Miesgynekologi tai -kätilö - mitä ajatuksia herää?

Mä olen naureskellut että siittiöiden lahjoittajan lisäksi tasan yhdellä (1) miehellä oli mitään tekemistä mun lastensaannin kanssa 🤣 Kaksosraskautta seurattiin kahdessa eri sairaalassa yhteensä 11 ultran verran. Lääkärit vaihtuivat käynnistä toiseen ja joskus loppusuoralla, olikohan kolmanneksi vai toiseksi viimeinen käynti, vastassa oli mies. Myönnän et ensireaktio oli pieni häkeltyminen, mutta olin siinä vaiheessa hommaan niin rutinoitunut ja luottavainen sen suhteen että kaikki olisi edelleenkin vauvoilla hyvin, että hyvin nopeasti tilanne lakkasi tuntumasta mitenkään kummalliselta.

Kaikki tapaamani lääkärit, kätilöt jne oli erittäin ammattitaitoisia ja ystävällisiä, mut tästä miehestä jäi jotenkin sellainen aivan yltiöasiallinen kuva, siis hyvässä mielessä 😂 Varmaan tiedostaa että on sukupuolensa takia alalla vähän kummajainen ja se näkyy käytöksessä. Mieleen jäi erityisesti että hän oli ensimmäinen joka otti mun kanssa puheeksi kaksosten (alatie)synnytyksen konkretian ja mm. erittäin rauhalliseen sävyyn silmiin katsoen varoitti että joskus harvoin B-vauva saatetaan joutua vetämään jaloista ulos 🤣🤣🤣

Luulen että ennen raskautta ja synnytystä olisin ollut herkempi toivomaan naispuolista työntekijää gyneasioissa. Viimeisten vajaan 2v aikana mua on kuitenkin sorkkinut niin moni ihminen niin monella tavalla että aivan sama kuka seuraavaksi sorkkii 🤣
 
Itsellä ei ole varsinaisesti kummastakaan kokemusta, mutta kerran miesyleislääkäri teki sisätutkimuksen. Se oli itse asiassa eka kerta kun kukaan lääkäri on sinne katsonut. Mutta siitä jäi vain positiivinen fiilis. Tuli lähinnä sellainen olo että hän halusi kääntää kaikki kivet ja oli oikeasti kiinnostunut mun terveydestä. Ja olen myös ollut paidatta mieslääkärin ja hoitajan edessä. Tuntuuhan se välillä vähän kiusalliselta, mutta kenestäkään ei ole jäänyt outoa fiilistä. Olen yrittänyt ajatella että he ovat varmasti nähneet paljon naiskehoja ja suhtautuvat niihin työnä.
Mutta en tiedä valitsisinko kuitenkin mieluummin naisen jos olisi valinnan mahdollisuus. Todennäköisesti. Vaikka on se ihan yhtä kiusallista levitellä jalkoja naisellekin😂
 
Takaisin
Top