Mielialat

Voi kun ihana lukea että en ole yksin tämänkään asian kanssa, Minulla käy sääliksi miestäni, hänellä riittää nimittäin kestämistä. Ennen raskautta olin hyvinkin tasainen ja välillä mies sanoi minulle että minun pitäisi näyttää tunteitani enemmän ja nyt en tunnista itseäni ollenkaan, itken, nauran,huudan ja koko tunnearsenaali on käytössä ja näkyvillä koko ajan. En edes itse ymmärrä itseäni joten mitenköhän mieheni pitäisi ymmärtää, onneksi hän ei ole lähtenyt ovesta ulos. Toivottavasti tämä helpottaa jossain vaiheessa :) Zemppiä kaikille kohtalotovereille.
 
Et tosiaankaan oo yksin :D kauhukseni laskin että olen tänään itkenyt viisi kertaa, joista yksi neuvolassa liikutuksesta. Mutta muuten typeristä syistä.
 
Sama vika, itse olen kerennyt tirauttaa 3 kertaa tälle päivälle kyyneleet. Kyllä ihminen voikin olla herkällä päällä, töissäkin pahastun asioista joista normaalisti en välittäisi ollenkaan
 
haha, joo töissä yritän jotenkin kovettaa itseni mutta välillä silmänurkat kostuu kuitenkin. mä lähinnä liikutun joka asiasta, en niin hirveästi pahastu tai suutu, enkä sais puhua ollenkaan vauvajutuista etten herkistyis. neuvolassa sydänäänien kuuntelussa on itku vielä ookoo, mutta se että juttelen neuvolantädille niitä näitä ja meinaa itku tulla niin argh. pitänee mua hulluna :D
 
Neuvolantädit on varmasti nähnyt ja kuullut vaikka ja mitä En usko että sitä tarttee murehtia
 
Musta tuntuu, et mulla on vaan viha-mielialat pinnassa. Yleensä itken useammin, mutta nyt pystyn töissäkin ihan pokalla naamalla sanomaan vaikeitakin asioita ihmisille päin naamaa. Tää on kyl töiden kannalta hyvä, miehen kannalta ei :-/
 
Täällä virtaa kyyneleet kyllä joka päivä vähintään kerran. Miehestä tilanne on varmaan vaan huvittava :) Mutta tänään oli syytä itkeä onnenkyyneleitä, kun vihdoin päästiin ultraan ja nähtiin eloisa pieni vauveli joka kovasti jo heilutteli käsiä ja jalkojaan. <3 Ja viikkoja olikin yksi enemmän eli 13+0. En olis kyllä arvannu reagoivani noin vahvasti kun ei itkulle meinannu tulla loppua. Mutta onhan se huojentavaa tietää, että kaikki on hyvin :)
 
Yllättävän lievästi on täällä mielialat vaihdelleet, mitä nyt välillä tulee miehelle ärähdettyä tavallista herkemmin ja satunnaisesti joku pienikin asia saa itkemään. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin pystynyt olemaan sama torvelo kuin ennenkin. :)
 
Ennen toisen lapsen yritystä aloin olla äreä. Ärähtelin miehelle vähän siitä sun tästä, ihan turhaan. Itseäkin oikein hävetti. Nyt olen taas lauhkea... Tosin liikutun herkästi, mutta niin olen aina tehnyt, nyt se vain on korostunut.

Eilen paruin kun sain luettavakseni Vauva-lehden ja siinä oli otteita siitä kirjasta, Tyhjä syli tai jotain sinne suuntaan. Ensimmäinen lainaus "kun yritin herätellä vauvaa, kätilö purskahti itkuun" tms.
Jotenkin toisen äidin suru ja murhe tuntuu ítsessä hirveän voimakkaana, samoin lasten kärsimykset. Toisaalta saatan itkeä ihmisten sankarillisuutta, ja se on ihanaa, positiivista itkua.

Viime raskaudessa havaitsin, että ihan viimeisenä kuukautena ennen synnytystä äidit (minä mukaanlukien) alkoivat antaa paljon aiempaa enemmän positiivisia palautteita kirjoituksille kuin aiemmin. Hormonit?
 
Niin ne maailmaloppuhermoromahdukset on alkaneet. Aivan mitättömistä asioista oon monta tuntia poraillu... ja kerran jo töissäkin, oli kyllä oikeesti raskas päivä takana+väsymys niin hankalat asiakkaat ym. asioiden combo oli vika niitti. Jälkeenpäin sitä nauraa itelleen mutta siinä hetkessä kun iskee ni rauhottuminen on vaikeeta. Toivottavasti tulis enemmän toistakin ääripäätä kun tätä surumielisyyttä ja "tiukkiksisuutta". Hermot on jotenkin huomattavasti lyhentynyt ja mitättömämmät asiat saa töissäkin vitutuksen aikaan.
 
Mulla yleensä lehmän hermot ja jos minut haluaa suututtaa, saa tosissaan töitä tehdä. Mutta nyt.......kiihdyn nollasta sataan miehen mukaan neljässä sekunnissa. Alkuun itkin, mutta nyt suutun ja mökötän. Pikkuasiat tuntuu isoilta. Nyt itken vaan, jos mies älähtää takas. :-D eli tilanne se, että minä saan suuttua, mutta mies ei.
 
Huh, joo muutenkin olen itkuherkkä, mutta tää on jo ihan mahdotonta! Toki tässä on ollut melkoisen stressaava alkuviikko, mutta jo tämän päivän aikana useammat itkut väännetty vihasta ja huolesta ja onneksi nyt lopulta myös helpotuksesta. :D Jospa tää arki tästä taas vähän tasaisemmaksi muuttuisi.. :D
 
Tänään paha tilanne, kun istuin koiran kanssa lattialla ja mies sohvalla. Radio päällä ja alkoi tämä lastensairaalalle rahaa keräysbiisi soimaan. Heti herahti kyyneleet silmiin ja ehdin kertoa, että kohta tulee itku. Mies hirveää kyytiä radiolle ja laitto jonku ihme teknojympytyksen soimaan. Tanssi vielä nätin tanssin ihan vaan etten itkis. :-D minä sitten itkin ja nauroin hetken lattialla koiran yrittäessä lohduttaa. Oi voi näitä päiviä..
 
Mun mieheni on vaihdossa tällä hetkellä. Ihan alkuraskauden hän koki kanssani, mutta nyt en ole nähnyt häntä kuukauteen ja välillä ollut Todella vaikeaa välittää hänelle tuntemuksiani ja tunteitani. Yhteydenpito kun on vain puhelimen välityksellä, hän ei näe, tiedä tai tunne mun oloja kun ei oo läsnä. Toisen on välillä niiin vaikea ymmärtää näitä oloja ja ihmettelee miksen ole "onnellinen", sellainen kuin jossain mainoksessa esimerkiksi ( :D). No olo ei vaan ole kuin saippuakuplalla tai perhosella, väsyttää väsyttää ja väsyttää. En tunne itseäni omaksi itsekseni sen takia, enkä varmasti käyttäydy niin, miten hän on tottunut minun olevan. Ikävää vaan kun toinen ei tunnu ymmärtävän ;/ Onneksi nään hänet ensi viikolla ja oon siellä sitten reilu viikon!
 
Muokattu viimeksi:
Mulla iskee järkyttäviä itseinhokohtauksia. Tää kropan muutos ja epävarmuus muutenkin onasta viehättävyydestä kai pahentaa tilaa. Sit toisaalta ei jaksais stressata yhtään, kunhan vauvalla ois kaikki hyvin. Aika vuoristorataa muutenkin. Näin tänään kun poikasorsa käpsytteli tossa lähipuistossa ja siinä oli kuollut tyttösorsa... Itkin holtittomasti 20 min, kun olin varma et oli sen toisen sorsan puoliso...:D tiedän, ettei sorsat elä pariskuntina, mut oon vähän herkässä tilassa...
 
Täällä on aikamoisia itkukohtauksia ja maailmanlopun fiiliksiä välillä, jotka sitten naurattaa jälkikäteen :grin:grin:grin olen aina ollut aika itkuherkkä mutta nyt menee kyllä ihan mahdottomaksi kun esim. Leijonan luolaa katsoessa alkaa huuli väpättää ja silmät kostua - kyseessä kun ei nyt varsinaisesti ole kovin tunteellinen ohjelma :rolleyes:

Nyt 14+6
 
Välillä ahistaa tää et maha, rinnat ja lantio kasvaa. Mut välillä se on ihanaa. Plus nää raskausarvet jo tässä vaiheessa on jtn iha hirveetä. Saa nähä millane zeebra oon loppuvaiheessa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top