Täällä 6+4 ja sama tilanne.Eka raskaus niin ihmetyttää olenko edes raskaana.
Itsellä ei ollut esikoisen odotusaikana mitään oireita alussa ja myöhemminkin jouduin vain ravaamaan tavallista useammin vessassa. Superhelppo raskaus siis. :D
Reilu vuosi sitten sattui vahinkoraskaus, oireet oli todella voimakkaat alusta asti, pahoinvointia, väsymystä ja vaikka mitä. Varhaisultrassa todettiin tuulimuna. Eli ei kannata liikaa miettiä oireita tai niiden puuttumista. Ottaisin esikoisen helpon odotusajan milloin vain takaisin, vaikka nytkään olo ei ihan mahdoton ole. :)
Eka raskaus niin ihmetyttää olenko edes raskaana.


koko ajan pakko syödä vähän kerralla jotain raikasta.
Ja taas olisi uusi työviikko vasta alkamassa. Joka päivä saa nukkua päiväunet ja pitkät yöunet ja tuntuu, että ei vaan jaksa. Toki helle tuo oman lisänsä.
Onneksi töissä kevyt aamu ja etätyöt niin ehti levätä, syödä ja juoda niin taittui pahin yökötys. Tämän viikon jälkeen alkaisi parin viikon loma, toivottavasti ei hirveästi olo huononisi ennen lomaa