Minulla on asiaa!

Pulla-ullalla onkin melkoinen jännitys siellä päällä. Osaatko kertoa tarkemmin, missä vaiheessa asiaa pystytään/ruvetaan tarkemmin tutkimaan? Pidän peukkuja teille, että sieltä olisi tulossa terve pienokainen.

Meidän tuttavapiiriin on nyt tupsahtanut yllättävän monet kaksoset. En usko millään, että meille olisi kaksosia tulossa, mutta mun mielestä se olisi ihanaa, jos tulisi :love7 Oma jaksaminen monikkoraskaudessa ja -vauva-arjessa tietty vähän arveluttaa. Sukupuolella ei ole oikeastaan mitään merkitystä.
 
Mä teen viittävuoroa. En oo etukäteen päättänyt lopettaa yövuoroja, katsotaan sit olon mukaan, pyrin kuitenkin olemaan ihan normisti töissä mahdollisimman paljon.
 
Esikoisen kohdalla toivoin poikaa kun kaikki raskaana olevat ystävät odotti myös poikaa. Nyt toisaalta toivoisin tyttöä, mut sit toisaalta toinen poika olis siinä mielessä helppo, et olis kaikki vaatteet ja lelut valmiina. Toivottavasti ultrassa selviää kumpi, esikoinen ei näyttänyt sukupuoltaan kummassakaan ultrassa.
 
Pulla-ullalla onkin melkoinen jännitys siellä päällä. Osaatko kertoa tarkemmin, missä vaiheessa asiaa pystytään/ruvetaan tarkemmin tutkimaan? Pidän peukkuja teille, että sieltä olisi tulossa terve pienokainen.

Pitää vielä tarkemmin neuvolan kanssa selvittää, että voidaanko saada NIPT- testi vai istukkatutkimus.:think005 NIPT- testejä ja istukkatutkimuksia aletaan yleensä tekemään viikolla 10. Tai näin olen käsittänyt.
 
Tsemppiä näihin piinaviikkoihin ennen testiä! NIPT-testissä saa halutessaan sukupuolenkin selville. Oletteko jo päättäneet haluatteko tietää?
 
Kiitos! Halutaan tietää, koska tärkeä tieto jatkoa ajatellen. Esimerkiksi jos olisi poika, jolla olisi tämä geenimutaatio. Tämä tarkottaisi, että poika olisi vaikeasti vammainen, kun taas tytön kohdalla se vain tarkottaisi kantajuutta.
 
Tekeekö muut kommivuorotyötä ja onko ollu ajatus lopettaa jossain vaiheessa raskautta yötyöt?
Teen myös kolmea vuoroa ja nyt jouduin jäämään yövuorojen ajaksi sairaslomalle , kun oli niin kamala yö pahoinvoinnin kanssa.
En tiedä miten helposti saa lääkärin kirjoittamaan todistuksen, ettei tarviis yövuoroja tehdä. Itse ainakin muutenkin oon aika isolla univajeella yövuorojen aikaan niin ei oo hyvä juttu ollenkaan.
 
jos en ihan väärin muista ni on joku pykälä olemassa noista yövuoroista raskaana.
liitosta varmaan selviää
 
Huhhuh taas. Eilen mentiinki lääkärikäynnin ja apteekin jälkeen esikoisen kanssa ambulanssilla sairaalaan. Kolmas kerta 3 kk sisään kun sai tollasen kuumekouristuskohtauksen. Sillä nousee lämmöt minuuteissa 40:een, kädet ja jalat kylmenee ja alkaa väpättää ja lapsi itse alkaa ulista, ja nyt en ehtinyt ajoissa lääkitä, kun en tajunnut että oli kuume nousussa. Pakko oli soittaa 112 ja sit onneks nopeesti tuli auto. Sairaalassa lisää lääkettä ja kuumeen seurantaa. Verikokeet; crp oli vähän noussut. Lopulta ei mitään vakavampaa. Päästiin illalla kotiin. Aina pitäs vaan ehtiä tosi ajoissa antamaan kuumelääkkeet, ettei ehdi edetä se kohtaus. Kesällä kävi samalla tavalla. Välillä (pari muuta kouristuskertaa) oon pysyny ihan rauhallisena mut nyt se tuli niin yhtäkkiä että kyllä taas paniikki löi päälle. Antibioottikuuri päällä. Toivottavasti pian helpottaa... Molemmat siis ollaan ihan kipeinä. Hiukan on perseestä tää kun yksin on. Onneksi pari ystävää hoiti mun koirat eilen. Ihania ystäviä on.
Täytyy olla nyt suht hissuksiin vaan. Hyvä syy skipata talkoot viikonloppuna, heh. Mut joo. Semmosta. "Kiva".
 
hui että hirveitä varmasti noi kohtaukset ja miten yllättäen voi nousta lämpö noin korkealle. Voin vaan kuvitella tilanteen, jos omalle kohdalle tulee/tulis meillä aika samanikäiset taaperot.
yrittäkäähän nyt lepäillä ja toivotaan ettei kouristuksia tule enää aikoihin! onneks ystävät auttaa koirien kanssa
 
Teen myös kolmea vuoroa ja nyt jouduin jäämään yövuorojen ajaksi sairaslomalle , kun oli niin kamala yö pahoinvoinnin kanssa.
En tiedä miten helposti saa lääkärin kirjoittamaan todistuksen, ettei tarviis yövuoroja tehdä. Itse ainakin muutenkin oon aika isolla univajeella yövuorojen aikaan niin ei oo hyvä juttu ollenkaan.
Ks. toi mun yo. viesti.
 
Onkohan minun varhaisultra liian aikaisin kun jo 4.11 jos nyt vasta menossa joku 4+3...eli 5 viikko.?:banghead: Mitä ootte muut mieltä?
 
On.... kun sydänki alkaa lyödä vasta 6. vkolla. Et saa juuri mitään liuskatestejä parempaa lisäinfoa. Tää mun näkemys. Miten ne ei varatessa ohjeistaneet? Vai nettivaraus? Soita ja keskustele..?
 
Niin vähä aattelinkin että tulee jotenkin äkkiä..
Soitin varaukseen ja sieltä laski että 7viikko alkais sillon niin vois jo tulla.. . Jotenkin kyllä epäilyttää... varmaan soittaa uudesta ja siirtää:facepalm:

Toisaalta... edellisessä raskaudessani ultra oli tehty minulle jo 5+6 koska silloin oli vatsakipuja ja veristä vuotoa ja silloin kyllä jo sykkeet kuuluio_O
 
Muokattu viimeksi:

Kyllä kai nyt viikolla 7 luulis näkyvän:think005
 
Iloitsin taas liian aikaisin. Nyt tulee verta. Ei vielä paljon, mutta kuitenkin. Tänään 5+2. Aamupissalla paperiin jäi suhteellisen reipas määrä "limaista" verta. Ihan valumalla ei kuitenkaan tullut, mutta oli sitä sen verran, että eiköhän tää oo lopun alkua. Mahaankaan ei vielä koske. Mulla elämäni aikana (eri parisuhteissa) varmaan 7 keskenmenoa ollut.
 
Takaisin
Top