Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mulla samat viikot ja eilen oli paras olo aikoihin! Vaikka oksensin kyllä kerran kun pääsi maha ihan tyhjäksi, mutta muuten ei oikeastaan ollenkaan huonoa oloa. Tänään taas vähän vaihtelevampaa ollut mutta selkeästi parempaan suuntaan ollaan menossa. Uskon että kroppa alkaa nyt tottua ja pahin hormonimyrsky vähän laantua ja nautin niin paljon ettei jatkuvasti ellota enää.

Muistelisin että edellisissä raskauksissa on kohtalaisen nopeasti myös se merisairaus parantunut niin että kun on syömisestä pitänyt huolen niin on olo ollut suht hyvä. Josko nyt vois pikkuhiljaa alkaa nauttia raskaudesta :Heartpink

Mukava kuulla, että siellä saman suuntaista oirehdintaa. Aamupalan jälkeen sai kyllä taas hetken nieleskellä etovaa oloa pois, mutta nopeasti helpottaa. Täällä kanssa tuo tyhjä maha aiheuttaa oksentelua. Toivotaan, että parempi olo on vaan merkki, että kroppa alkaa tottua :grin Ensimmäinen raskaus, niin sitä epäilee vähän sitä sun tätä :nailbiting:
 
Onko muilla aiemmissa raskauksissa tai tässä nykyisessä pahoinvointi loppunut aikaisessa vaiheessa? 6-7 viikot oli kovaa pahoinvointia ja nyt 8+3 eikä huonoa oloa enää juurikaan ole ollut. Olen kyllä syönyt nyt säännöllisesti pieniä annoksia, isompien ruokien jälkeen kyllä alkaa taas närästys ja lievä etominen. Pitäisi varmaan olla vaan onnellinen, mutta silti vähän mietityttää.
En usko, että tarvii olla huolissaan! Pahoinvointi voi olla vaihtelevaa ja voi ikävä kyllä tulla vielä takaisinkin. Hyvin yksilöllistä, jotkut onnekkaat selviävät jopa kokonaan ilman pahoinvointia. Kannattaa nauttia nyt, kun olo on hyvä, sitä itse odottelen, koska juuri nyt on nautinto tästä raskaudesta kaukana.
 
Mulla täällä päällä jatkuva oireiden analysointi. Viime yönä mahaa juili kovemmin kuin hetkeen ja näinkin sitten unta, että vuodin ja kesken meni. Tänään on vatsatuntemukset olleet aika olemattomia viime päiviin verrattuna eikä ole tehnyt yhtään pahaa vaikka aiemmin viikolla teki. Oli pakko tehdä yksi r-testikin… Mutta kaipa se olo voi tosiaan vaihdella. Maanantaina onneksi eka ultra.
 
Olikos täällä muita joilla takana sektio? Mulla esikoinen syntynyt sektiolla, kuopus alakautta. Onko arpituntemuksia tullut kellään vielä? Tänään on poltellut arpea välillä, jännä että jo näin aikaisin. Kai se on vaan hyvä merkki siitä, että kohtu kasvaa :happy:
 
Onko täällä muita jotka imettää vielä? Onko imetyksestä tullut epämukavaa?:bored:
Nännit on meinaa tosi arat, niin imetys tuntuu niissä kyllä.:nailbiting:
 
Onko muilla aiemmissa raskauksissa tai tässä nykyisessä pahoinvointi loppunut aikaisessa vaiheessa? 6-7 viikot oli kovaa pahoinvointia ja nyt 8+3 eikä huonoa oloa enää juurikaan ole ollut. Olen kyllä syönyt nyt säännöllisesti pieniä annoksia, isompien ruokien jälkeen kyllä alkaa taas närästys ja lievä etominen. Pitäisi varmaan olla vaan onnellinen, mutta silti vähän mietityttää.
Täällä hep!! Ihanaa lukea että jollakin muillakin sama tilanne:happy: eli viikot on 8+5 ja mun pahoinvointi on tällä viikolla loistanut poissaolollaan?? Edelleen jos maha pääsee tyhjäksi niin tulee huono olo, mutta se viime viikon jäätävä krapula on poissa?? Ja kyllä on Google laulanut kun oon ollu ihan varma että nyt ei ole kaikki kunnossa:bookworm:
 
Eilen oli tosi pistävää kipua alavatsassa, ja ajattelin, että tässäkö se oli. Kipu meni onneksi ohi. Vatsaan ei enää satu koko ajan, mutta monet ruoat äklöttävät: banaanista saan syötyä vain puolet ja kananmunan saan jotenkuten alas. Hyvä puoli on se, että myös monet makeat herkut äklöttävät! :happy:
 
4+3 ja ei oikein mitään oireita. Välillä nippailee mahasta. No, ei ollut ekassa raskaudessakaan pahemmin oireita, joten jospa ois ihan normaalia.
 
Eilen oli tosi pistävää kipua alavatsassa, ja ajattelin, että tässäkö se oli. Kipu meni onneksi ohi. Vatsaan ei enää satu koko ajan, mutta monet ruoat äklöttävät: banaanista saan syötyä vain puolet ja kananmunan saan jotenkuten alas. Hyvä puoli on se, että myös monet makeat herkut äklöttävät! :happy:

Mulla taas oli toissapäivänä samanlaista pistävää kipua alavatsassa! Kipu tuli ja meni omia aikojaan, ei ollut yhtäjaksoista, mutta huolestuin tietysti silti jo.
 
Täällä viikot 7+4 ja nyt noin 2 viikkoa ollut pahoinvointi läsnä lähes tauotta.. Välillä onneksi parempia hetkiä, enkä sentään toistaiseksi ole oksentanut vaikka paristi melko lähellä ollutkin. Kotona handlaan etovan olon suht ok, kun voi syödä ja levätä usein. Töissä käyminen on kuitenkin ollut lievästi sanottuna tuskaa sillä olen asiakaspalveluammatissa ja käytännössä kokoajan asiakkaiden kanssa tekemisissä, niin ei pääse napostelemaan kuin ruoka- ja kahvitauoilla. Kyllä siinä saa nieleskellä jatkuvaan.. Onnekseni minulla alkaa juuri parin viikon loma ja saan olla vain kotona! Josko pahoinvointi myös helpottaisi sinä aikana.. :angelic:Ensimmäisestä voin pahoin noin kuukauden verran eli kovasti toivon yhtä lyhytaikaista kärsimystä tällekin kerralle! Tällä kierroksella uutena oireena on ollut jäätävä väsymys, joka kylläkin nyt viimeisten päivien aikana helpottanut jonkin verran onneksi. En muista olleeni näin väsynyt viime raskaudessa. Nyt minusta ei käytännössä ole ollut mihinkään työpäivän päätteeksi, onneksi mies on ottanut enempi koppia lapsen viihdyttämisestä ja kotitöistä:Heartpink Näiden lisäksi rinnat aavistuksen arat, turvotus välillä aivan jäätävää ja pieniä tuntemuksia kohdun seuduilla silloin tällöin. Repäisykipuja minulla ilmeni viime raskaudessakin jo hyvin aikaisessa vaiheessa ja ne vaan paheni loppua kohti. Toistaiseksi pärjää varomalla äkkinäisiä liikkeitä! Tässä raskaudessa olen kestänyt nämä negatiiviset raskausoireet henkisesti paljon paremmin kuin ensimmäisessä, jossa mieli oli melko musta huonon olon vuoksi ensimmäiset viikot. Kai sitä nyt tietää, että kaikki on kuitenkin ohi menevää ja aika kultaa muistot. Plus tällä kertaa tiedän, mikä mahtava kiitos lopussa seisoo kun saa vauvan syliin joten kyllä tämän kestää!:happy:
 
Ei olekaan hetkeen tullut kirjoiteltua tänne! Täällä ollaan 8+1 ja tasaisen ärsyttävä pahoinvointi vaivaa koko ajan. Lisäksi hajuherkkyys on jotain ihan järkyttävää. Jouduin jo auton pesemään sisältä pariin otteeseen ja kotona kanssa tuntuu että haisee koko ajan likaiselta vaikka ihan puhdasta siellä on. Myös kasvomaskin käyttäminen on jotain ihan järkyttävää, tuntuu että se maskikin haisee itsessään ihan kamalalle ja huono olo alkaa heti kun maskin laittaa naamalle :yuck:

Oksentaa ei ole tarvinnut mutta välillä tuntuu että jos vaan saisi okennettua niin olo helpottaisi :dead: toivottavasti alkaisi helpottamaan pian, tällä hetkellä tuntuu epätoivoiselta ajatella että ainakin vk 12 asti kestäisi tämä
 
Niin ja onko muilla outoja rinta/nänni tuntemuksia? Mulla kun tulee sellainen pahoinvoinnin aalto, niin samalla rintoihin lähtee sellainen sähköiskun tuntuinen joka rintojen reunoilta lähtee sellaisena aaltona kohti nännejä. Tuntuu hyvin erikoiselta laughing6
 
Viikkoja nyt 6+4 ja nyt voin sanoa että on kuvottanut kolmisen päivää on/off tyyppisesti. Mutta ei aamuisin, vaan enemmän iltapäivällä ja illalla. Ja tää on hyvin lievää vielä verrattuna aiempiin odotuksiin. Eli ens viikon ultra hirvittää edelleen :nailbiting:
 
Viikkoja nyt 6+4 ja nyt voin sanoa että on kuvottanut kolmisen päivää on/off tyyppisesti. Mutta ei aamuisin, vaan enemmän iltapäivällä ja illalla. Ja tää on hyvin lievää vielä verrattuna aiempiin odotuksiin. Eli ens viikon ultra hirvittää edelleen :nailbiting:

Mulla oli kyllä vähän samanlaista viikolla 6+.. Ja sit nää on vielä kuitenki niin yksilöllisiä.. Älä huoli! :happy: vasta aika ton viikon lopussa paheni enemmän. Viikko 7+ oli selkeesti pahempi ja nyt 8+ viikko taas askeleen pahempi, tuntuu ettei syöminenkää vie pahaa oloa enää pois.. Mut kertaakaan en oo oksentanu, et niin pahaks ei oo menny eikä toivottavasti meekään.
 
8+4
Pissalla käyn useammin.
Rinnat kipeät
Aaltoilevasti huono olo (en ole kuitenkaan oksentanu, eikä huono olo ole mitenkään selkeästi aamulla tai illalla vaan iha millo sattuu)
Turvottaa
Herkistyny hajuaisti
 
6+0 pahoinvointi vähän lisääntynyt, ei mitenkään merkittävää kuitenkaan vielä :smiley-angelic001
 
Mulla oli kyllä vähän samanlaista viikolla 6+.. Ja sit nää on vielä kuitenki niin yksilöllisiä.. Älä huoli! :happy: vasta aika ton viikon lopussa paheni enemmän. Viikko 7+ oli selkeesti pahempi ja nyt 8+ viikko taas askeleen pahempi, tuntuu ettei syöminenkää vie pahaa oloa enää pois.. Mut kertaakaan en oo oksentanu, et niin pahaks ei oo menny eikä toivottavasti meekään.
Nyt on 6+6 ja eilen ja tänään kuvotus on loistanut poissaolollaan :sorry: mulla on edelleen turvonneet ja arat rinnat ja uutena on tullut ihan mieletön väsy. Nukun vähintään 8h yöunet heräämättä ja eilen vedin kahdet minipäikkärit päivän aikana ja silti olin kuoleman väsynyt jo klo 21 eilen.

Pelottaa tämän viikon ultra niin lujaa :nailbiting:
 
Mulla on tässä laskentatavasta riippuen 5+0-4 niin ihan älyttömät himot päällä. En pysty siis keskittymään mihinkään kun tekee niin paljon mieli seksiä

Lisäksi jotain hajuja tunkee välillä nenään, tekee erikoisia ruokia mieli, nännit on arat ja oon aika väsynyt. Sen lisäksi outoa on että aamuisin olen ihan jäässä eli palelee todella paljon ja illalla sitten on ihan hirveä hiki.

Tosin mulla alkoi kaikki oireet viimeksikin kunnolla vasta siinä rv +7 viikon jälkeen ja rauhoittuivat siinä ennen nt-ultraa jonka jälkeen suurin riesa oli närästys ja jalkojen väsyminen.
 
Mulla nyt 6+4. Eilen alkoi aivan kamala pahoinvointi. laitoin roskia roskikseen ja haistoin kakkavaipan, juoksin suoraan vessan oksentamaan. Tänään aamulla kun nousin sängystä niin täytyi mennä suoraan oksentamaan. Koko päivän kamala kuvotus ja väsymys. Just ja just jaksan esikoisen hoitaa ja ruokkia. Onneksi oon vielä hoitovapaalla niin ei tarvitse töissä kärsiä näistä oloista :yuck:
 
Muokattu viimeksi:
Viime yönä ja tänään iltapäivästä alkaen tosi paha olo, koskee niin kuin olisi kuukautiset ja kuin vatsa räjähtäisi, mutta en oksentanut enkä ripuloinut. Silti piti mennä maate ja jättää jumppaan meno väliin. 7+1.
 
Takaisin
Top