Mulla on taas kuukautiset niin mahdottoman epäsäännölliset, että olen aiemminkin testejä tehnyt. Tällä kertaa minusta kuitenkin tuntui siltä, että ehkä saattaisin olla raskaana. Olimme siis jo jättäneet kuukausia sitten ehkäisyn pois, mutta emme olleet varsinaisesti yrittämällä yrittäneet lapsia vielä saada.
Mietin kuitenkin jo siinä vaiheessa kun rintoja alkoi särkeä, että tässä tämä nyt on. En kuitenkaan uskaltanut vielä tehdä r-testiä, sillä menkkojen ei olisi pitänytkään vielä alkaa (mun epäsäännöllisen kierron mukaan) ja vaikka olisikin, niin olen ennenkin saanut negatiivisia vastauksia, niin.. en vain uskaltanut. Lisäksi, minulla on ollut pidemmän aikaa jo pelko (mistälie tullut.. en oikeasti tiedä), etten voisi saada lapsia. Että minussa on jotain vikaa, enkä voisi koskaan lapsia saada..
Eräänä iltana, juuri kun olimme menossa viettämään äitini syntymäpäivää ja olin stressaantunut kaikista maailman pikkuasioista, romahdin totaalisesti ja kerroin lapsettomuuden pelostani miehelleni, joka tyynnytteli minua ja sanoi, että ei se mitään, ei olla vielä edes kunnolla yritettykään ja että kaikki kyllä onnistuu. Päätimme että emme kiirehtisi ja että pyrkisimme parantamaan elämäntapojamme, jotta edellytykset raskaudelle ja lapselle olisi mahdollisimman hyvät.
Noh.. seuraavana päivänä, en enää malttanut odottaa ja vaikka ajattelinkin, että testin tekeminen oli ehkä liian varhaista, tein sen silti. Meillä oli jäänyt r-testipakkaus edelliseltä kerralta, kun oli ollut epäsäännöllinen 42 päivän kierto ja päätin nyt käyttää sen. Ja.. sieltä se sitten tulikin. Ensiksi hyvin haalea ja sitten melko selkeä toinen viiva. En ensiksi itsekään oikein uskonut siihen, mutta en ollut koskaan ennen positiivista saanutkaan, niin ajattelin että nyt odotan hetken.. Odotin, eikä se miksikään muuttunut, joten menin mieheni luo ja kerroin että olen raskaana.
Hän oli lievästi sanottuna yllättynyt ja yhtä hämmentynyt kuin minä, sillä olimme juuri edellisenä iltana keskustelleet juuri tosta lapsettomuudesta ja nyt sitten olinkin raskaana. Hän kysyikin heti ensimmäiseksi, että aiommeko me pitää tämän, mikä oli minusta hieman hämmentävää, mutta luulenpa että se johtui vain siitä, että tämä oli oikeastaan aika yllätys, kummallekin.
Minusta tuntuu edelleenkin, että mies on vielä hiukan hämmentynyt tästä kaikesta, mutta niin olen minäkin. :) Meillä on kummallakin vähän ristiriitainen tunne tätä otusta kohtaan. Mutta kyllä hän jo sitä kultapieneksi kutsuu ja yrittää pikkuhiljaa käsittää, että meitä on kohta kolme. :) Ja tosi hellästi hän suhtautuu minuun, kun minulla on jatkuvasti pahonvointia. Käy kaupassa ja tuo minulle kaiken minkä pyydän ja en pyydä :D ja yrittää kovasti olla aina pirteällä tuulella, vaikka töissä olisikin ollut rankka päivä. :) Ihanaa kun on niin hellä ja kiltti mies :) .. tai sitten olen vain hormoneissani :D :D
Viikko sen jälkeen kun tein ensimmäisen testin, tein varmuuden vuoksi toisenkin ja odotin vielä siitä pienen hetken ennenkuin soitin neuvolalle varaamaan ensimmäistä aikaa. Tuntuukin melkein siltä, että vaikka olinkin lapsesta haaveillut jo pidempään, niin suhtaudun siihen vielä yhtä varovaisesti ja hämmentyneesti kuin mieheni :D :D :D
