Muilla hillitön ruokahalu?

Rakkaudella, Hannele

Oman äänensä löytänyt
Aloitan nyt uuden ketjun, toivottavasti en taas aloita päällekkäistä – haulla en ainakaan löytänyt mitään aiheesta :).

MUTTA, itselläni on etenkin aamulla ja aamupäivästä ihan mahdoton ruokahalu – kamala nälkä iskee jo noin tunnin päästä edellisestä ruokailusta. Iltaa kohden sitten syökin vähemmän, kun on tullut puputettua koko aamu/ aamupäivä :).

Syön aamupalan ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä, sekä iltapalan ja yhden välipalan aamupalan/ lounaan välissä. Ihan samaa ruokaa kuin aina ennenkin, ns. tavallista kotiruokaa ja perusterveellisesti, eli suositusten mukaan – täysjyvää, hedelmiä, kasviksia, vihanneksia, lihaa jne. mitä nyt milloinkin.

Voiko tuo muutaman sadan kalorin lisätarve vaikuttaa näin voimakkaasti? :D Olo on kuin milläkin naaraskarhulla, hehee.
 
Mä!

Mullakin pahin nälkä painottuu aamupäivään. Töissä kun on vain etukäteen harkitut eväät mukana niin hypin seinille jo kymmenen jälkeen ja jos sattuu olemaan kahvihuoneessa herkkuja tarjolla niin niihin tulee sorruttua. Etä- ja lomapäivinä taas ravaan ruokakaapilla närppimässä. Koitan valita terveellisiä välipaloja, mutta toki niitäkin kun ylimääräisiä vetelee niin energiaa tulee.

Illalla saattaa sitten ollakin sellainen olo ettei tee oikein mitään mieli, mutta ei se oikein kompensoi tota päivän mättämistä.

Mulla onkin sitten massaa kertynyt raskauden aikana kohta jo 15 kg. Jonnekin jouluun asti söin ihan mitä mieli teki. Nyt olen ihan tosissaan koittanut jonkun viikon tarkkailla syömisiä ihan oikeasti, mutta nousee tuo paino edelleen melkein puolen kilon viikkotahtia. Lannistavaa.
 
Hormoneilla varmaan oma osansa tähän syömiseen, tosin mulle tulee vielä oudosti tosi paha olo ruokailun jälkeen, vaikka syön ns. normisetin. Ehkä vauva jo painaa vatsalaukkua jotenkin tai jotain. Kummaa :P

Onneksi ei enää tarvitse oksentaa :Heartred.
 
Mulla tuo syömisvaihe on jo vähän helpottanut. Makeita ei ole tehnyt mieli missään vaiheessa syödä, mutta nyt on alkanut tehdä mieli suklaata. Normaalisti en tykkää suklaasta, se on mielestäni liian äkkimakeaa. Onneksi painon nousu on ollut vähäistä!
 
Joo, ruoka maistuu. Raskausdiabetes rajoittaa sit syömistä, ettei voi mitä tahansa mättää, ja jos syön väärin ja sokerit kosahtaa korkealle, niin tulee huono ja oksettava olo.

Mutta nälkä on kyllä tuttu ja turvallinen vieras, vaikka syöminen on säännöllistä ja terveellistä. Vettä menee pari litraa päivässä, kun sitä tulee hörpittyä mahan täytteeksi. Oon huomannut, että mulla jano ilmenee nälän tunteena, eli aina se nälkä ei ole ruuan puutetta vaan nesteen tarvetta.
 
Janon ja nälän sekoittuminen on tuttua. Mulla väheni ruokahalu kummasti kun opettelin (jo ennen raskautta) juomaan vettä sen pari litraa päivässä.

Nyt kyllä tuntuu että jano on niin pohjaton että osa taitaa taas mennä nälän piikkiin. Ja ihan kuin vesi ei samalla lailla edes veisi janoa vaan suuhun jää "kuiva" tuntuma vaikka olisi just kulauttanut ison lasin raikasta vettä.
 
Jostain kumman syystä mulla ei sinällään ole se tapponälkä kuin aamulla ja aamupäivällä. Palavereissa ihan vatsa kurnii :D. Loppuillasta ei sitten maistukaan mikään, esimerkiksi sipsit ja suklaa, jotka ennen oli oikein hyviä, ei enää maistu ollenkaan. Myös tuon janon huomaan olevan kova etenkin aamulla ja vettä tuleekin juotua aika reippaasti päivän mittaan, mikä on tietysti hyvä juttu.

Mies epäili vitsillä jo sairaaksi, kun en halunnut hampparia ;D, nimimerkillä entinen hampparihullu :D.
 
Miulla ei oo kyl nälkähalua ollenkaa, mut mielitekoja tulee kuin liukuhihnalla!
 
Mullakaan ei oo nälkä. Ennemminkin on koko ajan sellanen ähky olo vaikkei mitään olis edes syöny. Ehkä se vauva jo painaa tota mahalaukkua. Eikä oo kyllä ihmeempiä mielitekojakaan enää... Tosin ei haittaa yhtään :)
 
Mun tekee mieli koko ajan syödä jotain. Ravaan koko ajan jääkaapilla kattomassa, että jokohan sinne ois ilmestyny jotain hyvää. Jos mulla on vähänkin paha mieli jostain, niin tuntuu, et koko elämä on pilalla. Sit tekee mieli kaikenlaista hyvää, niinku suklaata, karkkia, jäätelöä, hampurilaista, siis aivan kaikkea mahdollista mistä vaan tulis vähän "parempi" olo. Alkupahoinvointien jälkeen alkoi tää kauhea syöminen. Oon nyt lihonny yhteensä 10 kg !!! ja päättäny alottaa herkkulakon. Liikunta ei multa enää onnistu samalla lailla ku ennen. Puoli tuntia kevyttä kävelyä niin oon ihan puhki. Nyt oon yrittäny vaihtaa noi herkut hedelmiin. Niitä syödessä ei tuu niin paha morkkis.. Torstaina neuvolaan, saas nähdä vieläkö nousee paino liikaa.. :/
 
Mie kuulun kanssa niihin, joilla ei oikeestaan nälkä edes tuu. Jos juo vettä 2 lasia, se aiheuttaa jo ahdistavan olon ja tuntuu, et rintojen alle kylkiluitten kohille pakkaa kaiken. Miulla tietty kaks joustamatonta kylkiluuta vielä ikävästi, jotka aiheuttaa ikävää tunnetta lähes kokoajan kun ovat jo sentin muita kylkiluita alempana. Mutta ajatus, että pitäis syödä enemmän kun muutama haarukallinen aiheuttaa jo ajatuksen tasolla kamalan tunteen joka syönnin jälkeen kestää useamman tunnin.
 
Alusta asti painoa tullut lisää 4,9 kg, vauva viikolla 28+2 painanut arvion mukaan 1237 g eli ainakin siellä painoa normaalin verran. Alkuun painoa ei tullut oikeestaan ollenkaan, nyt tullut noin 100-200 g viikossa
 
No mun ruokahalu ei kyl oo painoon vaikuttanu. Painoa edelleen kertynyt vaille muutama kilo ja taitaa olla laskusuunta loppuajan. Vauva kasvaa keskikäyrällä.
 
Me avattiin eilen grillikausi ja grillattiin terassilla makkarat. Mieletön kesätuoksu!
Makkaran syönnin jälkeen mun alkoi tekemään ihan hirveästi mämmiä. No mämmiä oli sit saatava.
Ihan kamala yhdistelmä, grillimakkara ja jälkkäriksi mämmi!
 
OI makkaraa! Sitä munki kyllä tekis mieli :).

Tuo ähky olo tuli mullakin nopsaa vielä pari viikkoa sitten, nyt on vauva kai laskeutunut alemmas ja on taas tilaa hengittää... Varmaan vatsalaukkukin vapautunut samalla jotenkin :).
 
Oi, kun kelit suo nii grilli partsille ja Karski magurat tulille! :)
 
Mulla on paino noussut koko raskauden aikana ensin lähemmäs 19kg verrattuna painoon ennen kesälomaa ja raskautta. Nyt viimeisen viiden viikon aikana tuosta painosta on tipahtanut melkein 2kg. Ruokahalu on vähentynyt ja mitään ei tee mieli syödä. Ainakaan, jos se on lämmintä ja tuoksuu ruualta. Mukula kasvaa silti normaalisti. Tosin eipä sitä painoa enää tosiaankaan tarvitse tulla! Hyvä vaan, jos Repe ottaa tarpeensa tästä jo kertyneestä hötöstä.
 
Lapsihan kaiken järjen mukaan ottaa kaiken minkä tarvitsee. Se on sit jääkö äitille mitä :)
 
Takaisin
Top