Matkalle raskausaikana

emmu_ma

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marraskuunmammat 2015
Onko muut lähdössä matkalle vielä raskauden aikana? Varasimme miehen kanssa eilen matkan Kreikkaan kesäksi, silloin viikkoja 26 kasassa. Omalla tavallaan lähden hyvillä mielin mutta toisaalta jännittää että mitä jos jotain sattuukin...? Ristiriitaiset tuntemukset vaikka matka onkin kauan odotettu ja suunniteltu. Neuvolassa muutama viikko sitten asiasta juttelin, sanoivat että huoletta voin lähteä noilla viikoilla ja että varataan se eka neuvolalääkäri ennen sitä matkaa jotta saadaan tarkistettua ettei ennenaikaisen synnytyksen vaaraa ole.
 
Meilläkin olisi tarkoitus lähteä kesällä jonnekin. Meinataan venyttää päätöstä mahdollisimman pitkälle, jotta nähdään onko lentäminen ylipäätään mahdollista sitten. Eikö se ollut viikolle 28 mahdollista ilman lääkärintodistusta? Luulen että noin pitkällä ei kauheasti innosta kylllä kovin kauas lentääkään... :) Tuo Kreikka voisi olla aika sopiva :)
 
Minulla on lento Suomeen päin parin viikon päästä ja voin sitten kertoa ainakin omat lentokokemukseni.

Ihan hyvin voi matkustaa ja lomailla raskaana ollessa. Luulisin, että tuo aika on vielä oikein hyvä, kun olo on todennäköisesti vielä mukava, eikä maha ahdista vielä liikaa. Kannattaa vain olla erityisen tarkka sen ruoan suhteen. Tietty muutenkin etelässä kannattaa olla varovaisempi erilaisen bakteerikannan takia, mutta raskaana ollessa itse olisin (olen siis nytkin ollut täällä etelässä) vielä tarkempi.

Kreikassa on toksoplasma paljon pohjoista yleisempää ja monet paikalliset ovatkin sen sairastaneet, eli siellä ei toksoon raskausaikana kiinnitetä niin paljon huomiota kuin Suomessa.
 
Me tultiin justiinsa Turkista ja viikkoja nyt tasan 20 ja ihan hyvin meni. Lentokoneen laskussa oli vähän enemmän tuntemuksia mahassa, mut ei mitään pahempia ja jotenkin tuntu että lentokoneessa nesteet oikein kertyi jalkoihin ja piti enemmän liikutella ja venytellä (+ itellä oli tukisukat jalassa).

Meillä seuraava reissu Rodokselle olis tiedossa 20.kesäkuuta ja silloin viikkoja jo 29+, joten lääkärintodistus pitää käydä hakemassa että varmasti pääsee lentokoneeseen, mutta sen suurempia ongelmia ei pitäisi asian kanssa olla. Neuvolakortti kannattaa ehdottomasti pitää mukana jos tulee jotain ongelmia. Turkin lentokentällä virkailijat lässytteli mun mahalle ja turvaporteista eivät antaneet kulkea vaan menin sitten siitä sivusta :)

Vähän nyrpeissäni katsoin omaa matkavakuutustani ja siellä oli mainittu ettei vakuutus korvaa mitään raskauteen liittyviä lääkärikäyntejä :/ Täytyy kyllä kahtoo jos muualla olis suotuisempia asian suhteen. Onneksi kuitenkin on tuo Eurooppalainen sairaanhoitokortti niin sillä pääsee julkiseen terveydenhoitoon jos tulee jotain.
 
Mulla ehtona olikin max 5 tunnin lento ja ei pitkää matkaa kohteessa lentokentältä hotellille. Kreikka ja Samos täyttikin kriteerit aika hyvin.

Itse ajattelin kanssa varuilta pyytää sen lääkärintodistuksen jos maha paisuu tätä tahtia niin on aika komea jo reissussa :wink Eipähän tule sitten lentoyhtiön kanssa ongelmaa.

Olipa hyvä kun tuli puheeksi tuo Eurooppalainen sairaanhoitokortti, oon ihan unohtanut sen hakea! Nytpä kortin pitäisi ehtiä tulla ennen matkaa. Ihan alkuraskaudessa olin Helsingissä ja aloin vuotamaan ja kävin yksityisellä lääkärillä kun olin lähdössä ulkomaille vielä. Silloin itsekin selvittelin saanko matkavakuutukseen tuon lääkärikäynnin mutta eipä se mitään raskauteen liittyvää korvaa tosiaan.
 
Mekin on kesälomareissua mietitty, mahdollisesti juuri jotain Kreikan saarta, mutta päätöksiä ei oo vielä tehty. Me kun hyvin todennäköisesti päästäisiin lähtemään vasta heinäkuun puolella ja itseä mietityttää onko se jo liian myöhään, kuinka mukavaa on matkustaa jne. Miehenkin kesälomat on vielä ihan auki, kun aloitti helmikuun alkupuolella uudessa työssä, joten lomapäiviä ei ehdi kertyä kuin muutamia. Hänen pitäis pikkuhiljaa ottaa puheeksi työpaikalla, jos voisi ottaa palkatonta lomaa jokusen viikon ja mihin ajankohtaan se sitten sijoittuisi.
 
Eleanora kannattaa vähän tsiikailla lentoyhtiöistä että mille viikolle asti ottavat kyytiin, sillä ne vaihtelee aika paljon yhtiön mukaan, vk:sta 28-36.

Mie ainakin söin Turkissa melkein kaikkea ruokaa mitä oli tarjolla tai teki mieli.. Superhyvää sapuskaa oli meidän hotellissa (tosin se olikin melkein ainut hyvä puoli siinä hotellissa :wink ) Oppailta kyselin kuitenkin alussa että mitä kannattaa välttää yms. ja sanoivat että suhteellisen huoletta voi syödä kaikkea. Pullovedellä tosin pesin hampaat vaikka ilmeisesti kraanavesikin olisi siihen sopinut.
 
Ilpis: Joo, niin ajattelinkin. Pitäis ensin tietää minne lähtee että tietäis millä lentoyhtiöllä ees lentää... Ois tosi kiva lähteä, viettää vähän sellainen vika loma kaksinkin, mutta tosiaan riippuu myös aika paljon noista miehen lomista. Katellaan!
 
Me oltais menossa Rodokselle 13.6 ja minäkin tässä mietin vähän et meneeköhän se ihan hyvin... saako sen lääkärin tdistuksen ihan neuvolan kautta sitten? :)
 
ninkeli Minne päin Rodosta olette menossa? Mie sanoin viime neuvolassa tuosta kesäkuun reissusta ja sieltä ainakin laitetaan lähete lääkärille joka kirjoittaa todistuksen viikkoa ennen reissua.Kannattaa kuitenkin kahtoa tosiaan niistä lentoyhtiön tiedoista että millä vklla todistus vaaditaan ja pitääkö se lähettää etukäteen sinne yhtiöön tms. :) Me matkustetaan Finnmatkojen kautta Rodokselle ja sen Tuifly lentoyhtiölle ei tarvitse erikseen todistusta lähettää vaan riittää kun ottaa lennolle mukaan.
 
Ilpis Me matkustetaan kans Finnmatkojen kautta :) Ixia alueella tuo huoneistohotelli vissiin sijaitsee :) en kauheesti matkasta oo saannu tietää kun tosiaan sain äitiltä ja siskolta lahjaksi että pääsen niittenkanssa sinne :) mihin päin te ootte menossa?

Mä sain lääkäri ajan just edelliselle viikolle reissusta nii pitää vaa se todistus muistaa pyytää :)

Jännittää tosi paljon kun viikko kuitenki poissa miehestä ja 2 vuotiaasta pojasta joka tällähetkellä on äitiin niiiiin kiintyny, miehestä kun tän 5v seurustelun aikana pisin erossa oleminen on ollut maks 2 yötä :/... tosiaan odotan reissua myös tosi paljon...pääsee hetkeksi pois täältä ressistä ja ahistuksista:)
 
Me lähdetään reissuun 20.6 eli just viikko teidän jälkeen :) ja tosiaan Falirakiin mennään.

Kannattaa tulostaa sinne lääkäriin mukaan Finnairin lääkärintodistuslomake ( http://www.finnair.com/go/documents/raskaustodistus-lentomatkaa-varten.pdf ), sillä meidän neuvolassa ainakin sanottiin että lääkäreillä ei ole valmista pohjaa mihin kirjottelee.

Varmasti teidän reissu menee loistavasti ja muistat vaan rentoutua :) Mukavampi tulla varmasti kotiin hyvin levänneenä ja virtaa täynnä arkirutiineihin.
 
Oo kiitos linkistä, tulostin heti valmiiksi ettei unohdu :)

Joo tarkotus on kyllä rentoutua ja nauttia vaan "yksin" olemisesta sen viikon, pitää huolta vaa ittestäni... jaksaa sitten takasin tultua touhua kaikkee pojan kanssa :)
 
Me ollaan lähdössä lappiin kun mulla on menossa rv 32.. Tarkotus olisi kiivetä Haltille. Kaipa tuo onnistuu, hissukseen. Jopa enemmän mua mietityttää pitkä ajomatka pohjoiseen kun se kipuaminen tunturin huipulle.. Ehkä kuitenkin lähempänä tuota ajankohtaa nään sen mikä mun vointi on, kykenenkö lähtemään vaellukselle mukaan. :glasses9
 
Onko muut lähdössä matkalle vielä raskauden aikana? Varasimme miehen kanssa eilen matkan Kreikkaan kesäksi, silloin viikkoja 26 kasassa. Omalla tavallaan lähden hyvillä mielin mutta toisaalta jännittää että mitä jos jotain sattuukin...? Ristiriitaiset tuntemukset vaikka matka onkin kauan odotettu ja suunniteltu. Neuvolassa muutama viikko sitten asiasta juttelin, sanoivat että huoletta voin lähteä noilla viikoilla ja että varataan se eka neuvolalääkäri ennen sitä matkaa jotta saadaan tarkistettua ettei ennenaikaisen synnytyksen vaaraa ole.

Täällä lähdetään ensi sunnuntaina (viikkoja noin 22-23) Turkkiin viikoksi. Ja aion lähteä ilman murheita! Tapahtua voi kotisuomessakin, näin sanoi lääkärikin kun kävin. Lyhyt lento ilman välilaskua joten sen suhteen ei ongelmia. Paikanpäällä keskitytään enemmän oleiluun kun menemiseen ja katson vähän mitä syön :) No kasvis-hedelmälinjalla olen ennenkin mennyt.
 
Eeei mää en kestä näitä teidän matkasuunnitelmia, tahtoo kanssa!!! :)
 
Minulla on taas lennot kotiin suomeen kesakuun puolivalissa ja takas keskieuroopaan Heinakuun lopussa. En odota todellakaan innolla lentoja vaikka onkin vaan n3h lennot. Joka raskaudessa on joutunut lentamaan noilla 28-35 viikoilla ja on se vaan jotenkin tuskaa Ollu istua siina penkissa( se asento vaan on hankala Masun Kanssa) . Illalla Lennon jalkeen jalat ollet turvoksissa kuin mitkakin vaikka ois ollut kuin tukevat sukat/sukkikset jalassa( muuten eivat olleet turvoksissa ). Pissalla on saanut rampata myös enemman kuin normaalisti lentojen aikana. En siis vaan valita tasta raskaana lentamisesta, muuten lennetaan mielellamme. Onneks Lapset on tottuneita lentajia etta ei Heidan takiaan tartte yleensä ressata, Suomeen tulen Lasten kans yksin Mut sit kotia Mies lentaa samaan aikaan, onneks.
Kantsii olla se laakarin todistus mukana, ei tartte kiistella sit Jos joku Alkaa vaittaa jostain syysta vastaan, se lappu puhuu niin paljon puolestaan. Tukisukkikset kantsii ottaa mukaan ja tietysi isot sandaalit et turvonneita jalat mahtuu hyvin Sinne ja paasee kohteessa kavelee. Jos on Pitka ja muutenkin ! kantsii ottaa istumapaikat hata uloskaynnin kohdalta niin saa pyoriteltyna jalkoja rauhassa. Iloista matkaa kaikille lentamaan lahtijoille hyvin se menee:)

Ps: Todellakin vain kunnolla kypsennettya ruokaa, ei Mozzarella tomaatti leipia, ei mitaan rannalta ostettuja irtopallo jatskeja, pehmiksia!! Ne tyypit kay siina nurkalla pissalla/ tarpeillaan-> kasien pesu mahdollisuus Miinus SATA % ne pehmiskoneet huuhdellaan paivan seisonella vedella-> ei sis puhtaalla ja pesuaineella...eli ei tule puhdasta. Pasteroitu on on eriasia heille, he ovat tottuneita siihen. Suomen meijerin on puhtaita-> te olette tottuneita siihen-> ruokamyrkytyksen riski huomattavasti suurempi Samoin listerian ja Salmonellan. Valitettavasti esim: salaatteja joutuu tosiaan tarkkailemaan, Niita ei pesta samalla periaatteessa kuin suomessa, Jos yhtaan tuntuu Eta hampaiden valissa on hiekalla niin Alkaa syoko sita salaattia Loppuun! Ei tartte ylireakoida mutta tarkemmin kannattaa suhtautua kylla kuin suomessa. juomiin ei jaapaloja-> pahoja Bakterien pesia Jopa mäkkärit ym ns" turvalliset". Ei kannata pilata lomaa sinisilmaisyydella. -ammatti kokki.
 
Me ostaa paukautettiin eilen Grouponin citydealista 7 yötä Toscanan auringon alla heinäkuussa. Viikot on jo yli 28 reissun aikaan, että se lääkärintodistus tms pitää olla, mutta toivottavasti kaikki sujuu kuitenkin hyvin ja päästään lähtemään ja ettei lennot muutenkaan oo liian tuskallisia. Mutta ihanaa ajatella että pääsee vielä kerran kaksin reissuun löhöämään :)
 
  • Tykkään
Reaktiot: Wow
Eleanora: kuulostaa ihanalta! Itse vielä haaveilen kylpylälomasta Suomessa miehen kanssa kahdestaan ennen lapsen tuloa. Ei kai se auta, kuin ottaa ja varata jostain ihanasta kylpylästä hemmotteluloma. Samalla vois käydä tutkailemassa sen kaupungin kauppoja tms.

Itse en ole enää järin innokas matkustamaan ulkomaille ennen lapsen syntymää. Jotenkin kehtuuttaa. Me käytiinkin tuossa viime joulukuussa Venetsiassa miehen kanssa, joten ei kauhean pitkä aika ole edellisestäkään reissusta.
 
  • Tykkään
Reaktiot: Wow
Mekin oltiin päätetty että jonkinlainen "babymoon" pidetään ennen lapsen syntymää, joko ulkomailla (joka oli se ykkösvaihtoehto, jos kohtuuhinnalla pääsee) tai sitten se toinen vaihtoehto oli tosiaan kylpyläloma kotimaassa. Nyt sitten näyttäis toteutuvan tuo eka vaihtoehto :) Eka kerta Italiassa meille, ja miehelle myös Välimeren rannalla, itsekin oon ollu Välimerellä vain viikon Etelä-Ranskassa.

Vähän toki mietityttää se matkustaminen mahan kanssa ja ruokarajoitteet ja mitä jos jotain käy jne mutta pitää yrittää nyt vain luottaa siihen, että kun ollaan jo yli puolivälin ja kaikki tähän asti näyttänyt normaalilta ja hyvältä, niin jospa kunnon puolesta voi vielä matkustaa sitten heinäkuussakin ja ruokavaliojuttujen kans pitää vain pysyä tarpeeksi tarkkana reissussa.
 
  • Tykkään
Reaktiot: Wow
Takaisin
Top