Mitä mieltä puolisonne ovat raskaudesta?

Mun mies oli se, joka tässä enemmän (vuosia...) vauvakuumeili ennen mua ja tasaisin väliajoin varmisti, että haluanhan yhä lapsia jossain vaiheessa. :happy: Ei tarvinnut kyllä suostutella yhtään. Oli kuitenkin tosi yllättynyt positiivisesta tuloksesta (tosin niin minäkin, sillä se tuli niin nopeasti). Nyt on ollut tosi ihanasti tukena ja huolehtii, että mulla on kaikki hyvin. Silittelee myös vatsaa ja lähettää viestein pusuja mulle ja vatsalle. :love017
 
Itse olen kuumeillut jo vuosia ja mies aloitti viime syksynä. Nyt kun elämäntilanne salli yrityksen aloittamisen ja tärppäsikin nopeasti niin mies on ollut enemmän kuin innoissaan :Heartred Vähän samanlainen kuin Hiljalla :)
 
Meilläkin mies on tosi innoissaan. Vähän kuitenkin sitä huolestuttaa, että miten pärjään, kun ylihuomenna muutan takas Suomeen ja sitten asutaankin ainakin seuraava vuosi eri maissa. Mutta mies yrittää kyllä järjestää sitten työt niin, että pääsee mahdollisimman usein katsomaan mua ja vauvaa.
 
Täällä mies omaan hillittyyn tyyliinsä onnellinen myös. Pelkäsin vähän reaktiota raskausuutiseen, kun ei sen kummemmin yritetty toista, mutta kyllä vain positiivinen oli reaktio. :Heartred
 
Mun mies on jo kauan halunnut toisen lapsen, haluaa kuullemma niin monta kuin suinkaan suostun synnyttämään. :D Suhtautuu kuitenkin varovaisesti nyt näin alussa.
 
Meillä mies oli se joka ensin oli valmis toiseen lapseen. Itse lämpenin ajatukselle hitaammin hieman traumaattisen esikoisen pikkulapsiajan ja huonon elämäntilanteen takia. Mies suhtautuu aika hillitysti, mutta on onnellinen. Koitetaan kummatkin olla ihan hirveesti intoilematta näin alussa vielä. Mä vaan en oikeen pysty hiltseen. Ja on mies ehkä vähän enemmän huomioinu.
 
Meilläkin mies on tosi innoissaan. Vähän kuitenkin sitä huolestuttaa, että miten pärjään, kun ylihuomenna muutan takas Suomeen ja sitten asutaankin ainakin seuraava vuosi eri maissa. Mutta mies yrittää kyllä järjestää sitten työt niin, että pääsee mahdollisimman usein katsomaan mua ja vauvaa.

Onpa teillä jännittävä tilanne kyllä!Mun mies ei pystyis millään asumaan enää erillään musta tai todennäköisimmin vauvasta [emoji23] Ei vaan, jo viikon ero, niin ikävä tulee. Toivottavasti löydätte yhteisen asuinpaikan sitten vauvan synnyttyä, onko mahdollisuus, että muuttaisitte molemmat tänne?
 
Meillä mies on erittäin innoissaan, melkein enemmän kuin minä itse :) tämä johtuu itselläni varmasti edellisestä keskenmenosta ja huomaan huolehtivani sekä pelkääväni nyt samaa vaikka raskausoireet ovat täysin erilaiset ja paljon monipuolisemmat sekä runsaammat. Kunhan saadaan ensimmäinen ultra käytyä niin uskon, että pystyn itsekin olemaan levollisemmin mielin. Toivottavasti! :D
Mies on tällä hetkellä kuitenkin erittäin huomaavainen ja suojelevainen kuten teillä muillakin näytti olevan :) itselläni kuitenkin meinaa välillä hermot mennä, kun olen tottunut tekemään ja toinen varoittelee jatkuvasti. Kai sitä täytyy opetella antamaan toiselle mahdollisuus huolehtia ja olla itse "ei niin pärjäävä" :D
 
Onpa teillä jännittävä tilanne kyllä!Mun mies ei pystyis millään asumaan enää erillään musta tai todennäköisimmin vauvasta [emoji23] Ei vaan, jo viikon ero, niin ikävä tulee. Toivottavasti löydätte yhteisen asuinpaikan sitten vauvan synnyttyä, onko mahdollisuus, että muuttaisitte molemmat tänne?

No onhan tää kyllä aika jännittävä ja epäkäytännöllinenkin tilanne. Itse toivoisin, että voitaisiin kaikki sitten reilun vuoden päästä jäädä pysyvästi asumaan Suomeen. Ongelma kuitenkin on tuo mies ja sen koulutustausta, kun Suomesta ei tuppaa oman alan töitä löytymään sellaisella palkalla, jolla perheenkin saisi elätettyä. Siitä syystä nytkin hän on ulkomailla suorittamassa tohtoriopintoja. Ollaan kuitenkin totuttu asumaan erillään, onneksi, että ei tämä tilanne ole meille uusi, kuin vauvan osalta. Ollaan suunnilleen puolet meidän suhteesta asuttu eri maissa.
 
Tämä tulokas on meidän toinen yhteinen ja kyllä, mieheni on erittäin iloinen raskaudesta.
 
Täällä mies on tosi innoissaan raskaudesta. Huolissaan minun pahoinvoinnista ja jaksamisesta kun ei ruoka maistu.
 
Meillä kun on vauvatoive ollut päällä yli 10 vuotta niin en tiedä kumpi meistä on enemmän innoissaan:smiley-bounce012Onnellisia ollaan molemmat. Omaa säätöä aiheuttaa asumiskuvioissa kun ollaan oltu ulkomailla ja nyt tämän raskauden vuoksi mun toiveesta palataan ainakin toistaiseksi Suomeen.

Saa nähdä sitten tulevaisuudessa, missä ollaan. Nyt tuntuu vaan turvalliselta ja ihanalta palata Suomeen. Niin montaa asiaa kun kaipaa sieltä muutenkin.
 
Kauan suunniteltu esikoinen RV8+1 menossa. Itse olen stressaillut kielletyistä ruoka-aineista ja kokkaillut terveelliseempää ruokaa, hankkinut kaikki tarvittavat ravintolisät (foolihapot 6kk sitten, nyt myös kalsium- ja vitamiinilisät), pohtinut sopivaa raskausajan liikuntaa, alkanut tekemään kodistamme lapselle soveliaampaa ja pohtinut kuinka ihmeessä lasta tulisi kasvattaa. Mutta kyllä tuo puolisoni myös on alkanut väsymykseltään ja pahoinvoinniltaan innostua, kun hankin hänelle myös neuvola-ajan hänen kielimuurinsa vuoksi. Olen itse siis tulevan lapsemme isä :wink
 
Karhunkainen, tosi kiva, että tänne on uskaltautunut myös isä! :) Ihanaa kuinka olet osallistunut kaikkeen jo näin raskauden alussa.
 
Meillä molemmat on yhtä innoissaan, mutta mies on selvästi tarkempi ja varovaisempi kaiken ruoan suhteen, että varmasti on sopivaa pienokaiselle. Myös hiukan huolissaan hän on, kun en ole saanut syötyä kunnolla pahoinvoinnin takia, niin on kokoajan valmis tekemään meille sellaista ruokaa, mistä mä tykkään. Itse hän on myös sanonut, että hänellä on noussut mua kohtaan sellainen vahtikoiramainen vaisto: välillä oon herännytkin siihen, että hän istuu sängyllä mun vieressä ja valvoo mun unta :hilarious: Ollaan miehen kanssa myös parhaita ystäviä toisillemme, niin kaikki vaan sujuu, kuten parhaiden ystävien kanssa nyt sujuu:) Uskon, että jos sielunkumppaneita on, niin mä ainakin olen löytänyt rinnalleni sellaisen :Heartbigred
 
Takaisin
Top