Mitä jos vaan vihaa olla raskaana?

Voi luojani sentään miten ihana on kuulla että en ole ainoa ajatusteni kanssa. Odotan ensimmäistä ja näillä näkymin myös viimeistä lastani, ja olen kaveripiirissäni ensimmäinen joka on raskaana. Eli toisin sanoen en ole oikein voinut puhua tästä kenellekään, koska en voi edes odottaa että joku ymmärtäisikin ehkä, raskaushan on varsinainen siunaus ja kaiken on oltava niiiiiin ruusuista ja ihanaa! Itseasiassa, en ole vielä kertonut edes äidille ja siskoilleni tästä, ja sekin vituttaa, mutta en vain ole jotekin… kyennyt.

Ensin halusin odottaa ensimmäiseen ultraan että näkisin itse varmaksi että siellä edes on mitään. Olin aivan varma että jokin on vinossa, näin jälkikäteen kun ajattelee, kun elo on hieman tasaantunut, ainoita raskauden merkkejä oli se vaihe kun pelkästään syömisen ajatteleminen teki pahaa. Ei siis fyysisesti, mitään aamupahoinvointeja tai muitakaan pahoinvointeja ei ollut, ruoka ei vain maistunut ja kun itsensä pakotti jotain syömään niin se oli pahaa. Toinen oli vessassa ravaaminen, enää se ei ole niin runsasta.

Joidenkin mielestä tällainen oireeton raskaus olisi varmaan taivaan lahja. Ymmärtäähän tuon. En minäkään mitään kammottavia oloja kaipaa. Vaan kyllä tämäkin pistää ärsyttämään. Kai osittain siksi etten ole ollut tässä tilanteessa ennen joten mitään en entuudestaan tiedä, niin hermoilen kaikkea. Yhtään ei lohduta mikään oireettomuus koska se vain lisää epätietoisuutta. Sekään ei kohentanut oloa kun neuvolassa ensimmäisellä käynnillä ei saatu sydänääniä kuulumaan, vaikka miten normaalia sekin olisi niin eipä se minun oloa ainakaan parantanut.

Vihaan sitä että piti sanoa pomolle töissä että olen raskaana. Vihaan sitä että hän on sitten (totta kai) jakanut tietoa häntä itseään alempana mutta minua ylempänä hierarkiassa oleville henkilöille. Vihaan sitä että pomo ei kohtele minua enää kuten muita työntekijöitä vaan hymyilee niin tietävän ja ymmärtävän näköisenä eikä uskalla sanoa minulle poikkipuolista sanaa. Vihaan sitä että vaikka tämä raskaus on harkittu ja haluttu, välillä edelleen tuntuu etten kuitenkaan ajatellut asiaa loppuun saakka ja halunnut aborttia kun siihen vielä oli mahdollisuus. Vihaan itseäni että voin edes ajatella että olisin hankkiutunut tästä eroon, ja vihaan sitä kuinka me ollaan miehen kanssa saatu ihan riitoja aikaan siitä onko tämä nyt hyvä vai huono asia. Vihaan itseäni koska sain miehen itkemään itkemällä itse ja sopertamalla sieltä itkun seasta etten halua tätä lasta. Ja kuinka vihaankaan ajatusta synnytyksestä. Sain onneksi sanottua neuvolassa että minä muuten pelkään synnyttämistä enemmän kuin mitään maailmassa. Ja sanoin sen niin selkeästi että se myös ymmärrettiin. Huomenna ensimmäinen lääkäri, täytynee vääntää rautalangasta sielläkin.

Ai niin. Vihaan myös sitä että voin pitää jopa lyhimmän mahdollisen äitiysvapaan. Kun ei ole varaa pidempään. Kannattais tutustua niihin työehtosopimuksiin ja muihin raskautta suunniteltaessa, ei vasta sitten kun on jo raskaana.
 
Voi elämä, onhan näitä (meitä)!
Minä kolme "aurinkoista" raskautta takana en voinut ymmärtää, että tämä voi olla muutakin... Vaan kyllä nyt tiedän! En ole lähelläkään teidän monen vaivalistaa, mutta riittävästi vaivaa ja ahdistusta löytyy että skippaisin mielelläni tämän odotuksen ja hyppäisin suoraan loppuhuipennukseen!
Vaan jaksaa, jaksaa vaan. Nautitaan *kirosana* joka ikimuistoisesta hetkestä!

Tämän jälkeen en enää ihmettele miksi jonkun lapsiluku jää yhteen ihan omasta tahdosta.
 
Huojennus myös etten ole ainoa. Ajattelin, että mut leimataan huonoksi äidiksi tms jos menen ääneen sanomaan, mutta on näköjään sitten meitä useampi :D en oo uskaltanut näistä tuntemuksista sanoa kuin äidille, siskolle ja lapsen isälle. Onneksi ovat ymmärtäneet.
Tekisi mieli välillä kuristaa jokainen joka tulee sanomaan, että "nauti nyt joka hetkestä". No en todellakaan nauti. Tää on ihan hirveetä p*askaa.
Pahemmaksi oloa varmaan tekee, kun odottaa käytännössä lasta yksin (on isukin kanssa tilanne vähän auki).
Edellistä kompaten, en ihmettele, että on yksi lapsisia perheitä. Voi olla, että jää itselläkin.
 
Kukaan ei ennen raskautumista tullut mulle sanomaan että koita nyt nauttia ennen kun tuut raskaaksi, mutta raskaana ollessa kyllä papatettiin sitä että koittakaas nyt kun sitten lapsen syntymän jälkeen on raskasta. Kyllä mulla oli raskaampaa raskaana kun nyt pienen pojan kanssa! Tottakai välillä on huonoja hetkiä, mutta en sentään koko aikaa oksenna, en oo jatkuvasti kipeä jostain, en ole koko aikaa todella vihainen tai kärttyinen, en joudu pyytämään apua pikkujuttuihin kun en itse pysty tekemään, ei tunnu siltä että joku on varastanut kehoni... Enkä myöskään ole niin väsynyt mitä olin melkein koko raskauden ajan. Vauva on ollut helppo verrattuna siihen yhdeksään kuukauteen, seuraavaa suunnitellessa oon kyllä enemmän peloissani uudesta raskaudesta kuin arjesta kahden lapsen kanssa... En myöskään hankalan raskauden takia osannut suhtautua lapseen järin positiivisesti, kiintymyksen kanssa kesti kyllä hieman aikaa. Oli jotenkin ristiriitaista että samaan aikaan olin järkyttävän huolissani lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta silti en ollut kiintynyt vauvaan enkä osannut ajatella että se on oikeasti vauva. Nyt lapsi on tärkeintä ja rakkainta maailmassa, mutta kyllä se tuskainen olo vei osansa alussa.
 
ei (-kö muka ) vissiin enää oo mammoja joita raskaana olo tympii?? o_O täällä tympii. ja tympinyt kaikki kolme raskautta. vauvat ovat olleet ilon aihe ja niin odotettuja ja rakastettuja mutta raskaana olo on vain välttämätön paha ja sen ajan vois vaan ohittaa kokonaan. näin nätisti sanottuna tekis mieli huitasta sitä joka sanoo että raskaana olo on naisen parasta aikaa :shifty::bored: ja että raskaana oleva hehkuu ihanaa raskausonnea..ei oo ja ei hehkuta. ei ainakaan täällä. jos tykkää oksentaa 20 viikkoa yötä päivää n10 kertaa päivässä ja yölläkin!! ja että peilistä katsoo laihtuneet kasvot ja mustat silmäaluset, harjaamattomat hiukset ja jos tykkää että on ihan jees päästä kerta viikossa suihkuun miehen avustamana ja että syöminen on ihan täysin vaan sitä että närppii pakosta jotain että ois taas oksennettavaa sen keltaisen mahalitkun lisäksi niin hienoa. sitten se voi olla elämän parasta aikaa. tähän päälle yötä päivää tiellä oleva maha,jatkuvat liitoskivut, sukkaa ei saa jalkaan, talvella itket ku ei löydy sopivaa vaaatetta päälle että tarkenisit ees sen kauppareissun käyä lyllertämässä ja just ku yöllä saat sen sadan tyynyn kera suht hyvän asennon niin jo pitää lähtee pissalle, tämä tapahtuu sen kolme kertaa yössä ainakin. puhumattakaan siitä että pissa lirahtaa housuun joka aivastuksella, yskäsyllä jne..... lisäksi tykkäät kävellä kun ankka ja tykkäät että kaikki päivittelee kuinka monta meinaat synnyttää ja kuinka se vauva ei vieläkään oo syntynyt... sähän oot ollut raskaana jo vaikka kuinka kauan ja mahakin on ihan valtavao_O

elvytelläänkö henkiin tämä aloitus?? :woot:
 
En tykkää minäkään tästä raskaana olemisesta, mut ilman tätä raskaana olemista ei sais sitä omaa ihanaa nyytiä syliin:)
Itsekin saanut kuulla sen että raskaana olo olisi naisen elämän parasta aikaa, ja joo ehkä hetkellisesti mutta pääsääntöisesti tää on tuskaa ja kärsimystä, alkuun vaivaa väsy,pahaolo,mielialan vaihtelut. Sitten tuleekin jo jatkuva pissahätä, liitoskivut, mahdollisesti diabetes tai joku muu "ihanuus" kuten raskausmyrkytys, naama kukkii, hiukset rasvottuu ja karvat kasvaa, masu on ummessa, pierettää ja närästää... niin ja suonikohjuja ja peräpukamat! Kasvavasta mahasta, pienen potkuista ja synnytyksestä tykkään kyllä mutta muuten tän 9kk vois vaan skipata:wink kaikesta tästä huolimatta täällä odotellaan 5 vauvaa syntyväksi 5/17:Heartred
 
Raskausaikahan on hanurista eli kärsimystä vaivojen niin fyysisten kuin henkisten. Kaikki tietää mielipiteeni. No neljättä lähen kohta ponnistaa maailmaan,joten kestettävä on raskaus jos parhaimman lahjan saan.
Mä vihaan sitä että mies" pääsee vaan "isäksi eikä voi ees ymmärtää koko raskaus synnytys episodii!!!!!
 
Ihanaa, että teitä on muitakin täällä. :) Itsellänikin on ollut vaikka minkälaisia olotiloja (lähinnä henkisellä puolella ahdistanut tämä koko homma, mutta ehkä suurin ongelma on ollut se, että on ollut jotenkin huono omatunto huonoista fiiliksistä. Ihana tietää, että tällainen ketju on olemassa, niin tulen sitten tänne purkamaan kun alkaa tuntua siltä. :)
 
Oho! No nyt löyty mun paikkani :D
Raskaus viikkoja on takana vaivaiset 8 ja oon jo nyt ehtinyt miettiä, että koska tämä vitutus loppuu?
70% ajasta on pelkkää pahoinvointia, välillä ihan hirveeetä huimausta, kiukutusta, itseensäkäpertymistä ja vitutusta. Jos on fyysisesti hyvä olo niin sen tilalle tulee ihan jäätävä vitutus. Ja syy? Mikä syy? En tiedä.
Työpäivät sinnittelee ja heti kun vapaus koittaa niin kotiin, sänkyyn ja Netflix päälle. Ja päikkärit.

Musta on hirveetä ajatella, että toi Taco voi tuntea mun olotilani jo nyt, ja mitä se tuntee? Vitutusta, ahdistusta ja epämääräisyyttä? Syyllisyyttä eristäytymisestä. Hirveen hyvä alku elämälle,

Oksettaa, mutta oksennusta ei tule. Ruokaa voisin mättää kaksin käsin n. joka toinen tunti.
Mikään ei kiinnosta paitsi sängyssä makaaminen. Vauvojen näkeminen kaupungilla tekee pääosin vaan pahaa, enkä halua edes miettiä asioita niin pitkälle. Kavereiden " raskaus on vaan ihana asia" kommentit ei justiinsakkaan auta. " Mitenniin et halua kertoa?!?! "

Entisenä tupakoitsijana on aika perseestä katsoa vierestä kun mies ja kaverit polttaa. Toki tässä perseolotilassa ei tupakkakaan edes maistuisi, mutta noin perjaatteesta.
Ensimmäisellä viikolla poltin muutaman päivässä kunnes sekin loppui.
Tuon viikon aikana mä sain osakseni niin hirveitä katseita kavereiden osalta, että mä en edes tiennyt kuinka reagoida. Mä tiedän erittäin hyvin mitä tupakointi tekee, siitä ei tarvitse tulla jeesustelemaan, mutta se tunne kun ihan-joka-vitun-asiasta-pitää huomauttaa. Samalla viikolla sain huomautuksia myös Jaffan juonnista. Mä aattelin jo silloin, että tätäkö tämä tulee olemaan.
Mun arvostelua, mun päätösten arvostelua jos ne ei natsaa muiden ihmisten mielipiteiden kanssa.

Pienenä positiivisena asiana: ruokatarjoilu pelaa kotona, saan kaiken mitä keksin haluta eikä mies katso mua pahalla vaikka olisinkin perseestä.

Ja bonuksena kaiken päälle:
Toivottu, haluttu ja odotettu raskaus. Miksen mä ole onnellinen?
Sekä kuinka hirveeltä se tuntuu kuulla muiden toteavan " raskaushan on ihana asia", kun sä itse haluat vaan repiä kaiken ulos, ilman että edes ymmärrät syytä.
 
Pinkku, toivottavasti alkuraskauden oireet ovat helpottaneet ja olotila muuttunut.

Minullekin on mainostettu "raskausajan hehkusta", mutta näin 26.raskausviikolla odotan sitä yhä :grin Olotilat olleet aika normaalit tai sitten lievää huonoa oloa. Tuleekohan hehku vasta sitten kun vauva sylissä :grin
 
Mie vihaan olla raskaana. Oon 28+2 asti maannut sairaalassa etisen istukan takia ja nyt olin pari päivää pariin kk kotona ja oli, että oisin saanu olla sektioon asti eli ens maanantaihin kotona. Niin stanan vuoto alko eile illalla taas! Vihaan! Oon joutunut jättämään perheeni ja kotini.. Ja ekat 3 viikkoa olin 200km pääs kotoa! On nimittäin iha viho viimeinen raskaus ja hemmetin istukka joka on miussa!

33+6
 
Täällä edes ole mitään rajuja oireita mutta vituttaa koko touhu silti. Oon äkkipikanen, töissäkäynti on ihan tuskaa kun tekis vaa mieli käskee kaikkien suksia vittuun. Lisäksi väsyttää, iho kutiaa, maha sohlaa ja mikään järkevä ruoka ei uppoo ja kaikki paasaa kun "olet niin lihava et nyt sit vaan salaattia eikä mitään herkkua" muuten hyvä mut yrjö. Menossa 12vk ja liitoskivut ja iskias vie jalat alta ja jatkuva kipu järjen. Jos tää on tällasta paskaa loppuun asti niin taitaa olla ensimmäinen ja viiminen laps. Kun itsellä edes mitään polttavaa tarvetta tulla äidiksk vaikka tää salamatkustaja jo rakas onki.
 
Meillä menossa kolmas raskaus, enkä oo kyllä rakastanut tätä olotilaa ikinä. Mulla on aina ollut tosi vahva näkemys siitä, että meille tulee kolme lasta. Sanoin miehelle silloin, kun alettiin yrittää tätä kolmatta, että en odota yhtään sitä raskausaikaa, mutta vauvan haluan vielä syliin. Mulla on jokaisessa raskaudessa ollut alusta asti jäätävä väsymys, sitten on tullut supistukset ja selkäkivut. Tässä raskaudessa lisänä oli jäätävä pahoinvointi, joka onneks hiipui rv 15 kohdalla, mutta sen jälkeen alkoi kamala päänsärky. Rakastan sitä, että vatsassani on pieni tärkeä ihminen, mutta tuntuu ettei kroppa ole ikinä samaa mieltä. :shifty: Ihanaa etten ole yksin näiden asioiden kanssa! Joskus tuntuu ettei näitä asioita saisi sanoa ääneen tai kaikki tuomitsee jo ennalta huonoksi äidiksi... Mulla on menossa nyt joku rv 23+3(?) ja odotan ihan oikeesti jo tositosi paljon sitä, että koittaisi vihdoin marraskuu.
 
Mullakaan oo vasta ko 9+5 mutta ihan sairas olo koko ajan. Tupakkia tekkee mieli koko ajan, eikä meneillään ja pahasti myöhässä oleva vessaremontti todellakaan helpota asiaa. Pakko syödä reilu tunnin välein tai on hirveä olo ja sen kyllä huomaa että tullu syötyä tai sitte jotain turvotusta, ko paino lähti heti nousuun. Maha alko heti näkyä ja tuntua ko koko ajan jäätäviä pistoksia ja kipuja. Naama alko kukkiin aivan ihanasti ja oma ominaishajuki muuttunu. On tämä ensimmäinen ja viiminen :chicken:
 
Raskaus on ihan kammottavaa!

Ensimmäiset neljä kuukautta verenvuotoa ja hemoglobiini niin matalalla, ettei pystyssä meinannut pysyä. Surkean terveydenhoitojärjestelmän takia, piti odottaa aina monta viikkoa runsaamman verenvuodon jälkeen ennen kuin pääsi ultraan katsomaan mikä on tilanne (välillä toki kävimme myös yksityisellä). Terveyskeskuksen sisätutkimus ei paljon kerro vauvan voinnista ja aina sai olla sydän syrjällään keskenmenodiagnoosilappujen kanssa.

Ultrassa kuitenkin vauvalla aina kaikki hyvin, eikä kukaan osaa kertoa syytä verenvuodolle.

Liikunta on ammattini ja noina kuukausina en saanut/pystynyt liikkumaan. Sitten kun verenvuoto loppui, alkoi ennenaikaiset supistukset (jo ennen puoltaväliä) ja taas saikulle. Parin viikon levon jälkeen uskaltauduin varovasti kokeilemaan liikuntaa ja jälleen kauheat kivut. Eli neljä kuukautta vielä ilmeisesti vuodelevossa ja sitten synnytyksestäkin kestää palautua.

Kyllä menee keho huonoon kuntoon ja mielialakin ottaa kunnolla osumaa. Kaiken lisäksi vielä aloitettiin raskausmyrkytyksen estolääkitys huonojen istukkaproteiini-arvojen takia, joten sitäkin saa pelätä. Toivottavasti ei mene suolistokin kovin huonoon kuntoon lääkkeen takia.

Lisäksi nenän kuivat limakalvot vaikeuttavat nukkumista, huono olo vielä toisella kolmanneksellakin jne…

Aina olen ollut terve, joten tuntuu kuin olisin menettänyt oman kehoni totaalisesti.

Tämä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi raskaudekseni!
 
Takaisin
Top