Zeni,marraskuisista kirjoittelen,voin niin samaistua sinun kirjoitukseesi. Meillekin viides tulossa ja isäni on suhtautunut asiaan tosi tylysti. Kysyi vain,että oliko vahinko vai. Muutaman päivän kuluttua soitti ja puhui vain,että olisiko kannattanut vähän vielä miettiä yms. Edelleenkään ei ole onnitellut ja ei koko asiasta mitään puhunut. Asuu toisella paikkakunnalla joten ei "joudu" hoitamaan lapsiamme. Eikä muutkaan,itse hoidamne ja vietämme aikaa lasten kanssa. Enkä ole ikinä ollut rahaa vailla lasten menoihin tai omiini,joten hieman harmittaa että asenne on tuollainen. Puolivälissä jo pian olen menossa. Mutta kaikkiahan ei voi miellyttää ja itse olemme onnellisia lapsistamme,sehän on tärkeintä. Alkuun asia harmitti,nyt lähinnä vain suututtaa,mutta yritän keskittyä muuhun,kuin ko. asiasta murehtimiseen. Onnea Zeni ja kaikki muutkin odotukseen. Onneksi tällä palstalla saa avautua ja saa muilta tsemppiä :)