En koe olevani kovin itsekäs vanhempi. Toisaalta itsekkäät ihmiset harvoin huomaavat sitä ominaisuutta itsessään eli kuka tietää.
Minä kyllä venyn ja laitan lapseni edun edelle missä pystyn, varmaan välillä liikaakin. Joskus on meinannut itkettää, kun on kahden tunnin yöunilla väsännyt lapselle puuroa ja koittanut jaksaa viihdyttää tätä iltaan asti, mutta olen yrittänyt ajatella, että jonain päivänä kaipaan niitä päiviä, kun lapsi oli pieni ja olen onnellinen, että tein parhaani.
Minusta ei kuitenkaan ole itsekästä ottaa välillä omaa aikaa, jos siihen pystyy. Itselläkin tulee välillä mitta täyteen muista ihmisistä ja haluan olla vain yksin. Ne on niitä hetkiä, kun laitan puhelimen äänettömälle ja painun metsään.
Se miten sen ajan ottaa, esim maksattaa sen tarpeettoman hoidon yhteiskunnalla tai uuvuttaa isovanhempia liikaa, voi olla itsekästä tai eettisesti arveluttavaa, mutta onko se itsekästä vanhemmuutta, niin se on minusta jokseenkin eri asia. Näen itsekkäänä vanhemmuutena asiat, joissa mennään lapsen edun kustannuksella sieltä missä aita on matalin. Jos lapsi kärsii päiväkodissa ja ottaa omaa aikaa pitämällä lasta siellä, se on itsekästä. Jos vie lapsen mummolaan missä tämä viihtyy, sehän on vain hyvästä kaikille osapuolille. Eikä nyt ole tarkoitus vertailla päiväkotia ja mummolaa, vaan antaa satunnainen esimerkki, joka sattumoisin pätee omaan lapseeni erittäin hyvin.
Tai muutenkaan en pahemmin koe syyllisyyttä omasta ajasta jos sitä silloin tällöin itselleni otan. Sen avulla jaksan kuitenkin olla parempi ja läsnäolevampi äiti.
Itse ajattelisin että jos lapsella on turvallinen olo ja hänen tarpeensa tulevat täytetyiksi niin en näkisi näissä teoissa mitään ongelmaa.
vaikka tokaa imetinkin melkein puoli vuotta kauemmin kuin isoveljeään, tuntuu että hänen taival jäi silti vähän kesken.
se ärsyttää itseä, mutta välillä sitä vaan kaipaa jotain yhteyksiä ulkomaailmaan.
