, onpa harmi, että sun äidin suhtautuminen on ennalta-arvaamatonta. Toisaalta sun aiempien kokemusten perusteella ymmärrän, ettei tee mieli kertoa hänelle ekana. Jospa hän kuitenkin tällä kerralla osaisi reagoida fiksummin?
 
Toinenpikkuinenko, mä ymmärrän hyvin sun tunteen äidistäsi. Ekan kerran kun tulin raskaaksi kerrottiin KAIKILLE heti ja sit se todettiinkin tuulimunaksi rv13. Otin sen todella raskaasti mutta mm äitini sanoi että heti vaan uutta yritystä niin sit kyllä onnistuu. Seuraavalla kerralla ei kerrottu kellekään raskaudesta ja sekin todettiin rv7 tuulimunaksi. Lääkärit puhui jo lapsettomuushoidoista mutta kehottivat yrittämään vielä kerran. Ja kolmannella kerralla sitten onnistui! Kun kerroin yksillä synttäreillä koko suvulle raskaudesta äitini oli heti sanomassa että niinhän hän sanoi, kyllä seuraavalla kerralla onnistuu! Sit kerroin kaikille välissä olleesta toisestakin tuulimunasta, että ei tää taival ihan helppo ole ollut. Olipahan äiti kerrankin hiljaa! :D
 
Tänään on se jännin osuus hoidettu eli mun omalle isälle kertominen. Jostain syystä jännitin tätä kaikista eniten.

Vein kakun ja kortin sinne ja sanoin, että eiköhän keitetä kahvit. Hetki siinä meni ennen kun isä edes tajus mitään. Totes vaan, että luuli mun olevan niin urakeskeinen, ettei odottanut vieläkään saavansa lapsenlapsia. Kyllähän se iloinen oli, mutta enemmän ehkä hämillään.
 
Me ei olla kerrottu vielä oikeestaan kellekään. Tai no mää kerroin yhdelle mun ystävälle ja mies kerto parhaalle kaverilleen(josta ollaan suunniteltu kummia) ja kerto se mun siskollekin, mut se ei muista asiaa(ilmiesesti) kun oli juovuksissa sillon. Esikoisesta kerrottiin heti miehen vanhemmille rv 17 kun saatiin itekin tietää raskaudesta, muille sit pari päivää myöhemmin isänpäivänä. Nyt ollaan ajateltu kertoa äitienpäivänä miehen puolen sukulaisille, mun isälle ja siskolle laitetaan varmaan viestiä kun asuvat niin kaukana. Tässä on nyt seuraavina vklna esikoisen 1v synttärijuhlia edessä joten ei haluta kertoa sen takia et huomio ei mene mun raskauteen vaan esikoiseen. Mut mielummin kerron ja kertoisin eka lähisuvulle, sit parhaille kavereille ja lopuksi ehkä sit fbssä vaikka kaikille muille tutuille tms.
 
Jostain luin aikoinaan että isät usein jotenkin kuvittelee tyttäriensä olevan neitsyitä vähintään naimisiin menoon asti ja vasta kun tytär kertoo olevansa raskaana isän on pakko hyväksyä se todellisuus ettei tuo isin pikku prinsessa ole enää neitsyt... :D
 
Me ei olla haluttu kertoa vanhemmillemme vielä ennen ultraa, kun ollaan haluttu varjella niitä pettymykseltä. Meillä ainakin äidit menee nimittäin onnesta sekaisin. Jos kaikki ei olekaan hyvin tämän päivän ultrassa, on pettymys heille pienempi, kun eivät ole ehtineet iloita.
Töissä kerroin pomolle, koska mulla menee puoli päivää ultrareissuun ja halusin antaa hyvin aikaa miettiä mulle tuuraajaa jo kesälomaksi. Sanoin kyllä, ettei vielä pariin viikkoon laita hakua auki, koska pienellä paikkakunnalla kaikki osaa laskea yhteen 1+1
;) Eikä siis olla kerrottu vielä tuleville isovanhemmille.
 
No niin, pomolle kerrottu. Tiesi meidän lapsettomuustutkimuksista ja -hoidoista, joten oli tosi iloinen puolestamme, kun kuuli raskaudesta. Kiitti myös, että kerroin jo nyt (rv 13+4), koska työtehtävääni ei ole mikään helpoin nakki löytää äitiyslomasijaista, varsinkaan kesällä. Sovimme, että loppuviikosta asiasta kerrotaan palsussa muullekin työporukalle.

Oikeastaan ihan hyvä ja helpottonut fiilis. Eipähän tartte enää salailla ja piilotella mahaa! Se on kiva. Ja toisaalta, voin myös hoitaa vikat työkuukaudet keskeneräisiä projekteja valmiiksi ja voin erittäin hyvällä perusteella olla ottamatta mitään uutta ja isoa enää työn alle.

Itseasiassa ihan todella vapautunut fiilis! :)
 
Kerroimme lauantaina vauvasta 3-vuotiaalle esikoisellemme. Reaktio oli erilainen kuin odotimme eli täystyrmäys. No, sen ikäisen mielenliikkeet varmaan muuttuvat moneen kertaan mutta vähän jäin kuitenkin miettimään asiaa kun ei hän suostunut asiasta juttelemaan ollenkaan. Aikaisemmin kun hänelle on juteltu sisaruksesta teoriassa niin hän on ollut aivan onnessaan mutta nyt meni täysin hämilleen ja oli surullisen oloinen.

Olisiko teillä ideoita siitä miten asiassa kannattaisi edetä? Olen ajatellut että en asiasta jatkuvasti jauha vaan silloin jos luontevasti tilaisuus tulee. Lähinnä mietin sitä että kun hän selvästi tarvitsee aikaa asian sulatteluun niin pitäisikö minun jotenkin aktiivisesti viedä hänen pähkäilyjään eteenpäin vai annanko olla ihan rauhassa? Jotenkin tuntuu ikävältä alkaa asiaa pakkomyymään kun luulen kuitenkin että asia ratkeaa itsestään. Surettaa kuitenkin kun toinen asiaa itsekseen miettii ja murehtii.
 
Evelin, mulla ei kokemusta enkä tiedä miten toimia, mutta ehdotuksena: jos ostaisi jonkun kirjan iltasaduksi, sellaisen missä lapsi saa pikkusisaruksen. Ja jos sitä lukiessa tulisi lapselle jotain ajatuksia? Meillä esikoinen vasta 1,5 v eikä oikein vielä tajua, mutta ajattelin ostaa kirjan ja lukea sitä sitten kun mahakin on isompi ja la lähenee. Suunnittelin tekeväni myös kuvakirjan esikoisen vauva-ajasta esikoiselle,,sellaisen simppelin "vauva nukkuu" "vauva kylpee" "vauvalla on hyvä olla sylissä"..
 
Meillä tuli kerrottua lähes kaikille isovanhemmille ja sisaruksille ensin. Yritin pitää asiaa salassa, mutta parille ystävälke jouduin kertomaan aiemmin kuin alunperin suunnittelin, koska kävin nähdessä itkemään tolkuttomasti ja en halunnut keksiä mitään hätävaletta.
Nyt viime viikolla kertoin muutamalle muulle hyvälle ystävälle, jotta eivät kokisi jääneensä paitsi tiedosta.
Tässä ilmeni se, että jokin järjestys pitää olla..
Jouduin keskelle sotaa lapsettoman ystäväni kanssa kun hänen ehdottama tapaamispäivä ei sopinut.
Sain kuulla olevani eri ihminen kuin ennen ja huono ystävä sekä tapaan muita enemmän ja kerroin hänelle raskaudestani vasta kun kaikki muut jo tiesivät. Toivotteli nykyiselle minälleni hyvää kevättä, jonka kanssa ei halua olla tekemisissä. Aiemman kyllä.
Näillä tarinoilla on aina pidemmät juuret, mutta järkytyin kovasti, varsinkin kun olin vasta pyydellyt anteeksi etten ole pitänyt yhteyttä väsymyksen, tunnemyrskyn ja toiseen kaupunkiin muuton vuoksi.
Tämä avautuminen tuli ehkä vähän väärän otsikon alle, mutta oikeaa järjestystä ei taida olla ja joku reagoi aina ikävästi.
 
Evelin76 kannatta ehkä antaa esikoisen sulatella asiaa rauhassa. Jos luonteva tilaisuus tulee jutella pikkusisaruksesta niin kannatta kysellä hänen mielipidettä ja ajatuksia. Ton ikäisen mielenliikkeistä ei välttämättä ota selvää kunnolla, mutta voi olla että hän kokee saavansa vähemmän vanhempien huomiota tms. Kannattaa myös kertoa ettei pikkusisarus muuta teidän rakkautta häntä kohtaan ja varsinkin loppu puolella tehdä jotain mielekästä hänen kanssaan. Tuo kirja ehdotus on myös hyvä ja sitä kannattaa kokeilla.
 
Christalli, ihan sama juttu mulla! Kerroin kans pomolle tänään, ja hän oli tosi iloinen ja kiitollinen, että kerroin hyvissä ajoin. Reilu peli :)

Campanita, voisko olla, että sillä sun ystävällä oli jotain omaa ongelmaa, jota vain purki suhun? Tuohan on ihan kummallinen suhtautuminen siihen, että toinen kertoo onnestaan. Toivottavasti kaveri tulee järkiinsä, ja saatte asiat sovittua, jos susta vielä tuntuu siltä, että haluat olla hänen kanssaan tekemisissä. Ehkä kuitenkin anteeksipyyntö kaverin suunnasta vois olla paikallaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top