Mitä mieltä puolisonne ovat raskaudesta?
- Ketjun aloittaja Onnellinen23v
- Aloituspäivämäärä
Mun mies oli se, joka tässä enemmän (vuosia...) vauvakuumeili ennen mua ja tasaisin väliajoin varmisti, että haluanhan yhä lapsia jossain vaiheessa. 
Ei tarvinnut kyllä suostutella yhtään. Oli kuitenkin tosi yllättynyt positiivisesta tuloksesta (tosin niin minäkin, sillä se tuli niin nopeasti). Nyt on ollut tosi ihanasti tukena ja huolehtii, että mulla on kaikki hyvin. Silittelee myös vatsaa ja lähettää viestein pusuja mulle ja vatsalle. 
Ei tarvinnut kyllä suostutella yhtään. Oli kuitenkin tosi yllättynyt positiivisesta tuloksesta (tosin niin minäkin, sillä se tuli niin nopeasti). Nyt on ollut tosi ihanasti tukena ja huolehtii, että mulla on kaikki hyvin. Silittelee myös vatsaa ja lähettää viestein pusuja mulle ja vatsalle. 
Vähän samanlainen kuin Hiljalla :)Meilläkin mies on tosi innoissaan. Vähän kuitenkin sitä huolestuttaa, että miten pärjään, kun ylihuomenna muutan takas Suomeen ja sitten asutaankin ainakin seuraava vuosi eri maissa. Mutta mies yrittää kyllä järjestää sitten työt niin, että pääsee mahdollisimman usein katsomaan mua ja vauvaa.
Meillä mies oli se joka ensin oli valmis toiseen lapseen. Itse lämpenin ajatukselle hitaammin hieman traumaattisen esikoisen pikkulapsiajan ja huonon elämäntilanteen takia. Mies suhtautuu aika hillitysti, mutta on onnellinen. Koitetaan kummatkin olla ihan hirveesti intoilematta näin alussa vielä. Mä vaan en oikeen pysty hiltseen. Ja on mies ehkä vähän enemmän huomioinu.
Onpa teillä jännittävä tilanne kyllä!Mun mies ei pystyis millään asumaan enää erillään musta tai todennäköisimmin vauvasta [emoji23] Ei vaan, jo viikon ero, niin ikävä tulee. Toivottavasti löydätte yhteisen asuinpaikan sitten vauvan synnyttyä, onko mahdollisuus, että muuttaisitte molemmat tänne?
Meillä mies on erittäin innoissaan, melkein enemmän kuin minä itse :) tämä johtuu itselläni varmasti edellisestä keskenmenosta ja huomaan huolehtivani sekä pelkääväni nyt samaa vaikka raskausoireet ovat täysin erilaiset ja paljon monipuolisemmat sekä runsaammat. Kunhan saadaan ensimmäinen ultra käytyä niin uskon, että pystyn itsekin olemaan levollisemmin mielin. Toivottavasti! :D
Mies on tällä hetkellä kuitenkin erittäin huomaavainen ja suojelevainen kuten teillä muillakin näytti olevan :) itselläni kuitenkin meinaa välillä hermot mennä, kun olen tottunut tekemään ja toinen varoittelee jatkuvasti. Kai sitä täytyy opetella antamaan toiselle mahdollisuus huolehtia ja olla itse "ei niin pärjäävä" :D
Mies on tällä hetkellä kuitenkin erittäin huomaavainen ja suojelevainen kuten teillä muillakin näytti olevan :) itselläni kuitenkin meinaa välillä hermot mennä, kun olen tottunut tekemään ja toinen varoittelee jatkuvasti. Kai sitä täytyy opetella antamaan toiselle mahdollisuus huolehtia ja olla itse "ei niin pärjäävä" :D
No onhan tää kyllä aika jännittävä ja epäkäytännöllinenkin tilanne. Itse toivoisin, että voitaisiin kaikki sitten reilun vuoden päästä jäädä pysyvästi asumaan Suomeen. Ongelma kuitenkin on tuo mies ja sen koulutustausta, kun Suomesta ei tuppaa oman alan töitä löytymään sellaisella palkalla, jolla perheenkin saisi elätettyä. Siitä syystä nytkin hän on ulkomailla suorittamassa tohtoriopintoja. Ollaan kuitenkin totuttu asumaan erillään, onneksi, että ei tämä tilanne ole meille uusi, kuin vauvan osalta. Ollaan suunnilleen puolet meidän suhteesta asuttu eri maissa.
Meillä kun on vauvatoive ollut päällä yli 10 vuotta niin en tiedä kumpi meistä on enemmän innoissaan
Onnellisia ollaan molemmat. Omaa säätöä aiheuttaa asumiskuvioissa kun ollaan oltu ulkomailla ja nyt tämän raskauden vuoksi mun toiveesta palataan ainakin toistaiseksi Suomeen.
Saa nähdä sitten tulevaisuudessa, missä ollaan. Nyt tuntuu vaan turvalliselta ja ihanalta palata Suomeen. Niin montaa asiaa kun kaipaa sieltä muutenkin.
Onnellisia ollaan molemmat. Omaa säätöä aiheuttaa asumiskuvioissa kun ollaan oltu ulkomailla ja nyt tämän raskauden vuoksi mun toiveesta palataan ainakin toistaiseksi Suomeen. Saa nähdä sitten tulevaisuudessa, missä ollaan. Nyt tuntuu vaan turvalliselta ja ihanalta palata Suomeen. Niin montaa asiaa kun kaipaa sieltä muutenkin.
Kauan suunniteltu esikoinen RV8+1 menossa. Itse olen stressaillut kielletyistä ruoka-aineista ja kokkaillut terveelliseempää ruokaa, hankkinut kaikki tarvittavat ravintolisät (foolihapot 6kk sitten, nyt myös kalsium- ja vitamiinilisät), pohtinut sopivaa raskausajan liikuntaa, alkanut tekemään kodistamme lapselle soveliaampaa ja pohtinut kuinka ihmeessä lasta tulisi kasvattaa. Mutta kyllä tuo puolisoni myös on alkanut väsymykseltään ja pahoinvoinniltaan innostua, kun hankin hänelle myös neuvola-ajan hänen kielimuurinsa vuoksi. Olen itse siis tulevan lapsemme isä 
Meillä molemmat on yhtä innoissaan, mutta mies on selvästi tarkempi ja varovaisempi kaiken ruoan suhteen, että varmasti on sopivaa pienokaiselle. Myös hiukan huolissaan hän on, kun en ole saanut syötyä kunnolla pahoinvoinnin takia, niin on kokoajan valmis tekemään meille sellaista ruokaa, mistä mä tykkään. Itse hän on myös sanonut, että hänellä on noussut mua kohtaan sellainen vahtikoiramainen vaisto: välillä oon herännytkin siihen, että hän istuu sängyllä mun vieressä ja valvoo mun unta 
Ollaan miehen kanssa myös parhaita ystäviä toisillemme, niin kaikki vaan sujuu, kuten parhaiden ystävien kanssa nyt sujuu:) Uskon, että jos sielunkumppaneita on, niin mä ainakin olen löytänyt rinnalleni sellaisen 
Ollaan miehen kanssa myös parhaita ystäviä toisillemme, niin kaikki vaan sujuu, kuten parhaiden ystävien kanssa nyt sujuu:) Uskon, että jos sielunkumppaneita on, niin mä ainakin olen löytänyt rinnalleni sellaisen