Missä vaiheessa kerrotte uutisen?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ilo13
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mul oli heidi esikoisen kanssa sama tilanne, mutta se ystävä oli ensimmäinen jolle kerroin ja voi pentele mua pelotti et miten se suhtautuu. Nyt kun kerroin tästä toisesta raskaudesta niin tuli puheeks se kuinka mä viimeks pelkäsin sille kertoa ja se kerto et se oli sillon todella onnellinen mun puolesta mut oli itkeny silmät päästään et miks ei hänelle lasta suoda kun mäkin nyt oman saan, no meni 2,5kk ja ystävä soitti hysteerisesti itkien ja itkun lomasta sain selvää vain sanan positiivinen <3 Hän myös kerto et se että mä raskauduin toi myös hänelle itselleen lisää toivoa, vaikka aiheutti myös niitä surun ja katkeruuden tunteita. Mä neuvoisin rohkeasti kertomaan ja ihan kasvotusten. Äh nyt vasta huomasin et näätte harvoin, no siinä tapauksessa soita ja käske istua alas.
 
Mä oon myös ratkaissut tuon lapsettomuus-asian kanssa kamppaileville kertomisen ilmoittamalla jo kun EPÄILEN raskautta, silloin on plussan kertominen ollut yhteinen jännityksen aihe, eikä ollenkaan piinaavaa! sitten on puhuttu vapaasti kateuden tunteet jms läpi, niin kummasti helpottaa.

nyt sain kerrottua omille vanhemmille, olivat ihan iloisen oloisia, äiti kyllä kysyi, että montako me ollaan oikein ajateltu hankkia..?? isäni sanoi jo huomanneensa aiemmin :love7

lapsille kerrottiin myös ja kovasti olivat innoissaan! ja kertoivat tänään "kaikille koulussa monta kertaa" eli aika avointa tietoa on nyt.. 5-v oli erittäin liikuttava miettiessään mistä sain vauvan? kerroin että isä sen sinne laittoi, ja meinasi että miksei hän saanut olla katsomassa?? pidettiin sitten pieni biologian oppikurssi..
 
Me kerrottiin tänään tytöille uudesta vauvanalusta äitin mahassa. Loppuilta menikin vauvaleikkejä (siis kotileikkejä joissa pehmolelut oli vauvoja ja niitä hoidettiin) leikkien ja nukkumaan mennessä sanoivat hyvä yöt myös mahavauvalle <3 sanottiin kyllä että kesäkuuhun on pitkä matka mutta toivottavasti jaksavat odottaa. Ajateltiin että otetaan tammikuussa rakenneultraan isosiskot mukaan.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Me kerrottiin ihan lähimmille oikeastaan heti plussauksen jälkeen. Esikoisesta olin tosi tarkka, et kuka saa tietää ennen 12viikon maagista rajaa, mut nyt oon ollut paljon höllempi salaisuuden kanssa. Jotenkin nyt oon ajatellut niinkin, et en haluais pitää sisälläni jos jotain menee pieleen vaan haluan voida kertoa siitä ja jakaa oman suruni. Se on kuitenkin nyt jo mun lapsi ja musta tuntuu et ois ihan liikaa vaadittu pitää sisällään tieto et on menettänyt oman lapsen.. Faceen en tätä uutista halua ennen rakenneultraa eli joku raja pysyy edelleen, mut niille on kerrottu joiden kanssa on oltu tekemisissä :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Jos pystyy pidätteleen ultraan asti, mikä on tavote, niin aateltiin kertoo sit jouluna vanhemmille yms.
Tosin tää on jotenki koomista, osa työkavereista tietää jo.. Kun oli taannoin aika heikko päivä niin en viittiny kehitellä syitä miksei ruoka maistu ja juoksen oksentamassa. Ja siitä seuraavana päivänä tuli yks kysymään oonko raskaana, olin jotenki kalponen... Paras ystäväni tietää.
 
Kahdelle kaverille kerroin aika alussa, koska näin heitä enemmän ja oli jotenkin olo, että "valehtelen", jos en sano. Enkä halunnut alkaa kehittelemään mitään "kun on tää antibioottikuuri" -juttuja, kun ruokaviinit jäi pois yms. Kaksikko oli sama, jolle olin aikanaan puhunut keskenmenosta, joten tietävät kyllä miten hankala asia tää mulle on. Aiheesta ei juurikaan (onneksi) ole keskusteltu kertomisen jälkeen.

Vanhemmat eivät tiedä vielä, enkä oikein haluaisi kertoakaan.. Vaikka pakkohan se jossain vaiheessa on, jos ei kesken mene. Se vaan tarkottaa sitä, että ihan kaikki, siis ihan kaikki, tietävät noin neljä sekuntia kertomisen jälkeen - vaikka miten pyytäisin, ettei vielä puhuta :( Äiti ei yksinkertaisesti pysty pitämään yhtäkään asiaa itellään, ikinä. Kuinka kauan tässä voi vetkuttaa olematta kauhea?... En halua loukata sillä, etten kerro, mutten jaksa kyllä oikein sen kertomisen seurauksiakaan. Oletus kun nyt kuitenkin on, etten tule koskaan lapsia hankkimaan/saamaan, joten olankohautuksella tämä ei mene senkään takia.

Miestäkin olen pyytänyt olemaan hissukseen niin kauan kuin pystyy. En voi kieltää kertomasta esim. vanhemmilleen tai parhaalle kaverilleen, mutta mitä pidempään asia saa olla, sen parempi. Toistaiseksi ei ole kuulemma kokenut ylitsepääsemättömäksi kertomatta olemista, mutta haluaisi jouluna puhua perheelleen. Siihen on taipuminen :)

Syitä hiljaisuudelleni on monta, päälimmäisenä kahden edellisen raskauden päättyminen keskenmenoon (lapsia ei siis ole). En oikein vieläkään "osaa" olla raskaana, siksi siitä ei ehkä niin halua muillekaan huudella. Nt-ultrassa kaikki vaikutti normaalilta, eikä seulonnassakaan tullut kutsua jatkotutkimuksiin. Olo on hyvä, vuotoja ei ole, eli kaikki on periaatteessa juuri niin hyvin kuin voi olla. Mutta silti... Silti sitä vaan miettii, eikä jotenkin uskalla uskoa.

Yksi työkaveri tietää. Johtui siitä, että reagoin yksi päivä töissä pikkujoulukutsuun sen verran kummallisesti ("ööö, tota, eiku, emmä tota niinku ehkä tuu, tai siis että... änkytiänkyti"), että teki sen jälkeen mieli selittää :D En tiedä miksi menin siitä niin lukkoon, en osannut yhtään reagoida. Hassuinta tässä on se, että olen tuntenut ko. ihmisen viikon verran :) Mutta ehkä kertominen oli siksi helpompaa. Tätä ihmistä kun ei hetkauta palaakaan suuntaan tai toiseen olenko raskaana vai en. Ja se on hyvä se :)
 
Hankala tilanne kyfi. Voithan sää oottaa jonneki 15-viikolle asti mutta helpottaako sekään sua, mukavin ois varmaa sitte ku tuntee potkut, voi olla n. 20-viikolla, se on mun mielestä aika myöhään mutta en määkään haluais et kaikki tietäis vielä 12-13-viikolla..

Mulla on ongelma ko ollaan viikon päästä menossa mummolaan (miehen kotiin 300km päähän) ja haluaisin kertoa vasta nt-ultran jälkee joka on sitte seuraavan viikon tiistaina (10.pvä). Anoppi viimekski arvas väsymyksestä, ei sentään kysyny ku sano vaan ku kerroin. Sillon kerroin 13+jotaki. En tiiä uskoisko se jos sanon et poika valvotti yöllä. En kuitenkaan haluais huijata ku kuitenki sitte joululomalla kerrotaan. Ja nytki kuitenki mahassa todistetusti on elämää (ultra rv7, sydänäänet rv 9+5 ja 10+5). Nyt 11+1 et sillon sitten jo 12 ja risat. Mutta kuitenki haluaisin ottaa sen ultran. Ja haluan kertoa omalle äitille eka.
 
Koitan sinnitellä löysissä paidoissa jouluun asti. Silloin on varmaankin pakko jo omallekin perheelle puhua, kun todennäköisesti menen käymään. Jos jostain syystä peruuntuisi, voi olla, että puhuisin vasta tammikuisen rakenneultran jälkeen... :oops:

Maha on pullottanut jos sen pari viikkoa sen verran, että tutut saattaisivat jo huomata, jos en kulkisi varta vasten teltoissa (onneksi on talvi!). Tuntemattomammat tuskin asiaa huomaavat, ajattelevat vaan, että on vähän keskivartalopaksumpi ihminen kyseessä :) Rasittavaa kyllä tämä peittely alkaa olla, olisi kiva käyttää niitä vaatteita, joita haluaa, ei vuorotellen noita suunnilleen kolmea paitaa, jotka peittävät mahan kunnolla...
 
Me kerrottiin tänään molempien kotiväelle. Mun äitillä pääsi itku, on kuitenki ensimmäinen lapsenlapsi kyseessä ja äiti tiesi, että on kauan yritetty. Miehen äiti sano, että on oottanu ja toivonukki jo kolmatta lastenlasta. Ja sano, että on aatellu, että voisin viiä mummulaan vauvan hoitoon, kun meen ite töihin. :D Nyt vaan pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin loppuun saakka. :)
 
Minä kerroin heti ekana päivänä parille tutulle, ei vaan pystynyt pitämään suuta kiinni :D Anopille totta kai kerrottiin myös heti, joten miehen koko suku siis tietää :) Omalle äidilleni kerroin muutaman viikon päästä plussasta, sille kun aina ennen olen kertonut heti, mutta nyt en jotenkin halunnut. Nyt kovasti pähkäillyt, koska kertoisin isälle, sieltä kun tulee jotain fiksua kommenttiä tyyliin "Yritätkö vetää äitiäs paremmaksi?" :D Äiti kun on 8 synnyttänyt :) Ja yksi siskoistani tietää, kun kysyi niin kerroin myös :) Ei ole noilla sukulaisilla oletustakaan, että taas tulisi vauva, kun selväksi tehtiin viimesimmän syntyessä, että nyt ainakin tulee tauko, jos enämpää lapsia ylipäänsä tulee :) Ja siis kun pillerithän petti, että kyllä tässä olikin tarkoitus pitää vauvantekotaukoa, mutta kun ei kerta toimi niin tarvetuloa vaan vauva :) Mutta ehkä jouluna sitten kerrotaan muille, ellen sitten esikoisen 11-vuotis synttäreillä sano, kun sen verran maha pullottaa, että epäileviä katseita tulee varmasti :) Esikoinenkaan ei siis vielä tiedä ja sille kerrotaan ehkä ultran jälkeen. Sen takia myöskään esikoiselle ei olla kerrottu, kun hänen pikkusisko syntyi kuolleena pari kuukautta sitten ja tämä esikoisen isän vaimo on entinen paras kaverini, niin en halua että he saavat vielä tietää, kun heille on käynyt jotain niin kamalaa :(
 
Mulla oli tänään kiva tilanne töissä, kun työkaveri kysyi lounaalle: odotatko vauvaa? Meidän vauvasta ei siis tiedä, kun kaksi mun hyvää ystävää joten tilanne tuli aika puskasta. Työkaveri oli viime viikolla kiinnittänyt huomion perjantaina perinteisessä skumppahetkessä etten juo alkoholia...no vastasin hänelle, että eihän sitä koskaan tiedä ;) Arvasi varmasti olevansa oikeassa ja totesi vaan ettei mun tarvitse kertoa :/ Että tällästä. Mulla siis viikkoja 12 ja odotan neljättä, maha on kyllä kasvanut mutta ulkopuolinen sitä tuskin huomaa. Pitänee kertoa niille tuleville isovanhemmille mahdollisimman pian jotta voi paljastaa asian myös muille ;)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mä pitkästä aikaa palasin töihin jossa seitsemän vuoden ajan olen tehnyt sijaisuuksia. Kyseessä on kehitysvammaisten koti, jossa asuu monentasoisia asukkaita. Puhuin eilen yhdelle työkaverille, joka on myös kaveri, että hirvittää kun on niin suuri potkuvaara kun yhtä työkaveria just osui potku leukaan. Hän kysyi heti että oot varmaan raskaana kun tuommosia pohdit. Pakkohan se oli tunnustaa. oon yleensä aika ronski ja pelkäämätön ni olisko siksi arvannut :o ensi viikolla nt-ultran jälkeen laajempaan levitykseen :)
 
täällä tuskaillaan edelleen saman "miten kertoa ystävälle" -aiheen parissa :BangHead...just tänään oltiin fb:n kautta puheissa;se kerto että ainakin hoitokierros nro yks oli epäonnistunu ja seuraavaa yritetään tammikuussa :sad001...ei siinä tilanteessa voi si alkaa omasta onnestaan hehkumaan.äh.voi paska.koko ajan venyy ja tilanne ei ainakaan parane.pakko tää on vaan jotenkin kakasta kohta,vaikka ees siä feisbuukissa :confused:
 
Mä puolestaan kamppailen vieläkin töissä kertomisen kanssa, huomenna viimeistään..tänään ihan oli kielenpäällä mutta ei, en saanut irti.. hävettää jotenkin vietävästi:oops:, muut tekee hommat ja maksaa mun äitiyslomat...paska fiilis. No, eipä se työnantajakaan varmaan mua varten sitä firmaa pyöritä.
Mietin jopa sähköpostia..aika noloo vaan kun pomo istuu vieressä. Kyllä se on vaan sanottava - ihan ääneen..
 
Mulla ei onneks oo töitä minne kertoo, viime raskaudessa tein sijaisuuksia nii pomo sai tietää jossain vaiheessa ku muut kerto ja raskauden viimesellä kolmanneksella ei ollu sijaisuuksia mulle ainakaa, en tiiä oisko oikeesti ollu mutta ei viimesillään raskaana olevaa ottanu ku pakosta. Ei ollu kyllä ollu mitään saikkua tms missään vaiheessa.
 
no persiilleen meni sitten tämäkin...ystävä oli jostain lauseen puolikkasta joltain lemmikkipalstalta asian bongannu ja ny se si suuttu :sad001 minä en tiä olisinko tilanteesta pahoillani vai loukkaantunu; eikö se ny oo jokaisen henkilökohtanen asia koska kertoo ja kenelle o_O äh.harmittaa.
 
Voi heidi, ikävää!
'ymmärtäähän sen suuttumisenkin - mutta sama reaktio olis toki voinut olla kerroit miten vaan. kyllä aika siinä varmasti auttaa, ja pieni selittely oikean kertomistilanteen löytymättömyydestä loukkaamisen pelossa..:oops:.
ei mee vahvemmin mullakaan (no pomo ei toki ole mun ystävä..) mutta en saanut sanottua vaikka vannotin itselleni! mietin kans tuota sivustakuulemisn mahdollisuutta...jos vaikka töissä puhelimessa puhuis kovaan ääneen vauvanliikkeistä tms.. säälittävää saamattomuutta:mad:.
Veljen perheellekin pitäisi kertoa, ettei kuule kiertoteitä..mutta haluaisin kasvotusten kertoa- vaan kun ei kerkeä koskaan tapaamaan..taidan soittaa!
 
kirjotin sitten harmistukseni niellen pitkän viestin aiheesta miks en oo sille viä kertonu.olisin soitellu mut oltiin ilta kii anoppilassa enkä halunnu pitkittää asian selvittelyä...ystävä siis loukkaantu nimenomaansiitä,ettei sille oo kerrottu,ei niinkään itse raskaudesta (kai)...en vaan arvostanu v*ttuilevaa sävyä asian ilmasussa; "kiitos nyt sit vaan tiedonannosta" o_O
kerroin siihen siis kaikki et kun tuli yllärinä ja on asiaan vasta totuteltu,juur kukaan muukaan ei tiedä,ollu vähän harmeja ym seliseliä.ja sanoin siitäkin et ehän mä sitä mihkään feisbuukkiin kirjota ja kun en oo tienny kuinka herkkä se asia sille on.

kirjotin viestin torstaina.ystävä näki viestin torstaina.mitään en oo siitä silti kuullu...kiva. :sad001
 
Anna sen sulatella rauhassa, uskon että ottaa itse yhteyttä kun on valmis siihen
 
Takaisin
Top