Käytiin yksityisellä keskustelemassa hoitojen mahdollisesta jatkosta. Suositteli meitä jatkamaan kunnallisella, koska munasoluja on tullut hyvin ja näki onnistumisen mahdollisuudet kohdallamme kuitenkin vielä hyvinä.
Alkiodiagnostiikkaa ei ensisijaisesti suositellut, koska ikää ei ole vielä 40. Kohdallamme suositteli era-testiä ja kortisonia. Kertoi, että tutkimusten mukaan kortisonista ei ole hyötyä, jos sitä systemaattisesti annettaisiin kaikille. On siis tehty tutkimuksia, jossa puolelle tutkittavista on annettu kortisonia ja puolelle ei. Lopputulos on ollut, että raskautumisia on ollut yhtä paljon kummassakin tutkimusryhmissä. On kuitenkin jossain määrin todettu, että tietyissä tilanteissa kortisonista olisi hyötyä ja sitä kannattaisi kokeilla, mikäli on tehty useampi alkionsiirto ilman onnistumisia. Painotti myös, että kokeilusta ei olisi mitään haittaa. Sanoi että kortisonia voi kysyä myös kunnallisella puolella, ja että tietää joidenkin kunnallisen puolen lääkäreiden myös määräävän sitä.
Meninpä kysymään tätä sitten kunnallisella ja lääkärin naamasta näki, että tätä todellakin on kysytty kyllästymiseen saakka. Vastauksena tuli pitkä selitys, jonka viesti oli että tutkimusten mukaan siitä voi olla haittaa ja sitä ei todellakaan käytetä. Siitä voisi olla jotain hyötyä vain jossain kilpirauhastapauksissa, mutta niissäkin ennemmin ongelma hoidetaan tyroksiinilla, ei kortisonilla.
Olisipa kiva saada kortisonia puoltava ja kortisonia vastustava lääkäri samaan huoneeseen ja laittaa heidät keskustelemaan keskenään asiasta. On aika villiä, että kanta asiaan voi olla noin päinvastainen, kun toinen sanoo, että siitä ei voi olla mitään haittaa ja toinen sanoo, että siitä voi olla haittaa.
Yksityisellä kerrottiin uutena tietona itselleni aspiriinin käytöstä alkionsiirron/raskauden tukena. Siitä saattaisi olla hyötyä, mikäli on useita keskenmenoja taustalla.
Täällä 2kk takana procren-pistoksia endon kuivattamiseen ja kyseinen lääke on aivan saatanasta. Mikään koko hoitopolun vaihe ei ole ollut näin kaamea, kun tämä, koska tuo lääke on vetänyt mielialan aivan hirveäksi. Minkäänlaista elämänhalua ei ole ja itkettää koko ajan ilman mitään syytä. Kuukausi vielä jäljellä, mutta kyllä sen nyt sinnittelee kun hokee itselleen, että kyllä se mieliala taas palaa normaaliksi lääkkeen jälkeen. Lokakuulle suunniteltu viimeinen siirto, sitten on pakkanen (ja takki) tyhjä.
Ja voi ei anselmiina, kun ei vieläkään napannut. Luin muuten jotain kaksplussan ikivanhaa keskustelua, jonka otsikko oli joku IVF konkarit tms. Se oli jossain määrin toivoa herättävä, koska siellä oli monella aika jäätävä määrä siirtoja tehtynä ja loppujen lopuksi sielläkin kuitenkin tuli tärppejä.
Koitan huomenna kaivella papereista tiedon :)
Veikkaisin siirron olevan ensi viikolla eli vielä kerkeisi aloittamaan. Mitä sinulle kuuluu, jos saa udella? :)
