Miten ja milloin kerrotte/kerroitte raskaudesta?

Alku-23

Vauhtiin päässyt keskustelija
Syyskuiset 2023
Mielenkiinnolla kyselen, että mitenkäs aiotte kertoa raskaudesta? Tai joko olette jollekin kertoneet?

Itse kerroin tälläkin kertaa plussatessa heti muutamalle ystävälle joihin kuuluu myös osa työkavereistani. Työpaikalla jään heti kiinni asiasta kuitenkin, kun pahoinvointi alkaa olla kovempaa 😁
Kerroin myös äidilleni jouluaattona ❤️

Mieheni kertoi myös parille lähimmälle ystävälleen, jotka myöskin olivat jo tietoisia yrityksestämme.

Muille läheisille tarkoitus kertoa sitten myöhemmin olessamme turvallisimmilla vesillä.

Edit. Kerrottiin tosiaan myös lapsilleni asiasta. Olivat tietoisia aiemmasta km:stä ja keskusteltiin myös siitä että kaikkea voi vielä tapahtua.
 
Muokattu viimeksi:
Me aiotaan kertoa äideille ensi viikon lopulla. Sisaruksille ehkä myös, riippunee vähän tuntemuksista. Sisarusten ja heidän puolisoidensa kohdalla on se ongelma, että lipsauttaisivat sen ihan taatusti lapsilleen, joilta taas leviäisi muualle sukulaisille. 😄
Vähän myös hirvittää se, näkeekö mun tätini suoraan läpi. Hän on nimittäin kätilö ja on tietty kehittynyt kuudes aisti raskaana oleville naisille. Ja ollaan sois myös hänet näkemässä ensi viikolla.

Ystäville kerrotaan varmaan sitä mukaa kuin luontevalta tuntuu. Toki haluaisin mahdollisimman monelle kertoa kasvokkain.
 
Yks kaveri ja työkaveri tietää. Muilta vielä pidetty salassa. Perhe tietää lapsettomuudesta, mutta ei siitä että hoidot on aloitettu. Varmaan kerrotaan jossain vaiheessa jos kaikki on varhaisultrassa hyvin. Mä tosin oisin halunnu jo plussauspäivänä huutaa koko maailmalle uutiset 😄 Toistaiseks vielä malttanu. Olin kyllä jo joulupöydässä niin turvonneen näköinen että en ihmettele vaikkei tulis suurena yllätyksenä 😆
 
Ite oon kertonut siskolle ja muutamalle ystävälle heti plussan jälkeen koska pakko jutella jollekin asiasta 🙈 muille todennäköisesti kerrotaan kun tiedetään että siellä oikeasti on joku, eli ensimmäisen ultran jälkeen ☺️
 
Jouduin tänään heti kertomaan töissä, oon sairaalassa ja neuvolasta sanottiin että ei sais hoitaa infektiopotilaita kuten influenssa ja korona, sellainen tietenkin tänään heti edessä nii ei auttanut ku kertoa et nyt ei pysty 😅
 
Mulla on helmikuu ja huhtikuu harkkaa(sairaanhoitajaks opiskelen). Tajusin sun viestistäs, että munhan pitää varmaan kertoa jo tossa helmikuun harkkapaikassa raskaudesta, jos sinne asti päästään😱

Meillä tietää mun ja puolison lisäks vaan mun yks hyvä ystävä. Esikoisesta kerrottiin vasta np-ultran jälkeen mun ja puolison porukoille ja töissäkin kerroin vasta silloin. Mulla ei ollut sillon voimakasta pahoinvointia yms, niin ei tarvinnut senkään takia kertoa aikasemmin. Silloinkin ystäville kerroin jo ennen np-ultraa. Jos olisi mennyt kesken, oisin kuitenkin heidän kanssa aisaa puinut.
 
Joo ite kans työskentelen sairaanhoitajana nii pakkohan se oli kertoa.sanoin kyllä että todella alussa ollaan et mitä vaan voi sattua mutta näillä mennään. En halua riskiä noiden tautien kanssa kuitenkaan ottaa
 
Mä kans sairaanhoitaja ja en moista asiaa edes ole tullut ajatelleeksi. Meilläkin välillä korona potilaita hoidetaan 🤔 Meillä kyllä aiemmin raskaana olleet on mun mielestä hoitanu kaikkia. 🤔 Mun pitää ite töissä kohta kertoa, ku en halua enää yövuoroja sit tehdä. Mulla ois yhdet yöt vielä suunnitteilla mut jos ultrassa kaikki ok nii yritän varmaan saada ne pois.
 
Neuvolasta sanottiin että pitäis välttää kaikkien infektiopotilaiden hoitoa. Mutta itehän sen päättöä miten toimii ☺️
 
Täällä ei ole kiirettä kertoa. Omille perheille kerrotaan varmaan siinä vaiheessa, kun on eka selvitetty että mitä siellä ylipäänsä on - ja mahdollisesti odotetaan vieläkin pitemmäs. Ystävät, työkaverit ynnä muut sitten vielä myöhemmin.

Niukka linja tuntuu sopivalta, kun eihän tätä itsekään vielä oikein käsitä. Eikä lapsettomuushoidoistakaan tiennyt kukaan. Ja harva läheinenkään taisi edes tajuta, että se lapsitoive ylipäänsä on ollut olemassa. Se on siis ollut hyvin yksityinen juttu.

Mun omat vanhempani leipoivat aikoinaan 80-luvulla kunnon vauvapommin satojen kilometrien päässä asuneille isovanhemmilleni ja kaikille muillekin sukulaisille, kun he iät ja ajat omassa rauhassa odotettuaan puhelimessa kertoivat tyyliin että niin, yksi lapsenlapsi olis muuten tulossa ihan tuota pikaa.
 
Mekään ei pidetä kiirettä. Esikoisesta onnistuttiin pitämään salassa viikolle 11 asti, jolloin oli äitienpäivä ja haluttiin omille vanhemmille kertoa. Nyt mun isän syntymäpäivä olis helmikuun puolivälissä, mikä voisi olla hyvä hetki. 🤭
 
Esikoisesta kerroin omalle äidilleni jo rv 5 ja töissä kans, et pystyin lepäämään aamupahoinvoinnit pois. Nyt aattelen, että kerron kaikille vasta nt-ultran jälkeen, ellei sit töissä oo pakko kertoa ennen. Jotenkaan en pidä nyt kiirettä ja oon myös paljon epävarmempi jatkumisen suhteen, johtunee siitä tiputtelusta. Toisaalta kiva pitää tää vaan itsellään 😁
 
Kerroin jo töissä ja muutamalle ystävälle olen kertonut. Omille vanhemmille ja lapselle ja lapsen isälle en vielä. Ajattelin yrittää pitää salassa varhais ultraan asti. Se tuottaa kylläkin vaikeuksia, kun tykkään lähes kaikista kielletyistä herkuista.
 
Meidän raskaudesta tietää vain minä ja mies. 💛

Muutamalla ystävälle kerron heti kun nähdään. Tällä viikolla jo yhdelle, jos vaan ei peruunnu näkeminen. Heille kerroin myös keskenmenosta joten on turvallinen olo jakaa myös uusi raskaus, ymmärtävät aiheen herkkyyden.

"Laajemmin" eli vanhemmille, sisaruksille, kavereille ja esimiehelle alustavasti ajateltu että kerrottaisiin kun ollaan 2. kolmannekselle päästy. Ehkä rv 15-16, riippuen miltä sitten tuntuu.

Mitään kovin julkista ilmoitusta ei varmasti tehdä ja en varmaan postaa someen mitään raskaudesta kielivää ennen kuin ihan loppuraskaudesta, jos siltä tuntuu. 💛

Sellaiset fiilikset asian suhteen tällä hetkellä.
 
Täälläkin yksi hissuksiin odottelija :Purple Heart: eli vain minä ja mies tiedetään. Ystäville ajattelin kertoa, jos vain sopiva tilanne sattuu eteen. Tuntuu, kun aika paljon ollaan tekemisissä niin kaikkien tekosyiden keksiminen olisi vähän hassua. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Perheelle suunniteltiin kertovamme vasta kunhan ollaa toisella kolmanneksella ja koitetaan vältellä kyläilyjä siihen saakka. Jäädään varmasti aika helposti kiinni, kun kovin tykkään monesta kielletyn listan herkuista:No Evil Monkey:
 
En oo kertonu muille kuin neuvolan, lapsettomuuspolin ja apteekin työntekijöille :tears: tai siis miehelle toki sillä sekunnilla kun näin testissä kaksi viivaa. Tykkään kovasti somettaa ja haluttais sinne kyl laittaa, mutta sen kanssa odotan varmasti vielä useamman kuukauden. Nään äitiä ja veljeä ensi viikolla, äiti tietää lapsettomuushoidoista, joten saattaa arvata. Ajattelin, etten erikseen kerro (oikeastaan mies pyysi) kuin vasta jos varhaisultrassa kuuluu syke, sitten kerron kyllä äidille. Mutta se saattaa kyllä arvata kun nähdään. Äidinvaisto jne:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Ajattelin etten lähde valehtelemaan, jos äiti kysyy suoraan. Sit voin sanoa miehelle, et en kertonu vaan se arvas ja sit pääsen kuitenki jo äidin kaa puhumaan asiasta:red-heart: kavereille kerron joko varhaisultran tai nt-ultran jälkeen

Odotan kovasti myös miehen vanhemmille kertomista, koska kyseessä ois heilleki eka lapsenlapsi kuten minunkin vanhemmilleni. Toivon, että perheemme ovat yhtä onnellisia raskausuutisista kuin me :red-heart:
 
Takaisin
Top