Mitä huolenaiheita?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Omena
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tanti: meillä kävi niin että on nyt isompi kämppä mutta ei saatukaan siihen pitkää vuokrasopimusta vaan se kestää vaan huhtikuun loppuun. Onneksi meillä on se edellinen pienempi kämppä edelleen olemassa koska siinä on aina vuoden sopimus kerrallaan ja muutetaan siihen takas. Ollaan alivuokrattu sitä tämän ajan kun ei ollut varmaa saako pidempää sopimusta. Mut pakko on löytää isompi kämppä kun lapsi tulee. On siihen nyt ainakin lokakuuhun asti aikaa löytää se iso kämppä. Sopivasti sen pienen kämpän soppari uusitaan aina lokakuussa.

Musta tuntuu etten halua ajatella vielä koko synnytystä. Siitä tulee varmaan oma paniikki kun se aika koittaa. Paras kaveri on aina sanonut että ei sulla ole mitään huolta kun sulla on synnyttäjän lantiot mut sillä menis paikat rikki. Kyllä aika varmalla synnytän alateitse koska en halua että minua leikellään. Olen ollut pienenä kauheassa leikkauksessa ja siitä on traumat vieläkin ja ikuinen arpi. Mulle tulee tosi helposti arpia muutenkin. Saa nähdä miten raskausarpien kanssa käy. Ostin jo sitä varten kookosrasvaa, bodyshopin kaakorasvapuikon ja Veleda öljyä. Ei tunnu vielä niitä tarvitsevan mutta rinnat on kasvaneet niin olen jo niitä rasvannut. Kaupan täti vinkkasi silmää ja sanoi että anna sitten isukin laittaa ne rasvat. Vielä sitä ihmettä saa odottaa kun miekkonen tulee takaisin reissultaan vasta huhtikuussa. Sitten laitan sen heti minua rasvaamaan :dance008
 
Mun suurin pelko keskenmenon lisäksi on se ettei foolihapon puutteen takia (jonka mulla saattaa aiheuttaa epilepsialääkitys) hermostoputki sulkeudu (ja vauvan selkäranka jää auki) tai että samasta syystä vauvalle tulee suulakihalkio. Jälkimmäinen ei tosin taida aiheuttaa kuolemaa.

Ollaan nyt neljä vuotta yritetty lasta teemalla "tulee jos on tullakseen" eikä olla hakeuduttu hoitoihin kun seksielämä on ollut ajoittain ihan kuollutta. Siitä syystä ja osittain keskenmenojenkin takia en ole uskaltanut ajatella että oikeasti yritettiin saada lapsi enkä puhunut neurologille mitään (sairastan epilepsiaa). Viime ultrakäynnillä tuli palautetta lääkäriltä että olis pitänyt syödä foolihappoa isoina annoksina jo ennen raskautta "Toivotaan ettet nyt aiheuttanu tällä mitään". Niin, kiitos tuesta. Viikolta viisi oon syönyt kuitenkin 3mg päivässä (useimmissa raskausvitamiinivalmisteissa on 0,3-0,5mg) joten ainakin homma on nyt hoidossa. Tosiaan, en tiedä oliko lääkäri vain todella tyly vai oonko nyt aiheuttanut vauvalle jotain vaurioita. Surullista sinänsä kun elän täysin päihteetöntä elämää enkä käytä kovin usein edes särkylääkkeitä.

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Mitä ihmettä Abhaya :o !? Mulla on myös epilepsia mutta ei koskaan ole neurologi tai lääkäri sanonut mitään noin tylyä! Foolihappoakaan en ole koskaan syönyt, esikoisenkaan kanssa! Nyt sain jotain troppeja lääkäriltä mukaan. Meidän esikoinen on siis ainakin tähän asti (1,5v) ollut ihan terve, !

En tiedä vaikuttaako se että millainen epilepsia on, koska mulla on posttraumaattinen (poni potkaisi päähän ja aivolohkoon tuli särö), ei synnynnäinen? Samoin mulla on melkein kohtaukseton, viimeisin oli joskus reilu vuosi sitten, johtuen vähäisistä katkonaisista unista (esikoisen syötöt). Enpäs tiedä, jos on rajuja kohtauksia niin tarvitsee toki rajummat lääkkeetkin mutta mutta... Vaikuttaako se sitten? Oli miten oli, tosi kurjasti kyllä lääkäriltä sanottu!
 
Mulla on epilepsia siis ollut oireeton lääkityksen aloittamisesta lähtien (05/2011) enkä oo koskaan saanut kouristuskohtausta vaan pelkkiä poissaolokohtauksia ja nekin väsymyksen laukaisemana. Mulla on ilmeisesti myös posttraumaattinen tämä. Lääkityskin on käsittääkseni turvallisin odottajalle ja imettäjälle. Neurologi ei ollut millänsäkään, sanoi että puhelinaika riittää kun kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Tuo ultrannut lääkäri päättikin sitten tylyttää... Olen nyt matkalla ekalle neuvolakäynnille ja ajattelin vähän avautua tuosta lääkäristä (mulla on superkiva neuvolantäti ♥).

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Onpa ollut Abhaya tyly lääkäri sulla. :confused: Kyllä tuosta sietääkin jo avautua. En tiiä miten paljon foolihappoa pitäisi sitten syödä, mutta itselle ainakin neuvolantäti sanoi, että hyvä aloittaa heti monivitamiinilisä, kun soittelin ensimmäistä neuvola-aikaa.

Itsellä on ollut syntyessä suulakihalkio, joka leikattu 1-vuotiaana.. Nyt vähän pelottaa, kun se on perinnöllinen kuulemma, että onko se tällä meidän tiitiäisellä.. Tai epilepsia, jota pikkuveljeni sairasti lapsena, nyt ollut monta vuotta oireeton ja ilman lääkitystä.. Suvussa kuitenkaan ei kumpaakaan ole tavattu ennen meitä.. Että mielenkiinnolla odotellaan np-ultraa, joka on jo huomenna.. Vähän pelottaa.. :eek:
 
Nuo perinnölliset viat on ollut suurin syy siihen että olen lykännyt raskautta näinkin pitkään ja ajatellut että ehkä on parempi jos en tee lapsia ollenkaan. Mutta senpä takia myös söin jo foolihappoa ainakin puoli vuotta ennen raskautta kun ajattelin että jos jotenkin voin ehkäistä altistumisen perinnöllisiin sairauksiin niin sen teen ja luin että foolihappo on hyväksi. Yksi saksalainen lääkäri nimittäin kerran minulle totesi tutkiessaan rintakehääni että kuopparinnalle altistaa äidin vitamiinien ja hivenaineiden puute. Koitan siis syödä paljon eri hedelmiä ja muutenkin terveellisesti että ei tulisi lapselle mitään kuopparintaa. Olen ainoa sisaruksistani joka sen sai, joten toivon että se ei niin helpolla periytyisi.Kun tuntuu pahalta ajattelen että kaikilla on joku juttu ja minulla nyt on tämä.
 
Minä myös aloitin foolihapon syönnin jo muutama kuukausi ennen plussaamista. Ystäväni osasi sitä suositella, kun hänelle oli sitä suositellut lääkäri ennen raskaaksi tuloa toisen kerran. (Esikoinen syntyi keskosena). Niinpä osasin foolihappokuurin (Foliren 400mikrog x 2 /vrk) aloittaa hyvissä ajoin ennen raskautumista. Esikoista odottaessa aloitin raskaus monivitamiinin plussan jälkeen ja terve poikahan hänkin on..
 
Tänään kun kävin yrttikaupassa tsekkaamassa mitä niillä on raskaana oleville niin kaupantäti alkoi luettelemaan kiellettyjä yrttejä ja joukossa oli minttu. Minulla kävi kylässä katsomassa kissanpentuja sunnuntaina yksi ruotsalainen kaveri ja hän toi silloin tuoretta minttua. En vielä kertonut hänelle raskaudestani. Tein siitä tuoreesta mintusta teetä tietenkin. Mietin tässä nyt että mitähän minttuteen juomisesta seuraa? Netin mukaan esim. keskenmeno kun tulee supistuksia. Ei ainakaan missään tunnu ja nyt on tiistai eli taisin selvitä tästäkin vaarasta. Rohtorautayrittikin on kuulemma vaaraksi ja sitä kuulemma on monissa yrttiteesekoituksissa mukana. Tietty sellaisia sekoituksia muutenkin koetan välttää.
 
mmmustikka, Suomen THL: sivuilta lainattua:
"Teen lehdistä (musta, vihreä, valkoinen, keltainen), marjoista ja hedelmistä tehdyt juomat käyvät. Muut ovat yrttijuomia (myös rooibos), eikä niitä suositella. Yrttijuomien turvallisuutta ja mahdollisia luontaisia haitta-aineita ei ole tutkittu. Yrttejä voi käyttää mausteenomaisesti.
Luontaistuotteita ja luontaisravintolisiä kapseleina, pillereinä, puristeina, uutteina jne. on vältettävä. A-vitamiinia sisältäviä monivitamiinivalmisteita ei suositella. Kasvirohdosvalmisteet (mm. orapihlaja, auringonhattu, punahattu, neidonhiuspuu, valeriaana, senna, mäkikuisma ja sahapalmu) ovat lääkelain alaisia, ja niitä tulee käyttää vain lääkärin määräämänä. Merilevävalmisteita ei suositella lainkaan, jos tuotteen jodipitoisuus ei ole tiedossa. Jodin liikasaanti on haitallista kilpirauhasen toiminnalle ja sikiön kasvulle."

Lisää: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aihe...laiset/raskausaika/valtettavat_elintarvikkeet

Olen minäkin puolivahingossa syönyt välillä jotain kielletyltä listalta, mutta toistaiseksi kaikki hyvin.. Tuskin kukaan osaa ulkoa koko listaa, ja mun mielestä tuolla ei ole edes mainittu kaikkia. Alkuraskaudesta söin jopa vakumipakattua kalaa, kun en tiennyt sen voivan olla vaarallista o_O
 
Minä join esikoista oottaessa ihan huoletta rooibos-teetä, kun en tiennyt että sitä ei saisi juoda :) ja terve poika hän on. Oon jotain muutakin saattanu vahingossa syödä "kiellettyjen listalta", ihan liikaa stressiä ei kannata ottaa ja pitää maalaisjärki mukana.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Juurikin mitä Ellishattara sanoi: Elä stressaa liikaa mmmustikka. Minusta nuo ohjeet on hitusen turhaa vouhkaamista. Älkää nyt käsittäkö väärin: todellakin pääasiallisesti niitä noudatan, mutta en usko, että yksi annos minttua tai yksi pala sushia haittaa mitään.. Ajatelkaa nyt miten ihmiset syövät, vaikka Aasiassa raskausaikana. Japanissa kuulemma suositellaan sushia raskaana oleville! :D Italialaiset naiset juovat kuulemma myös raskaana ruoan kanssa pienen lasin viiniä.. Että näin! ;)
 
Minua huolettaa että miten yksin jään vauvan hoidon kanssa. Mieheni on paljon töissä ja sattuneesta syystä tekee paljon tunteja (enemmän kuin normaalit työntekijät) tuomatta kuitenkin kovinkaan kummoista palkkaa kotiin. Nyt hän suunnittelee lähtevänsä töihin yli 50 km:n päähän. Se tarkoittaisi että jäisin vauvan kanssa yksin kaiken aikaa, tekisin kotityöt ym. kaiken yksin.

Olen ollut todella väsynyt ja pahoinvoiva tän raskauden aikana, mutta hän ei auta siivoamaan kotia. Muistaa kyllä kotiin tullessaan mainita miten väsynyt ja nälkäinen on. En ole kokannut pitkään aikaan, kun en pysty syömäänkään mitään. Pelkään konfliktia koska hän on alkanut painostaa minua myös luopumaan mun kissasta. Kokee sen olevan vaivaksi ja että saan pöpöjä kissanhiekasta. Ei kuitenkaan suostu itse sitä siivoamaan vaan haluaa kissan ulos talosta. Ei ymmärrä, että kissa sentään on seuranani ja sen kehräys ja sylissäpito rauhoittaa minua sekä varmasti myös vauvaa. Hänen läsnäolonsa stressaa mua enemmän. :sad001

Pelkään myös stressiä. En halua stressata, mutta stressaan paljon. Kun pyöräillessäni ulkona auto kiilasi varomatta jalkatielle, sain niin kauheat kilarit että olisin voinut mennä kuristamaan ajajan paljain käsin. Mummo joka tukkii lounasjonon kun työssäkäyvillä on pahin ruuhka-aika lounastaa, saa vereni kiehumaan. Bussipysäkillä sauhutteleva poika hönkii savunsa mua kohti, ja tekisi mieli huutaa sille kurkku punaisena. :angry4

Sanotaan että vauva aistii stressiin. Pelkään että aiheutan vauvalle elinikäisiä herkkyyksiä tai muita henkisiä vaivoja stressilläni. En pelkää syömisiäni enkä kissanhiekan siivoamista tippaakaan.
 
Autumnia: jos yhtään lohduttaa niin ehkä eka reaktio raskauteen poikaystävältäni oli, että no niin mitenkäs nyt teet kun minä lähden reissuun ja sinun pitää siivota kissanvessa yksin. Ja ei olisi halunnut että sitä vessaa siis enää siivoan koska se on vaaraksi lapselle. Toksoplasman siitä tosiaan voi saada joka on tosi vaarallinen mutta koska en kissasta luopuisi ikinä koska se on jo 3,5 vuotta ja osa meidän perhettä kuin oma lapsi niin meninpä samantien kauppaan ja ostin kasan kertakäyttömuovihanskoja, joita käytin siitä lähtien kissan vessaa siivotessa. Poikaystävä oli tuon jälkeen rauhallisemmalla mielellä. Tulkitsen tuon reaktion lähinnä suojeluksi ja välittämiseksi. Hän oli aidosti minusta huolissaan. Sain esim. viime syksynä punkin pistoja Suomessa ja kun ne tutkitutin kun yksi punoitti niin minussa oli Borreolosis. Söin sitä vastaan antibiootteja kuukauden ja se parani sillä mutta aina on hyvä olla varuillaan ettei jotain saa.
Ehkä poikaystäväsi miettii myös toimeentuloanne ja haluaa siksi tienata enemmän ottamalla sen työn kauempaa. Kannattaa varmasti rauhallisesti käydä läpi molempien pelot ja stressitekijät että ne pystyy yhdessä ratkaisemaan parhain päin. Syyllistäminen ei yleensä auta kun on kiistoja vaan kuuntelu.
Miehet tosiaan eivät ole parhaimmalla päällä jos ovat väsyneitä ja nälkäisiä ja silloin on turha keskustella mistään. Ehkä kannattaa sopia yhteiset talon säännöt niin että kotityöt ei kasaudu vaan yhdelle. Miehille pitää kyllä usein vääntää asiat rautalangasta ennen kuin he ymmärtävät.
 
Pakko avautua tännekin kun tuli niin paha mieli äsken :( Oon kahtena iltana oksentanut kaiken ulos mitä vaan kehosta lähtee ja ainoat ateriat jotka on pysyny sisällä on aamupala ja lounas. Tää yhdistettynä raskaaseen seisomatyöhön pakotti mut jäämään tänään kotiin. Meillä on sellainen käytäntö että ilmoitetaan työpaikalle ja vielä erikseen esimiehelle. Soitin ensin töihin ja vuoropäällikkö meinasi tulla linjoja pitkin... "Meillä on nyt paletti täällä ihan sekasin ja sulla olis ollu hommia tänään vaikka kuinka. Meidän pitää nyt keksiä kuka nää sun hommat hoitaa, että koitapa soittaa esimiehelle, me luultiin että sä oot jo täällä."
Soitin esimiehelle ja itkin etten tosiaan haluaisi jäädä kotiin ja kerroin tapahtuneesta. Ahdistaa kun syyllistetään, jos saisin päättää niin tekisin jotain ihan muuta kuin oksentaisin. Pelkään että joudun silmätikuksi tämän takia. Normaalisti jaksaisin pitää puoliani mutta nyt on voimat niin loppu ja hormonit jyllää että itken vaan.

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Abhaya: Tietävätkö työkaverisi/vuoropäälikkö/esimies raskaudestasi? Minusta tuo vuoropäälikön kommentti on täysin asiaton. Jos tuollainen kohtelu jatkuu otat yhteyttä luottamusmieheen tai liittoon tai molempiin. Tuollaista ei tarvitse kenenkään kuunnella. Jos et pysty töissä olemaan olet sairaslomalla, mielestäni siinä ei ole mitään epäselvää. Koita jättää ko kommentit omaan arvoonsa. Ei niitä kannata märehtiä. Tsemppiä! Niin js toivotaan, että pahoinvointisi helpottaa (ei työkavereidesi) vaan sinun itsesi vuoksi. :)
 
Juu, työpaikalla taitavat tietää kaikki. Kerroin juuri siitä syystä että pelkäsin joutuvani olemaan pois töistä pahoinvoinnin takia. Toivotaan että tilanne tästä rauhoittuu, otan kyllä asian puheeksi palatessani töihin.

Kiitos tuesta ja tsempistä! <3
 
Olisi todella huonoa tuuria jos saisin toksoplasman nykyisestä sisäkissastani. Minulla on ollut kissoja 27 vuotta elämästäni ja osa on ollut ihan ulkokissojakin. Luulisin että olisin saanut tartunnan jo paljon aiemmin, sillä olen ollut paljon tekemisissä kissojen kanssa aina. Nykyinen sisäkissa ei edes syö raakaa lihaa tai ulkoile. Eikös luvut Suomessa olleet että 2 äitiä vuodessa saa tartunnan? Aika pieni prosentti mielestäni.

Abhaya, työpaikkasi kuulostaa kamalalta. Olet varmaan töissä naisvaltaisella alalla? Olin töissä aiemmin juuri kuvailemasi kaltaisessa paikassa. Irtisanouduttuani, kukaan ei muistanut miten tulin aina tuuraamaan muita, venyin, paukuin, tein jopa tuplavuoroja. Muistettiin vaan kahden viikon sairaslomani ennen irtisanomistani. Silloin ymmärsin että työpaikka oli myrkyllinen.
Ei esimies saa suhtautua noin, syyllistäen ja hermoilleen. Esimiehen tehtävä on organisoida asiat uudelleen uudessa tilanteessa. Vuoropäällikkösi kuulostaa epäpätevältä asemaansa, ilmeisesti hänellä ei ole esimieskoulutusta tai paljon muutakaan henkilöstöjohtamisen koulutusta takanaan. Hyvässä työpaikassa jossa hyvä ilmapiiri, ei syyllistetä ketään eikä varsinkaan sairaslomista raskausaikana.
 
Abhaya: inhottavasti sanottu vuoropäälliköltä, mutta ehkä se oli vain alkujärkytys kun iski oikeasti paniikki että miten hommat onnistuu. Jospa se sitten tajusi mitä tuli möläytettyä, tai sitten kuten joku sanoikin, ei hänellä ole mitään käsitystä miten esimiehenä toimitaan.

Mä jouduin ihan tosi useasti tuuraamaan yhtä sairastelijaa (ei ollut raskaana, vaan jäi aina kotiin jos oli pienikin nuha tai yskä tai 0,1 astetta lämpöä) ja kyllä se aina ärsytti ensin kun joku soitti että pääsetkö töihin, mutta sitten sitä taas heti leppyi. :D Toki tilanne oli vähän eri, sua ei voi verrata tuohon, mutta kuitenkin, ymmärrän myös vuoropäällikköä JOS se oli vain minuutin mittainen kauhistus, jos pidempään kiukuttelee niin sitten en ymmärrä, urpo mikä urpo. :D

Ja toinenkin sulle: kävin eilen lääkärilla (meillä ei ole neuvolaa vaan käydään aina lääkärillä) ja hän suositteli tuon epilepsialääkityksen vuoksi menemään n. 20. viikolla (en ole vielä soittanut, ne kuulemma laskevat siellä milloin on paras) isolle naistenklinikalle vaavin elinseulontaan, jotta nähdään onko lääkkeestä jotain haittaa niille. Onko sulle suositeltu tällaista?
 
Banula: Mulle sanottiin vaan että rakenneultrassa katotaan mikä on meininki. Käyn myös kaikki ultrakäynnit lääkärillä aiempien keskenmenojen ja epilepsian takia. Mulla käytössä olevasta lääkkeestä ei oo raportoitu yhtään kehityshäiriötä joten toimenpiteinä on foolihappoa isompana annoksena koko raskausajan ja lääkeaineen pitoisuusmittaukset verestä. Kävin eilen ekassa verikokeessa jonka tulosta käytetään vertailuarvona. Tuon lääkkeen teho kun heikkenee estrogeenin määrän kasvaessa elimistössä. Kahen kuukauden päästä uus koe ja neurologikäynti jossa päätetään mahdollinen annostuksen nosto. En tiedä sit mitä muuta tulee eteen siellä, mutta toistaiseksi mennään näillä :) Soittelin äsken neuvolaan pahoinvoinnin takia ja käskivät alkaa imeskelemään epilepsialääkkeet että ehtis lääkeaine imeytymään suusta kun oksennan tabletit pois. Noi tabletit on siis tarkotettukin imeskeltäväks, oon vaan nielly ne kokonaisina kun maku on jotain ihan järkyttävää.

Ja kyllä mä ymmärrän tuota vuoropäällikköäkin. Aloitin nykyisessä työpaikassa tammikuussa ja oon jo kolmatta kertaa pois. Nyt vaan voin naureskella ähäkuttia tuolle naiselle, joudun nimittäin huomenna tiputukseen ellei ala ruoka pysymään sisällä (mitä vahvasti epäilen, eilen pysyi vielä aamupala ja tänään ei sekään). Mulla on kirsikkana kakun päälle verenpaineet 95/50. No, kaikki otetaan vastaan mitä tulee! Vois olla huonomminkin!

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top