Mitä kuuluu?

Esikko92

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kertooko täällä muut kuulumisia vaan omissa ryhmissään? Vai eikö täällä jutella kuulumisia? Musta ainakin olisi kiva jutella kuulumisiakin eikä vaan syksystä ja synnytyksen kestosta ja kysellä neuvoa. Mä kun en ehtinyt odottajaryhmään mukaan en löytänyt paikkaa kuulumisille ni tein ite. Tulkaa muutkin kertomaan mitä kuuluu. 🙃

Mitä mulle siis kuuluu? Vauva syntyi maanantaina 40. viikolla. Synnytys meni hyvin, mutta sen jälkeen on olo ollut väsynyt. 😵‍💫 Jaksamista ei ole riittänyt paljoa muuhun kuin vauvaan. 😴 Vauva onkin ihana ja olen onneni kukkuloilla kun katselen palleroistani. 💞 Vihdoin hän on täällä. Toisaalta olo on välillä tosi surkea. 🥺
 
Minusta kai odottajaryhmiinkin pääsee mukaan vauvan syntymän jälkeenkin, jos vaan täyttää muuten ne salaisen ryhmän ehdot 🤔 ainaki meidän huhtikuisiin tuli aikoinaan lisää jäseniä vauvojen synnyttyä!

Ihanaa et synnytys meni sulla hyvin! Varsin ymmärrettävää et nyt väsyttää. Siinä on niin paljo kaikkea! Synnytys, imetyksen käynnistyminen, kaikki ne hormonit ja vauvaan tutustuminen ja uuden opettelu! Nuku paljon päiväunia! Minä nukuin vähän väliä päiväunia. Siivouksesta ja muusta kodin kunnosta ei kannata välittää. Vauva ja oma jaksaminen on nyt tärkeintä! 🥰

Surkea olokin kuuluu asiaan. Tai babyblues on tosi yleistä. Ite saatoin alkaa itkemään vastasyntyneen kanssa, kun vauva haukotteli tms. 🙈
 
Salaisiin odottajaryhmiin pääsee nykyään tosiaan myöhemminkin mukaan, 30 viestiä sinne julkiselle puolelle ja nimimerkki lasketut ajat-listaan, jonka jälkeen yksityisviestiä foorumivastaava Vargynjalle ja hän lisäilee ryhmään.:smiling-eyes: Jotkut kokevat hankalaksi saada ne viestit kasaan jo hiljenneeseen osioon, kun muut juttelevat lähinnä oikeastaan vain salaisessa ryhmässä. Itse tekisin niin, että vastaisin jokaiseen ketjuun, kertoisin kuulumisia ja kokemuksia jälkikäteen, lainailisin muiden viestejä keskustelun aloittaakseni, myös leikkinurkassa on helppo kerryttää viestejä.

Ihanaa kuulla että vauva on viimein täällä, @Esikko92 :red-heart: Paljon onnea! Muistathan kertoa neuvolassa, mikäli tuntuu välillä surkealta. Tosiaan kuuluu asiaan kaikenmoiset tunteet (kiitos hormonit!), mutta olisi tärkeää selvittää ettei vain olisi synnytyksen jälkeinen masennus. Siihen saa onneksi tarvittaessa apua.

Mulle ei kuulu hyvää, eikä huonoa. Olen vaan todella väsynyt, mikään ei tunnu miltään. Vauvakuume tekee onnettomaksi. Odotan jo innolla töihinpaluuta, ei olisi koko ajan niin tylsää ja yksinäistä. Odotan myös lääkärin soittoa ja uutta lääkitystä PMDD:n hoitoon. En oikein pysty elämään nykyhetkessä, unelmoin vain tulevaisuudesta jolloin olisi kivaa.

Olen menossa ensi kuussa pariin juhliin ja on ihanaa laittautua ja päästä ihmisten ilmoille:red-heart:
 
Kiitos ihanat! 💓 Kiva kuulla tämän olevan normaalia. Mutta pitää muistaa mainita neuvolassa. Maanantaina on eka neuvola-aika.

Se 30 viestiä tuntuu hirmupaljolta hiljenneeseen ryhmään. Varsinkin kun tuntuu ettei muutenkaan jaksa. Mutta ehkä sitä voi yrittää.
 
Toivotaan et joku siel huomais sun viestit ja vastailisi. Mut tietysti täällä muuallakin saa höpistä 🤩 tykkäsin vaa omasta ryhmästä sillo, ja tykkään vieläkin, ku on saman ikäiset lapset nii usein muut painii samaa aikaa samojen juttujen kanssa. 😊

Omaan jaksamiseen kyl kannattaa panostaa! Turha stressi ylimääräsistä asioista pois, nyt vauvaan tutustuminen riittää. Mun äiti toi sillo ruokaa meille, kun palattiin sairaalasta ja oli myös ostanu meille hirmusen kasan niitä feelia valmisruokia. Se oli aika ihanaa sillo alussa, kun minusta tuntu etten jaksa tai kerkee/pysty/halua tehhä ruokaa. 🙈
 
Onnea Esikko92! ❤️ Ja voimia. Pieni alakulo, kutsutaan babybluesiksi, on vastasyntyneen kanssa tosi yleistä. Eikä ihme jos väsyttää. Toivottavasti olo paranee pian. ❤️ Jos ei parane, kyseessä voi olla jo mainittu synnytyksen jälkeinen masennus, jonka kanssa ei kannata jäädä yksin. Lepäile ja keskity vauvaan vaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Voimia Bella Swan. ❤️ Vauvakuume osaa kyllä olla tuskallinen vaiva, jos sitä ei voi edes yrittää helpottaa. 😔 Toivottavasti töihin paluu toisi taas iloa elämään. Älä sinäkään jää yksin, jos tuntuu liian synkältä.

Meille ei kuulu mitään erikoista. Esikoinen aloitti juuri toisella luokalla ja uusi arki alkaa olla löytänyt uomiinsa. Kuopus vähän protestoi ja huutelee äidin (tissin) perään vielä iltaisin, kun vaihdettiin hiljattain nukuttajaa. Menee kuitenkin isin kanssa helposti aina nukkumaan.
 
Onnea vauvasta @Esikko92 :red-heart: Ihanaa, että hän on täällä pitkän odotuksen jälkeen :Smiling Face With Smiling Eyes: Itsellänikin oli ensimmäisen synnytyksen aikamoisia tunteiden heittelyitä jonkin aikaa, itkin suurin piirtein joka kerta kun vauva itki ja vielä hurjasti sen päälle, kun olin niin väsynyt, huolissani ja ihmeissäni, vaikka vauva oli parasta mitä minulle on tapahtunut. Se on ihan normaalia, mutta mikään ei estä keskustelemasta asiasta esimerkiksi neuvolassa, jos tuntuu, että tuntemusten kanssa on hankala selvitä, kuten täälläkin on mainittu jo aikaisemmin.

@Bella Swan Vauvakuume on tosiaan ikävä vaiva, eikä siihen oikein mitään hyvää lääkettä ole keksitty. Mielenkiinnosta kysyn, millaista lääkettä sinulle on ajateltu noihin PMDD-vaivoihin? Itsellä ollut vähän samansuuntaista vaivaa selvityksen alla, toki nyt olen raskaana joten ei ole ajankohtaista. Mutta lähinnä mietin jälkiehkäisyn muodossa jos on jotain varteenotettavia vaihtoehtoja. Mulle ei oikein sovi pillerit eikä rengas.

Täällä alkoi tänään raskausvapaa. Olen kuitenkin ollut viimeiset 5 viikkoa kesälomalla, joten kovin suuri muutos ei ole. Vauvaa odotetaan kovasti, tämä viimeinen raskauskuukausi on aina pitkä kun nälkävuosi. Mutta, oli ihanaa saada jäädä kotiin kun takana on rankempi ajanjakso tuossa keväällä.
 
Ihanaa raskausvapaata :red-heart: Vauvakin syntyy pian :red-heart:

Mullekaan ei sovi pillerit eikä varsinkaan rengas, hormonikierukkaa en todellakaan edes lähde kokeilemaan koska hirveä vaiva kun ei sekään kuitenkaan sovi. Laastariakin olisi turha kokeilla kun saan ihan tavallisistakin laastareista ihottumaa. Ovulaation esto on helpoin hoito ja se mitä lääkärit ihan ensin määrää, eli ehkäisyvaihtoehdoista pitäisi joku sopiva löytää. Ei vaan ole voimia kokeilla hirveissä oireissa kutakin 3kk ja kokeilla taas toista. No sitten on ssri-lääkkeet syklisesti tai jatkuvasti, siinäkin lääkekokeiluja mikä sopii. Kemiallinen menopaussi, munasarjojen poisto.. äärimmäisiä vaihtoehtoja kun mikään ei vaan toimi. Lisäksi se, kun osa terveydenhuollossa ei ole koskaan kuullut koko oireyhtymästä, vaikeuttaa.
Ainiin ja luontaistuotteista ja muista esim. 5-htp, helokkiöljy, kysteiini, kalsium, magnesium, b12, histamiini, ovat joitain joista jengi on kai saanut apua. Itse kokeilen nyt joitakin niistä.
PMDD littyy siihen kun pää ei kestä hormonimuutoksia. Siksi monelle ei horminivalmisteet tunnu sopivan. Nytkin on mystistä, kun pillereitä vedän naamaan, niin silti vaan vuotaa solkenaan ja olot on aivan kamalat, nyt olisi luteaalivaihe menossa luonnollisessa kierrossa ja sen kyllä huomaa. Itsehillintä kehittyy kyllä.

Tänään on silti toiveikas fiilis, lääkärin pitäisi soittaa, ei ole tukalan kuuma ja on ollut rauhallinen aamu. Tällä viikolla nään kavereita.:Smiling Face With Heart Shaped Eyes:
 
Kiitoksia :red-heart: Nyt mennään vaan päivä kerrallaan. Ihanaa tosiaan kun ei ole tukalan kuuma ja jaksaa tehdä vähän enemmän tämän pallomahankin kanssa :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Hyvä näitä ehkäisyasioita miettiä valmiiksi, kun tulee kuitenkin ajankohtaiseksi tässä syksyllä sitten kun on jälkitarkastuksen aika. On sinullakin ollut aikamoinen rumba erilaisten valmisteiden kanssa. Toivottavasti lääkäri tarjoaa sinulle jotain parempaa vaihtoehtoa ja kuuntelee omia toiveita, ettei koko ajan tarvitse vaihtaa ja kokeilla uusia valmisteita. Vähemmästäkin menee hermot, kun ei tosiaan ole terveydenhuollon ammattilaisillekkaan tuttu oireyhtymä koko PMDD.

Itse kallistuin nimenomaan tuohon kierukkaan, koska aika todennäköisesti kyseessä viimeinen lapsi, joten joku pidempikestoinen ehkäisy voisi olla hyvä. Ainoa miinus tosiaan on tuo, jos se ei sitten sovi yhtään :Grimacing Face: Mulla on masennuslääkkeet reseptillä valmiina jos menee todella pahaksi, sopivat myös imetysaikana jos on tarvetta aloittaa syklisesti, mistä tt-lääkärikin puhui kun oireet alkoivat mennä pahaksi viime syksynä. Toivoisin kuitenkin, että hormonivalmisteista löytyisi joku vaihtoehto, joka sopii itselle, eikä aiheuta mitään 10 päivän vuotoja tai muita tosi ikäviä sivuvaikutuksia tähän kaveriksi.
 
Mut täähän on hyvä suunnitelma sulla! :thumbs-up: Ja voihan sitä olla ettei oireitakaan enää tule. Vaikka tyypillistä kuulema on, että iän ja synnytysten myötä pahenee PMDD.
Ehkäisyasia, loputon suo. Mulle ei oo vieläkään tähän ikään asti löytynyt sopivaa. Kuitenkin ehkäisyn aloittanut ekaa kertaa 18 vuotta sitten.. Ja nyt elokuussa ollut 9 vuodotonta päivää! Me ei edes tiedetä koska jaksetaan lähtee uudestaan yritys- ja vauvarumbaan, mutta sittenkun tiedetään, olisi kolmas mahdollinen lapsonen viimeinen ja sitten mulle steri. Sekin olisi niin "helppo" tehdä samalla kun seuraava sektio.
 
Kyllä, mulla ainakin PMDD-oireet pahentuneet jokaisen raskauden jälkeen. Nykyinen siis neljäs, enkä taida kyllä jaksaa lähteä tähänkään uudestaan. Vai pitäisikö laittaa vaan suoraan piuhat poikki? Mutta, jos tulee katumapäälle ja haluaakin vielä yhden :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Loputtomia mietintöjä ehkäisyn ja lapsiluvun suhteen, eihän tästä omasta päästä ota selvää.
 
Samaistun! Mutta jos edes vähän on mielessä että tulisiko katumapäälle, ehkä sterin voi toistaiseksi unohtaa.. niinkun me ollaan unohdettu se nyt, vaikka toisinaan ihan tosissaan sitä mietitään jo nyt näiden kahden lapsen jälkeenkin. Vaikeita juttuja.
 
Miten meni neuvolassa @Esikko92 ? :smiling-eyes:

Itse odottelen yhä lääkärin yhteydenottoa. Helpottaisi oloa kun tietäisi että mitä seuraavaksi. Olen yrittänyt nyt terveyskeskuksen kautta hoitaa PMDD:tä, kun en enää haluisi maksaa yhtään yksityistä lääkärikäyntiä. Onneksi pian kuulun taas työterveyshuollon piiriin!

Miten voikaan olla elokuun viimeinen päivä jo? Kesä loppuu. Toivotan syksyn tervetulleeksi, saa tulla.:smiling-eyes:
 
Kiitos kaikille myötäeläneille! 💓

Neuvolantäti totesi vaan itkuisuuden johtuvan todennäköisesti hormoneista ja menevän pian ohi. Katsellaan sanoi vaan. Ei siis mitään uutta. Vauva tietty tarkastettiin ja paino oli noussut syntymäpainoon. 😊
 
@Esikko92 ihanaa, että sait saman vastauksen myös neuvolan kautta. Yleensä jo se, että saa tietoa asiasta ja selityksen asioille auttaa jo henkisellä tasolla :smiling-eyes: Toivottavasti pian helpottaa, ja hienoa, että vauva on kasvanut :thumbs-up::smiling face with heart-eyes:
 
Näin on. ☺️ Heti olo oli helpottuneempi kun sain tietää itkuisuuden olevan normaalia ja muilla olevan samaa. Ei tarvinnut enää miettiä, onko mussa joku vikana.
 
Mitäs kaikkien viikonloppuun? Meillä on minisairastupa, oon ollu koko viikon kipeenä ja jatkuu vaan. Onneks sentään muut ovat säästyneet *kopkop*

Sit mietin tämmöstä että voiko e-pillerit laukasta masennuksen? Vaihdoin toiseen vahvempaan valmisteeseen vuotohäiriöiden ja muidenkin hormonihäiriöiden takia (sain tietää että yleensä PMDD:n hoitoon määrätään drospirenonia sisältävä valmiste eikä mun edellisissä edes ollut sitä) ja nyt olo on todella outo. Tuntuu kyllä raskaalta taas kokeilla kuukausikaupalla toista pilleriä kun olo on kamala. Mut onneks aina selviää, kun on niin paljon iloa ympärillä:Smiling Face With Heart Shaped Eyes:
 
Voi, toivottavasti uusin valmiste helpottaisi oloa Bella Swan. ❤️ Kuulostaa raskaalta kokeilla aina uutta ja kärsiä jokaisen haittavaikutuksista muutama kuukausi saamatta apua.

Meillä on suunnitelmana tavata viikonloppuna paria kaveria. 😊
 
@Bella Swan pikaisia paranemisia teille :red-heart: Meillä sairasteltiin myös tässä viikolla, oli miehen vuoro olla flunssassa. Me muut olemme toistaiseksi selvinneet ilman räkätautia *koputtaa puuta*.

Joillain ihmisillä e-pillerit auttavat masennusoireisiin, joten luulisi asian myös toimivan toisin päin. Tosi ikävää, ettei uusi valmiste tunnu ainakaan tähän hätään sopivalta sinulle, toivottavasti olisi ohimenevät oireet ja tämä olisi toimiva vaihtoehto, kunhan keho tottuu.

Meille kuuluu muuten hyvää. Kuluneella viikolla on ollut tosi paljon juoksevia asioita hoidettavana, ja odotan rauhallista viikonloppua, kun ei tarvitse juosta samalla tavalla.
 
Muokattu viimeksi:
Tsempit Bella Swan!

Mua väsyttää yhä kovin. Monena iltana meen nukkumaan vauvan kanssa. Mutta itkuisuus on vähentynyt. Vauva on huomenna kolme viikkoa. 💖
 
Takaisin
Top