Mulla oli verenpaine viimeksi mitatessa 95/66, mikä terveydenhoitajan mielestä oli lähinnä positiivista. Joudun kuitenkin liikkumaan tosi varovasti, enkä uskalla edes kumartua nostamaan lattialta tavaraa, koska alkaa heittää päässä 
Tiedä sitten johtuuko alhaisesta verenpaineesta vai hemoglobiinista vai mistä, mutta hengästyn todella helposti ja leposykkeet saattaa olla makoillessakin luokkaa 80-90. Liikunta on jäänyt aika minimiin, vaikka tekisi mieli vielä harrastaa

Ja muutenki joudun käyttää ku on välillä runsasta valkovuotoakin 
. Ruokahalu on pahoinvoinnin jälkeen ollut valtava ja painoa on tullut kohta lisää saman verran kuin mitä esikoisesta koko raskaudessa... housuun lirahtelee täälläkin eikä olo todellakaan ole hehkeä enkä voi sanoa nauttivani raskaudesta. Ihan eri fiilikset kuin esikoista odottaessani.
Ja nää helteet, voi apua sanon vaan! Etelän lomalla ei tuntunut missään, kai se ilmankosteus vaikuttaa niin paljon. Mut eipä tarvitse suunnitella taas mitään ulkoaktiviteetteja niin kauan kun nää jatkuu. Sairaslomaa täytyy myöskin hakea ensi viikolla lisää, olisi töihin paluu edessä.