Miten kerrotte raskaudesta?

Kerroin siskoille whatsupin välityksellä samaan ryhmään niin, että laitoin ultrakuvan (8+3) ja tekstin "meille tulee vauva, LA 5.2.2018" Molemmat olivat iloisia ja onnellisia uutisesta :)

Miehen vanhemmille soitti 3,5v poikamme, joka kertoi että hänestä tulee isoveli, äidin mahassa on vauva. Miehen äiti rupesi itkemään onnesta :D Miehen isä oli myös todella iloinen uutisesta.

Omalle äidille kerroin kasvotusten ja hän tokaisi, että kyllä minä sen tiesin. Sieltä on tulossa poika. Iloinen hänkin tulevasta lapsenlapsesta :) Vähitellen Kerron muillekin.
 
Mä kerron nt-ultran jälkeen tilanteen.. Eli varmaan heti maanantaina 31.7 (tai ainakin sillä viikolla) kun pomo tulee sopivasti kesälomaltaan virkeänä töihin. Hirveästi myöhemmäksi en viitsi varmaan jättää, isoja muutoksia tulossa joita koskevissa projekteissa varattu mulle aika isoa roolia.

Sillon olis 12+6. :)

Jotain tällaista ajattelin itsekin. En vain ollut varma onko se riittävän "aikainen" ajankohta vai kuuluuko jo kertoa aiemmin. Kaikki kun on tässä vielä uutta :)
 
Jenska, ihana idea tuo, että poikanne kertoi. Ehkä me käytetään sitä sitten nt-ultran jälkeen. Meidän poika on silloin 2v 4kk, joten ehkä osaa sanoa, jos eka kuiskaa korvaan mitä sanoa.
 
Parhaalle ystävälle soitin heti kun plussasin, työkaveri todisti tikussa olevan kaksi viivaa kun en enää kyyneliltä nähnyt... Sitten vasta soitin miehelle töistä, että tällaisia uutisia ja ehkä piristin miehen päivää, kun järjesteli läheisen hautajaisia...
Muutama muu hyvä ystävä tietää.
Töissä ajattelin esimiehelle kertoa ehkä huomenna varhaisultran jälkeen ja muulle työporukalle kun palaan kesälomalta mahdollisen "pömppömahan" kanssa, ultrakuva mukanani. Aloitan ensi viikon jälkeen loman ja uskoisin, että ensimmäinen varsinainen ultra on lomani aikana.
 
Niin ja äitini viettää kesää Italiassa, joten sinne ajattelin lähettää jonkun videotervehdyksen nt-ultran jälkeen. Myös omalle isälleni ja sisaruksilleni ja muille läheisille ihmisille ajattelin laittaa whatsapilla kuvan ultrakuvasta. Esikoista odottaessa tein facebookiin jonkinlaisen sydänäänet-päivityksen, mutta nyt päätin olla laittamatta mitään. Joskus voi joku kuva olla itsestä missä näkyy vatsaa, mutta varta vasten en aio tehdä mitään päivitystä faceen.
 
Aiotaan kertoa vasta kun saadaan selvitettyä sukupuoli ja jos on poika, niin vasta kun saadaan selvitettyä onko hän terve.Olen vakavan lihas sairauden kantaja ja vain pojat sairastaa.
 
Me oltiin pari viikkoa sitten appivanhempien kanssa reissussa, ja koska mun pahoinvointi on sen verran vaikeaa pitää piilossa, niin kerrottiin jo nyt. Esikoisella oli isosisko -tekstillä painettu mekko päällä. Miehen kanssa lyötiin vetoa, kuinka pitkään menee ennen kuin huomaavat. Meni niin pitkään, että jouduttiin antamaan vihjeitä. :grin

Tasapuolisuuden nimissä kerrottiin samalla tavalla myös mun vanhemmille. (Hoksasivat kymmenessä minuutissa. :cool14)

Kavereille, työkavereille ja muille kerrotaan sitten kun päästään toiselle kolmannekselle, sikäli kaikki on hyvin. :)
 
Toi mun esikoinen on puhunu vauvasta jo suunnilleen kaikille, mutta en tiedä onko sitä vielä kukaan uskonu. Ainakaan ei olla myönnetty mitään.
 
kahdelle ystävälle olen kertonut viestillä. muille kerrotaan vasta ekan ultran jälkeen, jos ei ole pakottavaa tarvetta sitä ennen. varsinkin perheille halutaan malttaa odottaa kertomisen kanssa, kun on kaikille ensimmäinen lapsenlapsi ja hössötys varmasti sen mukainen :whacky011
 
Minä olen kertonut ystäville ja sukulaisista niille joiden tiedän osaavan pitää salaisuuden ja jotka eivät ala hössöttää (toinen veljistä, sisko ja täti). Pojalle (3 v) en ole kertonut, koska puhuu niin hyvin että kertoisi sitten kaikille. Ultran jälkeen sitten julkistetaan asia jos kaikki on kunnossa.
 
Mä myös kerroin jo muutamille sillä logiikalla että heille kertoisin myös km:stä. Lopuille kerrotaan varmaan sitten ultran jälkeen.
 
Meilläkin lähin perhe tietää ja pari ystävää jotka tietävät että ollaan oltu hoidoissa.
 
Meillä ei vielä tiedä kun pari kaveria, joille oon jääny kiinni. Ei osata päättää millon kerrotaan läheisimmille
 
Sisko arvasi, kun kielsin ibuprofeiinin ja sallin vain paracetamolin päänsärkyyn, myös molempien vanhemille tieto on varauksella kerrottu. Muut saavat odottaa kunnes NT-ultra tai NIPT on tehty.
 
Mekin odotetaan vielä sinne toiseen ultraan saakka, vaikka käytiin jo varhausultrassakin viikolla 8. Ja kyllä sieltä löytyikin pienen pieni elävä pikkuinen, mutta enempi ollaan kuitenkin viisaampia silloin viikolla 12.
Tämä ensimmäinen kolmannes on kyllä jotenkin tosi herkkää ja arkaa aikaa kaikin puolin...
Mutta nii...miten?
Eiköhän me taas joku kiva "arvausleikki-kuva" keksitä lähetettäväksi kaikille. :happy:
 
Tuleville isovanhemmille kerrottiin tuossa kuukausi sitten. Vietiin vanhemmilleni lahjaksi sellainen isovanhempien kirja, jonka sisällä oli ultrakuva. Miehen vanhemmat sai meiltä kuvan ja pienen ruokalapun, kun mies ei halunnut sen kummemmin asiaa ilmoitella.

Lopuille sukulaisille ja kavereille ollaankin nyt kerrottu tässä viikon sisällä. Kummankin sisarusten luo mentiin kahville niin että mulla oli päälläni sellanen mammapaita, jossa oli mahan kohdalla "pieni vihje". Vain yksi siskoista huomasi paidan n. 5 min sisällä, mutta muille piti kertoa ihan sanallisesti, kun ovat niin sokeita, ettei tunninkaan jälkeen tullut mitään reaktiota. :happy090 Kaverit huomasi paidan heti ja onnitteli. Sit joillekin kaukaisimmille sukulaisille ja kavereille on kerrottu puhelimitse, tekstarilla tai spostilla.

Vielä olis joitakin työkavereita ja tuttuja, joille pitäis kertoa, mutta nekin hoituneet tässä lähipäivinä.
 
Takaisin
Top