Mitä jos vaan vihaa olla raskaana?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja corolla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
C

corolla

Näppärä viestien naputtelija
Moi, pikkukakkosta aloin nyt sitten odottamaan eilisen testin perusteella.
Laskettu aika 2.8.. Yritettiin vuosi ja sitten lakattiin yrittämästä ja heti naksahti.
Haluan toisen lapsen, mutta vihaan tätä raskaana olemista. Eka raskauskin oli
ihan p*rseestä pahoinvointeineen, iskias-kipuineen ja selkäkivut ja ja ja...
Mutta tässä tilassa sitä sitten ollaan ja koitetaan kestää. Tämä on
toinen ja viimeinen raskaus mulle. Se on varma.

Tupakan polton lopettaminen kiristää tällä hetkellä eniten. Hain nicorette-purkkaa
eilen kun sain testistä plussan. Yhden jouduin illalla pureskeleen.
Edellisessä raskaudessa lopetin kuin seinään, ilman mitään korvikkeita, kiukuttelin
kaks viikkoo ja sen jälkeen olin kuin rauhan enkeli :)
Katotaan nyt kuinka pärjätään. Sinnittelen ilman korvaushoitoo niin pitkään kun pystyn.
 
Mä vihaan. Tosin ehkä eri syistä. Se loppumaton makaaminen, kivut, pelot, sairaalassa ramppaus ja kaikki siihen liittyvä :( Ei oo toisia siihen hommaan luotu. Ei koskaan enää.
 
Minä inhosin kans koko raskausaikaa. Mitään ei jaksanut tehdä, ja jos jotain sait aikaiseksi, alkoi välittömät supistukset. Jokapaikkaa särki, varsinkin vanhaa murtumaa lantiossa, olo oli kuin ryhävalaalla, hiukset rasvaiset ja naama kukki. Paino nousi kauheaa kyytiä vaikka kuinka koitti syödä terveellisesti. Muistaakseni 33+5 jouduttiin lähteen sairaalaan säännöllisten supistuksien vuoksi, sen jälkeen kotiin ja täysvuodelepoon. Sitä ennen olin jo vuodelevossa. Sitä sitten rv37 asti, ja siitä 3pvä niin poika syntyki... Ja vaikka kuinka olikin sektio, kerkesi ennen leikkaussaliin pääsyä tulla 6-7h synnytyssupistuksia (juu ja ihan kunnollisia, en halua edes tietää miten tiukille meni ettei tullu alakautta), sattui ihan saatanasti. Ei ikinä enää täälläkään, en lähe siihen leikkiin toista kertaa.
 
Mä myös inhoan raskaana olemista. 20 viikkoa oli huono olo ja pahoinvointia ja seuraavat 20 viikkoa supisteli koko ajan eikä pystynyt loppuajasta käymään edes ruokakaupassa ilman pyörätuolia. kamala kokemus. Onneksi oli ihana palkinto raskauden päätteeksi.
 
liityn huimalla melkein 20viikon raskauskokemuksellani raskaanaolemisen vihaajiin... :p

en koe itseäni todellakaan naiselliseks ja seksikkääks ja hehku odottamisen onnee; tää on ollu lähinnä loputonta ahdistusta,pelkoja ja ällöoloja alusta lähtien ja tuskin muuks muuttuu.mua ällöttää jo ny mun peilikuva,olo on kun ryhävalaalla ja kaukana seksikkäästä...saati kohta kun se mahapallo jo haittaa olemista ja liikkumista.
olo ei oo koko aikana ollu kauheen hyvä; ummetusta,peräpukamia,kipeet tissit,mahakipuja jos jonkinlaisia,supistuksia...ai että :mad: nyt kun oon alkanu tunteen liikkeitä,sekin joskus ahistaa ja olo on enemmän kun alienista ennemmin kun mitään muuta...mitään ei saa tehdä tai syödä kun kaikki on vähintäänkin kyseenalaista ellei kiellettyä.sukulaiset hösää ja neuvoo ja se on ihan pirun ärsyttävää.samoin kun se,että kysellään "miten oot voinu" mutta ei siihen todellakaan rehellistä vastausta odoteta,vaan pitää pitää sitä "ihan hyvin kiitos" -kulissia yllä tai oot paska ihminen,koska eihän ny mitään negatiivisia tunteita saa sanoa.raskaushan on niin ihanaa!not...mä oon ihan kypsä,ja pahin vasta edessä.
 
Erittäin hyvin puettu sanoiksi heidi79! Raskaus on just tota!

Rontti kolme viikkoo ollu tässä polttamatta... Se kiristelee välillä vieläkin vaikka pahin on jo ohi. Miettii vaan, että jos mä yhden kävisin vetääs... Toistaseks ollu selkärankaa.

Täytyy kaikesta huolimatta todeta, että on helpompi odottaa pikkukakkosta kuin esikoista. Tietääpähän jo etukäteen tasan tarkkaan mitä paskaa tää on :D

Odotellen vaan koska iskias-kivut pukkaa päälle. Sitten on juhlat! Ei tarvii ku joka sekuntti olla ettimäs hyvää asentoa, missä hermo ei ole pintees.

Viikkoja paljo mitään takana ja nyt jo 4 kiloo tullu lisää :) Nooh, viimeks tuli 20 yhteensä, että samoilla linjoilla varmaan mennään = ei linjoja :)
 
joo painonnousu,suonikohjut ja selkäkivut jäi viä mainittematta :confused:...painonnousua lisää viä se,et mulla on niin pirun alhaalla verenpaine raskauden takia että pieni kävelylenkkikin pistää päässä heittään ja oksettaan.saunookaan ei oikein viitti samasta syystä.ja se,ettei voi ees sitä saunasiideriä tai lasia punkkua puolikypsän pihvin kanssa juoda.oli kiva uusvuosi olla kuskina ja sitärataa...tuskaa ja kärsimystä ilman nautintoja siis o_O
 
Piti muuten mainita jo edelliseen tekstiin, että mua kans ahisti tuntea ne liikkeet. Kuulostaa kyllä ihan varmaan sairaalta joidenkin korvaan, mutta se vaan tuntu ilkeeltä. Ja toinen ahdistus tuli niistä sydänäänien kuuntelusta :D
Siis se sairaanmoinen ravi mitä sen ipanan sydän vetää. Alkoi oksettaan se ääni joka kerta :D
Ja sitten kun olis pitäny alkaa imettään, niin ei siitä mitään tullu. Vaikka kuinka järjellä osaan ajatella, että imettäminen on maailman luonnollisin asia, niin ei se vaan musta oikeasti siltä tunnu. Ei kenenkään tekemänä, ei edes eläimien. Kai mä sit vaan oon hullu.

Mutta mainittakoon tähän vielä, että ei ole kyllä mitään parempaa kuin synnyttää oma lapsi! Raskausajan vois vaan jättää jollekin muulle :D
 
mulla muuten ennakkoon ainakin samoja ällötystunteita imetystä kohtaan kanssa.mä voisin raskausajan lisäks skipata sen ekan 6kk vauva-aikaa myös... :p:grin
 
:) Heh, ihana lukea teidän juttuja! Mä myös niin vihasin sitä raskausaikaa, ensimmäiset 3 kk oli rintavarustus niin kipeä että ei pystynyt maata kuin selällään, sitten kun alkoi tuntua liikkeet, meillä loppui aviolliset ilot. Ei vaan kyennyt, kun tunsin vauvan liikkeet mahassa. Iljetti jotenkin. Ja synnytys, en halua edes puhua siitä. Imetystä kohtaan mulla oli myös vastahakoisuutta, mutta yritin sitä silti, kun "se kuuluu asiaan". Imetyshän on täysin luonnollinen tapahtuma, mutta mua ahdisti suunnattomasti ajatus siitä että imetän vauvaa ja tyyliin joku naapurin Pertti tulee siihen juttelemaan samalla niitä näitä. Mutta mun nykyään kaksivuotias pieni ihme on maailman rakkain ja pois en antaisi, raskaana en tykännyt olla mutta ehkä se palkinto oli paras.

..ja pikku kakkoselle on annettu lupa tulla, toivottavasti mahdollinen tuleva raskaus on helpompi sisäistää ja elää, kun tosiaan jo tietää mitä mahdollista paskaa se aika on! :wink
 
Brainfreeze, kyllä pikkukakkosta on helpompi odottaa, mutta ei oo mitään kivaa eikä helppoo sekään.

Hitto viime yönä jouduin sitten oksentaan. Kuvottanu on monta viikkoo, mutta nyt lensi yrjö. Olen siis yöt töissä.
Ei pystyny pidätteleen, se vaan tuli. Viimeks meni 16 viikolle tän yökötyksen kans, saa näkee kuinka kauan nyt.
Ne pahoinvointirannekkeetkaan ei aina auta. Tai sit oon "asentanu" ne välillä väärään kohtaan.

Mulla on nyt alkanu myös vippaan päästä ihan tosissaan. Mielialat on ihan yhtä vuoristorataa. Eilen vollotin koko päivän jotain ihan turhia asioita. Huom. viimeks itkeny äitini hautajaisis.

Niin ja hei yks ihanuus on mainitsematta! Raskausarvet! Ei jessus mulla repes ihan tuo vattanahka ekas raskaudes.
Oli sitten ihan hirveen näkönen. Että nyt kun sekin on jo valmiiks pilattu, niin ei haittaa enää :D Ja niinhän se joku sano, että kunnon leijonaemolla on tiikerin raidat!

Ja se kun tehtiin sektio. Niin se arpi kutiaa edelleen! Ja sen päällä roikkuu ihana kasa venynyttä ihoo. :D Ei sitten tarvii loppuelämänsä aikana käyttää bikineitä, tai sitten voi mennä kirurgin kautta.

Ja kun annettiin epiduraali, niin lääkäri sohas sillä neulalla vahingos johonki hermoon. Oli vasemman jalan reisi noin vuoden tunnottomana sen jälkeen :D

Kyllä näitä riittää. Ja mä en edelleenkään tajua, miten joku voi sanoa, että raskausaika on ihanaa?!?!!
Mun laskujen mukaan siinä ei ole kuin yks hyvä asia ja se on se lopputulos.
 
Heips! Liitynpäs tähän kerhoon! Sain raskaudesta tietää tosi alkuvaiheessa, ja melkein heti kerroin äidille asista. Äiti sanoi silloin et hän oli raaskaana ollessaan kakkina kolmena kertana elämänsä kunnossa ja ihanaa oli. Mulla menossa rv 35+0 ja edelleen odotan et millon tässä hitto vieköön ollaan elämänsä kunnossa...? Ensin oli huono olo ja väsytti vaan. Sitten alko selkäkivut, järkyttävät mielialan vaihtelut ja kaikki tunteet tuli ihan överinä päälle, sitten tuli raskausdiabetes diagnoosi, alkuun meni ihan hyvin, mut koko ajan paheni ja pitkään on ollu sellasta vääntämistä tän kans, kaikkensa tekee ja päivä pyörii vaan syömisten ympärillä, niiden mietimisen, suunnittelun ja aikatauluttamisen ympärillä. Joutuu tuskailemaan makean himon kanssa (kyllä, se on yhtä kamalaa, kun jos olis kamalat vierotus oireet tupakasta). Ja vaikka kuinka parhaansa yrittää niin ne sokerit ei pysy kurissa. Ylipainoa oli valmiiks ja vaikka näin lyhyessa ajassa on tenyt suuret muutokset ruokavalioon, niin silti paino nousee..

Liitoskivut on ollu ihan hirveet jo pari-kolme kuukautta, marraskuun alusta asti ollu niiden ja selkäkipujen takia saikulla. Vaikka olis nyt ollu aikaa tehä vaikka mitä, niin väsymys on niin järkyttävää, ettei mitään ehdi tehdä. Ja pienestäkin tekemisestä lähtee voimat ja liikkuminen on niin kipeetä ja vaivalloista... Sit kun on eka raskaus kyseessä, niin kokoaja vahtaa kakkia tuntemukia, et onko normaalia vai ei...

Niin ja viime viikolla vielä ultrassa vauva oli perätilassa ja kuulemma pylly jo tosi alhaalla, et lääkäri epäili ettei tuo tuosta itekseen käänny. Reilu viikon päästä seuraava aika, jolloin sit yritetään ulkokäännöstä jos perätila on vielä. Ja jos ei käänny, niin mites sit synnytys, alatie vai sektio?

Huh, kiitos kun sain avautua... :D
 
Moi tyttötiikeri, mulla kävi just tuollain ekas raskaudes. Viikkoja oli noin 35, ja huomattiin, että likka oli väärinpäin. Sehän oli ihan kauhun paikka, koska olin juuri nähnyt dokumentin televisiosta, missä näytettiin se kääntö. Ja se nainen oikeesti huusi niinku henkee vietäs kun kolme hoitajaa runno sen mahaa. Itellä kävi vaan niin, että muksu onneks käänty itekseen parin viikon sisällä. Toivotaan, että sulla käy samoin.

Sanon kyllä, että ei se sektio vaikuttanu niin pahalta kuin se naisen huuto. Sektiossahan puudutetaan. Tietty tuo palautuminen siitä on tosi hidasta ja kivuliasta. Kuukauden päiviin en oikein pystynyt tekeen mitään ihmeellistä. Liikkuminen tosi vaivalloista kipujen takia jne. Ja kyllähän ne jotkut syntyy jalat edelläkin. Luulen, että sulle tulee vielä synnytystapasuunnittelu-käynti, ellei muksu käänny/saada käännettyä.

Tsemppiä ihan hirveesti!
 
tämä on kyllä niiin minun ketju, ihanaa kun muillakin on samanlaisia tuntoja!!

Loppuraskaudessa viimeiset 5 viikkoa tuntui niiiiin pitkiltä, kun raskaus meni yliajalle eli päivää vaille täydet 42 viikkoa se kesti. toki kaikki tutut samaan aikaan raskaana olleet oli jo aikoja sitten saaneet vauvansa, ja minä vaan jouduin kärvistelemään kotona, kävelemään ei pystynyt kuin 50 metriä kun jalat lähti alta kun lonkissa väänteli oudosti, vissiin joku hermo oli puristuksissa, vauvan laskeutuminen ja kiinnittyminen sattui ihan saatanasti kun se pyöritti päätään alaspäin ja virtsarakkoon päin viimeiset viikot. ja nukkuminen ja istuminen oli niiiin vaikeaa sen vauvamahan kanssa :( jne jne. ja mökkihöperöksihän sitä tuli ja mielenterveys oli todella koetuksella kun ei mitään onnistunut tehdä.

se huoli, se oli kuitenkin pahin. että selviääkö vauva synnytyksestä, selviänkö minä, ja miten kamala se synnytys sitten on. no, synnytys ja kaikki meni hyvin, ja synnytyksessa olin myös iloinen että kohta tämä raskaus loppuu, JES :D onneksi vauva-aika olikin onnellista aikaa, vaikka huomasin että minä en tod. sovi miksikään marttyyri-imettäjäksi, kun en pysty vaan imettämään muiden kuin mieheni ja muiden naisten seurassa, ja olin täysin sidottu vauvaan, mies vaan harrasti omiaan ja minä istuin yksin kotona imettämässä :( muiden miesten seurassa en voinut imettää, kuten vaikka kylässä, joten kyllähän siinä mökkiytyi. onneksi muista syistä en sitten jatkanut pidenpään kuin muutaman kuukauden imettämistä, minulle pulloruokinta sopikin sata kertaa paremmin, ja olin onnellisempi ja aloin rakastaa vauvan kanssa olemista entistä enemmän kun imetys loppui :)
 
Yksi mikä raskausajassa on hyvä juttu, on menkkojen poisjäänti. Niitä ei kaipaa. :thumleft
 
^minä taas koen,että mua on huijattu tossakin suhteessa...ei veri lennä joo,mutta ihan samat (ellei pahemmat) kivut on ollu lähestulkoon tauotta sitten...
 
^^mulla taas ei ole menkkoja nykyään melkein ollenkaan (paria veritippaa ei lasketa), vaikka en raskaana olekaan, kun on minipillerit, jee :D

mut joo, voiskin perustaa ketjun myös raskauden hyvistä puolista, niitäkin toki löytyy :) (sen lisäksi että saa vauvan, heh ;) )
 
Ne hyvät puolet ei kuulu tähän ketjuun, you know... ;) Ja menkat on kyllä aikas pieni ongelma näiden raskausoireiden ja synnytyskipujen rinnalla. Ja niinkuin täällä on aikasemmin mainittukin, niin nuo liitoskivut voi olla myös helvetillisiä, ja sitä alkaa käveleen ku ankka, kun lonkat on niin löysällä. Ja sehän ei lopu synnytykseen. Mä ainakin vaapuin useamman kuukauden, vaikka mukula oli ulkona.

Ja tuosta mun sektiosta vielä. Mulle tuli ihan oikeasti sen rosessin aikana sellainen olo, ettei mun henkikullalla ole oikeasti mitään väliä kunhan se mukula selviää. Sen tunteen siis sai aikaan, moninaiset keskustelut lääkärin ja hoitajien ja kätilöiden kanssa. No onneks leikkaus sujui hyvin enkä saanu mitään sairaalabakteeria tms. (kuten kävi kaverilleni sektiossa, meinas oikeasti kuolla kaksosiaan saattaessa maailmaan). Mutta paskan maku niistä keskusteluista jäi.

Ja se muutenkin koko synnytystouhu on yhtä äitin raiskaamista, kun kaikki on tunkemas käsiään joka aukosta sisään. Sektiossa vielä se katetri aiheutti kusitulehduksen.

Mulla on perjantain eka ultra. Saa nyt näkeen onko siellä ees ketään vai onko tuulimuna.
 
Takaisin
Top