Mitä tänään syötäisiin?

Kesäkurpitsasta: Yleensä heitän kesäkurpitsan kuutioituna muun kypsennettävän sekaan uuniin/pataan, joskus teen täytettyjä kesäkurpitsanpuolikkaita ja joskus kesäkurpitsanappeja uunissa tai "spagettia".:hungry:
 
Keittoa ja omatekemiä sämpylöitä. Onneksi ulkonäkö ei ole tärkeä, sämpylät ovat aika rumia:hilarious: Maku on kuitenkin ihana!
 
Lihapötkylöitä. Piti ensin tehdä vain vauvalle pötkylöitä ja muille pullia, mutta en sitten jaksanut lisätä mausteita tai lähinnä suolaa vauvan pötkylöiden teon jälkeen niin tein kaikille pötkylöitä.
 
Eilen nakkasin kauriin jalan uuniin, sitä syötiin sellaisenaan paistoliemeen dippaillen. Isoille lihoille teen aina simppelin marinadin oliiviöljy-luonnonjugu-yrtti-valkoSipuli-suola, jonka hieron pintaan ennen paistoa.
Loppulihat tänään pizzoihin. Suppilovahveroiden kera, niitä kun on yllinkyllin tullut tänä vuonna
 
Sulla kuullostaa aina niin herkuilta noi ruuat että voisin tulla syömään. Cat With Tears Of Joy
 
Uunissa kypsennettyä kanaa ja ruusukaalia. Kaverina perunaa ja tuoreita kasviksia. Tuo ruusukaali oli meille suht uusi tuttavuus. Vauvan kanssa olin aiemmin syönyt jotain pakastekasvismixiä, jossa sitä oli. Nyt ostettiin tuoretta ja se kelpasi yllätyksekseni koko perheelle. :)
 
Lammasbolognese ja orakas-suppispaistosta sivussa.
Ruusukaalit on meilläkin suosikkeja, täytyykin laittaa pian!
 
Takaisin
Top