Mitä teillä syödään tänään?

Pöllönjalkoja! Eli broilerin koipireisiä. Ja niihin suuuuussasulava kastike. Tää on mun bravuuri (niinkuin nuo "pöllö"ruoat ja kastikkeet yleensä, mies hoitelee lihat) ja ainakin kaikki sitä syöneet on kehunu.

Ensin paistellaan jalkoja uunissa pellillä sen tunnin, ihan kypsäks asti ja niin että tulee ihana rapee kuori. Toisinaan pilkon uuniin kaveriks myös porkkanaa. Samaan aikaan pannulle heitetään paprikaa ja sipulia, joskus myös ananasta. Setti maustetaan reilusti currylla ja vähän chilillä, monesti myös kanelilla ja vähän suolalla. Sit päälle kaadetaan kermaa (tai ite tykkään eniten 5% rypsiöljyseoksesta tähän ruokaan), liukenee kanaliemikuutio ja kastikkeeseen sulatellaan vielä klöntti Koskenlaskija voimakasta. Sit pöllöt nostellaan vuokaan ja kastike kaadetaan päälle. Vielä hetkiseks uuniin ja AVOT! Normisti lisukkeena riisi, mut testattiin tätä toissaviikonloppuna myös uusien perunoiden kanssa ja toimi!

Vesi kielellä nyt jo, pakko nousta kokkaileen...... =P

Muoks. Ps. Meillä siis toi vajaa parivuotinen syö tätä myös (jossei söis nii chiliä menis varmaan vähä reilummalla kädellä, joskus sitä tulee lisättyä omaan annokseen) ja vaikka kaikkiruokainen neiti on tähän mennessä ollu, tää on selkee suosikki.
 
Meillä syötiin lohipastaa. Perjantain jämälohet pannulle ja kermaa päälle, vähän mausteita sekaan. Pastat viereen kiehumaan ja lopuks kaikki sekasin. Oli nannaa!


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Tänään on meillä tortilla päivä. Helppoa ja hyvää ruokaa :)

Sent from my SM-G350 using Vau Foorumi mobile app
 
Mä tein eilen makaronilaatikkoa ja sipulissa olikin 10cm vartta ja jauheliha oli parissa viikossa pilaantunut pakastimeen. Buu. Arjen pelastus löytyi tomaattimurskasta, tonnikalatölkeistä ja pizzamausteesta. Hyvä makaronilaatikko siitä tuli noinkin :P Eikä tarvinnu iltapäiväpäikkäreille kitistevän vauvan kanssa lähteä kauppaan.
 
Meillä oli taas pasta päivä.. taidetaa syödä vähä liian usein pastaruokia... mut ku ne on niin hyviä ja helppoja..

Sent from my SM-G350 using Vau Foorumi mobile app
 
Mä oon saanu tässä välissä oikean makaronilaatikonkin tehtyä, piti ottaa uus yritys :) Tänään on riisiä, nyhtöpossua ja leivoin brownieta. Miehellä synttärit :)
 
Onnea Suski!

...Tänään minä syönkin sit makaronilaatikon ja/tai nyhtöpossun jämiä. Mies tuli kotiin kuudelta aamulla et vähän epäilen mahtaako se syödä mitään koko päivänä :drunken_smilie :puke_rlaughing7
 
Keitettyä parsakaalia, kanaa ja riisiä sekä salaattia. Jälkkärinä suklaajätskiä.
 
Tänään syötiin jämiä jääkapista.... :grin
eli paistettiin edellispäiväiset keitetyt perunat, sekaan eiliseltä jääneitä kanapihvejä paloiteltuna. Mausteita sekaan. Hyvää oli vaikka jämistä olikin :wink
 
Aamupäivällä syötiin kanakeittoa ja iltapalaksi tein pizzaa :)

Sent from my SM-G350 using Vau Foorumi mobile app
 
Tuli testattua uutuuksia tortillaveneitä.. hyväähän se oli, mut kyllä se rullattava tortilla on parempi :D

Sent from my SM-G350 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top