Mies ja raskaus

[syysmami]

Ajattelin aloittaa keskustelun miehestä ja raskaudesta, kuinka miehenne ovat olleet mukana raskaudessa? Ovatko miehet olleet mukana neuvolassa? Joko masulle juttelu on alkanut? Katseleeko hän muotojasi innolla vai vältteleekö kasvavan vatsan tuijottelua? Onko parisuhde muuttunut raskauden myötä?   

Oma mieheni on ollut yllättävänkin aktiivinen tuleva isä. Ja sanon noin siksi, että mieheni on tyypillinen suomalainen mies; ei juurikaan hirveästi tunteistaan ja ajatuksistaan keskustele eikä herkkää puoltaan näytä. Ultrissa on ollut mukana, samoin haluaa tulla jokaiselle neuvolakäynnille (ainakin nyt on sitä mieltä :D). Näinpä "jyrmyn" silmäkulmassa onnen kyyneleenkin ekassa ultrassa <3 Viikottain lukee Vau-kirjasta tämän viikon kuulumiset ja vauvan kehitykseen liittyvät tärpit. Vielä ei ole masulle jutustellut, mutta muutamaan otteeseen on "kuunnellut" vauvan touhuja vatsan päältä :) Nimiäkin on yhdessä jo mietitty, samoin vauvan syntymän jälkeisestä ajasta lähes päivittäin jutellaan. Pyöristyvä vatsakumpu on selvästi herättänyt hämmennystä, vaikkei sitä ole ääneen sanonut; ilmeistä ja eleistä sen huomaa. Koskettaa varovaisemmin ja huolehtii, etten rasita tai satuta itseäni. Parisuhde ei oikeastaan ole muuttunut, yhtä lämpimät ja avoimet välit on kuin tähänkin saakka, ainakin toistaiseksi :D

 

[Hennannaa]

Kiva kun aloitit tällaisen aiheen! Tää on muakin mietityttänyt niin kiva kuulla  muiltakin kokemuksia. 

Mun mies on todella rauhallinen ja hiljainen. Monet usein ihmetteleekin että miten ihmeessä me kaksi on päädytty yhteen, kun mä olen sellainen papupata.. Eli sosiaalisuudessa ollaan täysin toistemme vastakohtia. 

Hänelle on ollut todella vaikeaa kertoa omille sukulaisilleen ja kavereilleen tulokkaastamme (esim. hänen isänsä ei tiedä vieläkään) ja tämä on välillä minua ärsyttänytkin kun kertominen hänen perheelleen on jäänyt minun kontolleni kokonaan..

Hänellä on oma tapansa tuoda esiin välittämistä, kuten esimerkiksi auton vaihto sellaiseen millä mun on äitiyslomalla parempi liikkua. Hän on myös lukenut isän raskausviikot kirjaa ja on kyllä kartalla millä viikoilla mitäkin suunnilleen tapahtuu. Mahaa hän taputtelee jatkuvasti ja kyselee että mitä vauva tekee (vaikka en minäkään tiedä vielä) ja on omalla tavallaan mukana myös tässä vartalonmuutoksessakin. 

Hän on uskomattoman kärsivällinen vaikka saan jotain ihme itkupotkuraivareita mitä kummallisimmista asioista ;D Olimme juuri kaksi yötä kylpylässä ja olin jo varautunut olemaan koko ajan kuskina, että hän voisi ravintolassa ottaa rauhassa mutta minä en ajanut koko reissun aikana kertaakaan kun ei hän halunnut juoda kun minäkään en voi?! 

Ainoa asia mikä hiertää meidän suhdetta koko ajan on tupakointi. En voi sietää tupakan hajua kun olen sen itse jo aikaa sitten lopettanut. Hänkään ei ole tavatessamme polttanut joten siksi olenkin siitä aika käärmeissään! En halua röökin käryä meidän pienen vauvan lähelle joten lopettaminen kannattaisi jo alottaa! Ja tästä saadaankin sitten mukavat väittelyt aikaseksi.. Löytyyköhän mulle yhtään kohtalotoveria? 

 

[puapru]

Mukava ketju! Varmasti tulee aikoja jolloin tekee mieli kehua tai purnata omaa kumppaniaan, ja mikäpäs sen mukavampaa jos täältä saa vertaistukea ja ajatuksia. 

Isäntä on täällä ollut aika mukavasti alusta saakka mukana. Tosin, ihan alkuviikoilla hän mielessään varmaan käsitteli tätä raskautta kuten itsekin, kun ei-suunnitellusti nyt vauvaa odotetaan, niin silloin tuntui että olen ihan yksi koko asian kanssa, ja että varmaan olisi viisaampi vaan lähteä kävelemään. Nyt siis kuitenkin jo varsin sinut ja oikeastaan onnellisenkin oloinen tulevasta yhteisestä lapsesta. 

Hän ahkerasti kuuntelee sydänääniä (oma pinnani ei yleensä riitä sykettä löytämään) ja löytääkin ne poikkeuksetta. Nyt viime aikoina on myös kuunnellut ihan korvalla mahan päältä mitä ääni mahasta kuuluu. =) Parisuhde voi meillä oikein hyvin, ja oikeastaan olemme varmaan onnellisempia kuin aikaisemmin!

Ainut asia mikä vähän harmittaa, on täälläkin tuo vauvauutisen kertomisen vaikeus. Isäntä on siis kertonut vain yhdelle siskolleen, vanhemmat ja kaksi muuta sisarusta eivät siis tiedä mitään. Ja minua ahdistaa tämä! Nyt ollaan kyllä puhuttu että alkaa olla viimeiset hetket kertoa ennen kuin ei enää ole epäselvyyttä asiasta. Ja kyllähän tuo on luvannut asian hoitaa, ihan tässä pikapuoliin.. 

 

[hento]

Voiku ihana keskustelupalsta!! :)

Täällä mies yhtä innoissaan "hupulaasesta" niink minäkin.. Me kans luetaan yhdessä rv vaihtuessa minkä kokoinen vauvan pitäisi olla, lasketaan päiviä ultraan ja neuvolaan.. Mieheni odottaa innolla torstain neuvolaa että näkee vauvan. Alusta asti joka päivä ukkoni on kysellyt kuinka voidaan. :) Joskus sitte ku se miettii liikaa asioita esim: alkuraskaudessa oli pari päivää ettei ollut mtn oiretta niin mieheni rupesi ääneen miettimään että onkohan kaikki hyvin kun ei kerta oireita ole ollut ja tottakai se sai mutki sitte melkien pakokauhuun.. :D Onneksi samana tai seuraavana päivänä olikin neuvola.
 
Meillä vauvauutisten kertominen oli vähä liianki helppoa. Suunniteltiin että kerrotaan sitten vasta kun rv 12 täynnä.. Taidettiinki täpinöissämme kertoa rv 7 jälkeen vanhemmille. :) Onneksi ei sitten omaa hössötystä ja innokkuuttaan tartte peittää kun toinen hössöttää siinä vieres!

Itse lopetin tupakanpolton plussan saatuani, mies polttaa mutta vähentänyt huomattavasti, ainakin kun minun kanssani on ja arvostan jo sitäkin.. Mutta ymmärrän sitten joidenkin "kismittämisen" tupakanpoltosta.. eihän se hyvälle haise yms..

Meillä on kotidobbleri ja mieheni yleensä etsii vauvan sydänäänet. Voi taivas ku se on niin onnellisen näköinen ja silmät kiiltää kun se löytää sykkeet. Itse ei siinä vaiheessa ehkä tarvitse kuulla sydänääniä ku toinen saa jo niin vakuuttuneeksi ja onnelliseksi pelkällä olemassa olollaan. Sitten tietysti lasketaan kuinka monta kertaa <3 lyö minuutissa!

Tiedän että se kaikkea parasta haluaa meille ja hyvin se kyllä näyttääkin sen. Onse vain maailman paras mies ja tuleva isä! <3

 

[Wow]

Ihanaa kuulla miten hienosti teidän miehenne ovat ottaneet raskaudet! <3

Meillä mies tottui todella paljon nopeammin ajatukseen yllätysvauvastamme ja on jaksanut koko ajan tukea minua peloissani, epävarmuuksissani ja ahdistuksissani. Hän myös lukee aina viikon vaihtuessa Vau-kirjasta tulevan viikon tapahtumat ja tsekkaa jalan koon ja mallailee käsin että minkä kokonen kaveri siellä mahassa on. Itse vielä vähän ahdistelen paisumistani mutta mies on aivan innoissaan mahastani, silittelee, juttelee, rasvailee, hieroo sitä ja sanoo että on tosi ylpeä siitä. :) On ollut erittäin kultainen koko ajan ja passaisi vaikka koko ajan. Viime viikolla tunsin vähän painetta kohdussa yhdessä asennossa kesken seksin ja nyt mies on saanut päähänsä että tökkii kohtua seksin aikana ja on aivan hermokimppu tästä asiasta. Huoh, joskus siis mennään vähän pitkälle. ;) Täytyy ottaa seuraavan kerran mukaan neuvolaan kuulemaan faktaa tästä asiasta kun ei minua usko... Hän on siis tehdastöissä ja pääsee aika huonosti alueelta pois päivisin, joten on osallistunut vasta np-ultraan.

Mutta siis huippuketju! Tuun varmaan täällä tulevaisuudessa purnaamaan, nyt oli tällainen ylistysteksti.

 

[syysmami]

Haha, lähes jokaisella miehellä taitaa olla tuo pelko että sohivat vauvaa seksin yhteydessä! Meilläkin mies esitti heti positiivisen raskaustestin jälkeen kysymyksen että voidaanko me harrastaa seksiä enää ollenkaan? "No eipä tietenkään rakkaani, se on nyt vähintään yhdeksän kuukauden selibaatti edessä"! On se välillä niin höhlä <3

 

[Wow]

Heh, näin on! :) Varmaan oikeen miehisyys korostuu kun täytyy varoa ettei sohi vaarallisella ja äärettömän jättimäisellä aseellaan kaikkea rikki... Voi miehet! :D

 

[Kunusiini]

Mieheni on tosi ihana, en kai muuten olisi hänen kanssaan mennyt naimisiin ja ruvennut lasta tekemään :). Meillä on ollut tämän lapsiasian kanssa tosi rankkaa: ensimmäinen yritys jouduttiin kaapimaan, kun nt-ultrassa näkyi, ettei ollut enää elossa, ja tämä toinen raskaus on ollut rankka, kun verisuoni aukesi kohdussa ja on vuotanut viikosta 6 tähän päivään. Mieheni on ollut lohtuna ja tukena, vaikka ei se helppoa ole ollut, koska tämä on rankkaa ja surullista hänellekin.

Oikeastaan ainoa asia, mistä tulee välillä skismaa onkin juuri se, että mieheni on yhtä empaattinen kuin minäkin. Se saa aikaan sen, että kun minä olen surullinen tai ahdistunut tai pelkään, mieheni tuntee heti samoin. Pari kertaa olen sanonut, että "Ei sun noin kuulu sanoa, sun pitää sanoa, että sä olet varma, että kaikki järjestyy!" Mieheni ei aluksi ymmärtänyt, vaan miehen aivoilla ajatteli, että eihän hän voi minulle sellaista luvata, että kaikki järjestyy taikka esittää, että häntä ei pelota, jos se ei ole totta. En tietenkään oleta, että hän voi minulle luvata tai että hän tietäisi yhtään paremmin kuin minä tai ettei häntä pelottaisi yhtä paljon. Tiedän kyllä faktat, mutta negatiivisessa mielentilassa kuuntelen mielummin kaunista fiktiota. Olisi paljon kätevämpää, jos pelättäisiin vaikka vuorotellen ;).

 

[Nanna-]

Kiva lukea miten muiden miehet on suhtautunut muuttuvaan elämäntilanteeseen! :)

Meillä on mies ollut kyllä todella ihana! Hän tyyliin toteaa jokaiselle vastaantulijalle, että meille on tulossa vauva :) Mm. vkloppuna hän oli (tuntemattomalle) taksikuskille kertonut tulevasta vauvasta, hauskaa oli kun taksikuskin puolisolla olikin samoihin aikoihin laskettuaika :D

Mieheni pitää myös erittäin hyvää huolta meistä, joka aamu tuo kahvit ja aamupalan sänkyyn, että pääsen ylös. Hän myös pitkin päivää kyselee kuulumisia ja että potkiiko vauva. Hän pussailee ja silittelee masua useasti päivässä ja kertoo rakastavansa meitä<3 Kyllä hän myös vitsailee, että menkääpäs nyt pois tieltä, jos oon pahasti masun kanssa edessä :D

Mies on myös ruvennut puhumaan kihloihin ja naimisiin menosta :)

 

[emmu_ma]

Täällä vastaanotto miehen puolelta ollut loistava. Yllätysvauvasta kuitenkin kyse 3 kk seurustelun jälkeen. Kun minä aloin itkemään ja parkumaan positiivinen raskaustesti kädessä, mies vaan nauroi :D (Eikä se minullakaan ahdistunutta itkua ollut, hämmentynyttä ehkä). Alussa mies oli kovin varovainen, odotteli selkeästi ekaa ultraa että uskaltaa tuuletella ja nyt sitten tuuletellaankin! Mm. katsastuskonttorin toimistorouva on saanut informaation että meille tulee vauva! :D

Muutenkin nyt kun vatsa kasvaa ja on selkeästi näkösällä niin asiasta on tullut todellisempi hänelle myös. Olen alkanut tuntea liikkeet viimeisen viikon aikana ja kärsimättömänä mies kyselee milloinkahan hän ne voisi tuntea, kova olisi jo halu hänelläkin päästä tutustumaan uuteen perheenjäseneemme <3 Suojeluvietti on ollut myös selkeästi nähtävillä heti plussan jälkeen; mulla ei ole mitään asiaa ylittää tietä pysähtymättä ja katsomatta keskimäärin kolme kertaa tuleeko autoja :) Muutenkin hänen huolehtimisensa minusta ihan normaaliarjessa on ollut upeaa katsottavaa ja annankin hänelle kaiken kunnian siitä, että olemme tilanteeseen sopeutuneet niin nopeasti ja hienosti. Hänestä tulee aikanaan hieno ja huolehtiva isä, ihan varmasti <3

 

[Sirie]

Ihana kuulla muiden kertomuksia, tuli ihan hymy huulille näitä lukiessa! :)

Täällä on mies myös ihan hyvin mukana ollu alusta lähtien. Raskausuutisen kuullessaan hän muutamat onnenkyyneleet tirautti ja nt-ultrassa kovin piti ittensä "miehenä", ku mä siinä itkee vollotin helpotuksesta, ku näki et kaikki oli hyvin.

Mun mielestä kuitenki hän vois olla hieman enemmänki mukana raskaudessa. Olen viimeviikolla alkanut tuntea jo selkeästi vauvan liikkeet ja hänelle niistä kertonut, mutta jotenki hän vain "tuhahtaa" ja ei ole asiasta niin kiinostunut kuin voisi, eilen hän kuitenkin oma-alotteisesti yritti kädellään tuntea vauvan liikkeet, mutta aiemmin olen joutunut häntä pyytämään tunnustelemaan vaikka tiedetäänkin, ettei hän vielä niitä voi tuntea.
Kuitenkin hän kovasti odottelee jo "POJAN" syntymistä ja että pääsee viemää "pojan" jääkiekkoa pelaamaa. Niin kovasti hän poikaa toivoo ja pojasta puhuu, että hieman ehkä jopa pelottaa, mitä tapahtuu jos meille luvataanki tyttöä?

Parisuhde on muuttunut vauvauutisen myötä paremmaksi muulla tavoin, vähemmän kinaa ja enemmän rakkautta ilmassa...kuitenkin toisaalta läheisyys on kärsinyt yms. On vähän niin sanotusti ollut outoa tässä lähiaikoina :D

Kai mieheni vain sulattelee asiaa, eikä tiedä miten päin olisi, kun yhtäkkiä asunnossa häärää muumimamma, joka leipoilee sämpylöi ja pullia ja touhuilee kokoajan jotai hänelle uutta! :D

 

[Klaara]

Meillä mies on ollut todellä hyvin mukana raskaudessa. Viime viikolla hän jopa lähti mukaan neuvolaan kun olimme molemmat lomalla. Samalla varasimme hänellä ajan isyysneuvolaankin. Nt-ultrassa hän oli mukana ja tulee rakenneultraankin.

Joka päivä hän silittelee ja pussailee mahaa ja juttelee vauvalle. Lähes joka ilta hän rasvaa mahaani ja selkääni pyynnöstäni ettei tulisi kauheasti raskausarpia. Kerran pari viikossa hän myös kuuntelee sydänääniä kotidopplerilla jonka hän omatoimisesti tilasi netistä.

Kotitöitä mies tekee päivittäin kuten normaalistikin, mutta nyt vielä selvästi enemmän ja ottaa suosiolla kaikki raskat kotityöt ja minä teen kevyempiä.

Kun olin sairaana niin hän hoiti minua esimerkillisesti. Täytyy sanoa, että mies on osallistunut raskauteen todella ihanasti ja hänestä tulee varmasti hyvä isä pienokaisellemme.

 

[tuike-80]

Ihanaa lukea muiden kokemuksia miehen osallistumisesta raskauteen :) Niin kuin joku jo aikaisemmin sanoikin, hymy nousi väkisinkin kasvoille edellisiä lukiessa :)

Ollaan mieheni kanssa seurusteltu reilun vuoden, josta viimeiset reilu puoli vuotta ollaan asuttu yhdessä. Molemmilla aikaisemmassa suhteessa kokemus "lapsettomuudesta", kumpikaan ei siis tahollaan onnistunut saamaan lasta yrityksistä huolimatta. Positiivinen tulos neljän kuukauden pillerittömyyden jälkeen oli meille kummallekin todella iloinen asia!!! Käytiin yksityisellä ekassa ultrassa rv 9+4, ja oli mies mukana np-ultrassakin. Neuvolakäynneillekin varmaan olisi tullut mukaan, jos vaan olisin pyytänyt.

Kotona mieheni tekee kaikki raskaammat asiat, kuten kantaa polttopuut sisälle, tai kauppareissulla ostoskassit. Koiria lenkittää, jos mun vointi on ollut huonompi. Hieroo selkää, jos sitä särkee. Yrittää ottaa selvää asioista, mitkä voisi mun ajoittain huonoa vointia parantaa. En tiedä, miten mieheni voisi vielä enemmän olla raskaudessa mukana. Hän on aivan ihana, ja varmasti maailman paras isä tulevalle lapsellemme <3  

 

[Iines]

Onpa kiva kuulla, että monet miehet suhtautuvat asiaan noin positiivisesti ja kannustavasti!
 
Me odotellaan neljättä lastamme syntyväksi syyskuussa, ja täytyy kyllä sanoa, että autonvaihtoa ja rattaiden hankintaa lukuunottamatta mies ei ole juuri ajatustaan vauvalle suonut... Ainakaan minun kuullen. Varmasti hän asiaa miettii ja ajattelee itsekseen, mutta en koe hirveästi häneltä tukea saaneeni. Ehkä asiaan vaikuttaa vielä tämä aika raskaudesta, kun todellakin omatkin ajatukset heittelee, ja saattaa olla että pienestäkin asiasta tulee mielessäni hirvittävän suuri ja surullinen! Välillä tuntuu kuin olisin aivan yksin vauvan kanssa. Minua ei huomioida lainkaan. Aivan kuin vain minä olisin kiinnostunut milloin vauva liikkuu, millä viikolla mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vanhin poikani, kohta 12v. on kyllä mukavasti mukana ja kyselee mitä milloinkin masussa tapahtuu :) ja hän huolehtii etten vain liukastu liukkaalla jäällä ja muistanhan syödä paljon hedelmiä ja vihanneksia että vauva voi hyvin.
Kysehän ei ole siitä ettenkö selviäisi itse, tai tarvitsisin jotakin holhoajaa, mutta sitä jotenkin kaipaa vain enemmän huolenpitoa ja hellyyttää tässä vaiheessa.. Minä ainakin.
Toivotaan että tilanne meillä kääntyy kun maha vähän enemmän kasvaa.
MIes aikoi kyllä tulla rakenneultraan mukaan. Niska-poimu ultraan ei päässyt..

 

[Menna]

Iines harmi, että tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei mies osaa suhtautua toivomallasi tavalla. Meillä on mennyt siten, että itseni on vieläkin vaikea uskoa ja muistaa koko raskautta. Mies taas esim. tänään sanoi, ettei raskauden ymmärtäminen ja siihen uskominen ole tuntunut vielä ollenkaan oudolta. Hänestä on siinä mielessä ollut minun mielenterveydelle positiivinen vaikutus. On mukava, että ainakin toinen meistä luottaa siihen, että kaikki on normaalisti ja raskaus menee loppuun saakka hyvin. Sitten pieni asia, joka saa minut aina hymyilemään: sanoin miehelle, että pitäisiköhän minut ilmoittaa Rakas sinusta on tullut pullukka -ohjelmaan. Mies tokaisi siihen heti yhtään miettimättä: ei, kun sinut pitäisi ilmoittaa Rakas sinusta on tullut pallukka -ohjelmaan :) !!

 

[syysmami]

Saatiin eilen mojova riita aikaiseksi katsoessamme Satuhäitä.. Siinähän oli tämä "ateistipari" ja mies kertoi kuinka tyttöystävän yllyttämänä oli viimeinkin saanut erottua kirkosta.. Noh, mieheni alkoi puhua sitten kirkosta eroamisesta siitä ettei ole mitään järkeä maksaa kallista veroa sen vuoksi ettei edes usko mihinkään jne. Hän on puhunut tästä jo aiemminkin mutta me ei oltu silloin vielä naimisissa ja hän jätti puheet sikseen kun sanoin että minä haluan mennä kirkossa naimisiin! Nyt minua siis ahdistaa se että jos se PIRULAINEN menee eroamaan kirkosta ennen kuin lapset on kastettu.. ja miksi se pitää tehdä justiin nyt!! Tiedänhän minä että lapsen voi kastaa kirkkoon myös jos vaan toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon mutta jotenkin olen (tässäkin asiassa) niin vanhanaikainen että haluaisin molempien vanhempien kuuluvan kirkkoon kun lapset kastetaan.. Mitä mieltä olette, tiedän että uskontoon liittyvät keskustelut voivat olla aika ristiriitaisiakin mutta saa olla puolesta ja vastaan, en loukkaannu :) Haluan vaan kuulla mielipiteitänne!

 

[Mile]

Syysmami: Toisaalta ymmärrän kantasi, että haluaisit molempien kuuluvan kirkkoon, kun haluat, että lapsetkin kastetaan. Toisaalta ymmärrän myös miehesi näkökulman, että turhaa maksaa, jos ei oikeastaan usko mihinkään. Kuulun itse meinaan molempiin kasteihin. :D Kuulun kirkkoon, mutta en ole järin uskonnollinen ihminen. Perheeni tätä on ja jossain määrin haluan kunnioittaa perhettäni menemällä kirkossa naimisiin ja kastamalla lapset. Ja toisaalta se on se tapa, jossa olen kasvanut ja jota arvostan, vaikka itseltä ei sitä uskoa samassa määrin löydy. Ne on vaan ne traditiot, jotka on tärkeitä... Häät, ristiäiset, joulu... :) Meillä siis sekä minä, että mies ns. tapakristittyjä ja tällaisinä nyt toistaiseksi pysytäänkin, kun häät tiedossa ja lapset kastetaan.

Älä nyt kuitekaan liikaa stressaa. Miehesi ei ole vielä eronnut kirkosta, eikä välttämättä ole heti eroamassakaan, vaikka otti asian puheeksi ohjelman kautta. Jos hän arvosti mielipidettäsi häiden suhteen, niin varmasti arvostaa sitä lasten kastamisen suhteen. :) Ja yritä sinäkin ymmärtää myös miehesi näkökulmaa ja keskustelkaa asiasta. Parisuhde vaatii kompromisseja ja erilaiset näkökulmat uskon asioissa ovat joskus vaikeita. Meillä tullut perheessä niistä kiistaa, mutta lähinnä minun ja äitini välillä, eikä tässä omassa liitossa, jossa onneksi ollaan suht samoilla linjoilla. :)

 

[Ilpis]

Nojoo nää uskontojutut ja perinteet on vaikeita kysymyksiä sekä niissä jos jossain mielipiteet eroaa toisistaan.. Mä olen itse sellainen ihminen etten haluisi millän muotoa rajoittaa miehen elämää ja hää saa tehdä asioita niin kuin parhaaksi näkee vaikka en olisi asioista samaa mieltä (tietenkin arvot ja rajat kummallaki samat & arvostetaan toisiamme maailman tappiin). Uskonto asiassa päti vähän sama homma. Itse olen perinteiden mukaisesti aina puhunut että haluaisin isot kirkkohäät yms., mutta sittenpä tulin siihen tulokseen etten usko kirkkkoon instituutiona joten miksi "rahoittaa" & olla mukana sen toiminnassa. Erosin siis kirkosta. Vielä tässäkin vaiheessa perinteet istuivat tiukassa ja toivoin kirkkohäitä, koska mies kuului kirkkoon joten se olisi vielä mahdollista. Vuosi minun eroamisen jälkeen mies erosi kirkosta ja silloin todellisuus iski minuun.. eli meidän perheeseen ei tulisi kirkkohäitä (joita olin aina toivonut), ei kastejuhlia yms. Mutta kuinka ollakaan niin se ajatusmaailma vaan muuttui ja tuli uusia haaveita ja ajatuksia tulevasta vaikka olin niin takertunut näihin minulle syötettyihin perinteisiin..

Eli mielestäni jokainen ihmisen pitäisi saada tehdä asiat & päätökset niin kuin itse haluavat (vaikka saattaisivat katua jotakin päätöksiä myöhemmin).

 

[Wow]

Syysmami: Sehän on vaan hyvä että tulitte keskustelleeksi asiasta nyt! Varmasti raskaus tai viimeistään lapsen syntyminen repii auki näitä puhumattomia asioita, sellaisia jotka saattavat itselle olla itsestäänselvyyksiä eikä siksi ole tullut aiemmin kumppanin kanssa keskustelleeksi. (Esim. juuri uskonto, kasvatus yms...)

Itse (kirkkoon kuulumattomana) ymmärrän miehesi kannan hyvin. Toki ymmärrän myös jossain määrin ajatuksesi perinteiden kunnioittamisesta. Meillä tosiaan mies kuuluu kirkkoon, minä en, erosin noin kymmenen vuotta sitten. Miehen kanssa ollaan sovittu että hän eroaa kirkosta vasta häiden jälkeen jos eroaa, hän ei ole tehnyt lopullista päätöstä vielä. Tekopyhää ehkä, mutta haluamme jättää sellaisen option auki että meillä olisi mahdollisuus avioitua kirkossa.

Lasten kastamisesta keskusteltiin np-ultraa varten täyttettävän äippäpolin lomakkeen kysymyksen takia. Siinä oli ruksattava kohta hätäkasteesta. Käytiin sitten keskustelu siitä, kastetaanko lasta ollenkaan. Juuri perinneasiat ja varsinkin sukulaisten suhtautuminen mietitytti. (Meidän molempien suvuissa on kovin uskonnollista väkeä ja molemmilta suvuilta löytyy myös pappi) Päädyttiin nyt kuitenkin siihen, että emme kasta lasta emmekä anna lupaa hätäkasteeseen. Jotkut perinteisiin liittyvät asiat toki harmittavat tämän päätöksen takia, esim. 4 sukupolvea kiertänyt kastemekko yms. Mutta enemmän asioita puolsi tätä kastamatta jättämistä kuitenkin.

 

[Mile]

Samaa mieltä kuin Ilpis. Ja tuo on niin totta, että kyllä se ajatusmaailma ja arvomaailma muuttuvat ja vaikkei kaikki menisi, kuten on aina suunnitellut ja ajatellut, niin asiat järjestyvät ja sitten tulee uusia haaveita ja suunnitelmia. :) Tämä pätee aikalailla kaikkeen mielestäni.