Masun kasvu :)

Liinuska

Piirimestaruustason postaaja
Maalismammat 2017
Tässä kun ensimmäistä odottelen, niin ei ole mitään käsitystä tuosta oman vatsan kasvusta näin raskaana ollessa. Tuntuu, että vatsa alkaa jo pullottaa, vaikka viikkoja ei vielä ihan hirmuisesti ole. Voi olla että johtuu turvotuksesta tai sitten oikeasti on masu alkanut jo kasvaa :)

Miten teidän masujen kasvu, joko alkaa näkyä? Kuviakin saa laittaa!
 
Juu näkyy ja tuntuu, tällä viikolla on alkanut ihan oikeesti vauvankin kasvu tulla näkyviin, eikä pelkkä läski pullota. Vauvan pienet potkutkin on alkaneet tuntua. Vielä kyllä rakastan tuota Angel Soundia, sillä saa aina varmuuden onko pikkusella kaikki hyvin. =)
 
Juu täällä myöa huomattu tuo vatsan kasvaminen. Omat housut heitin nurkkaan tämän viikon alussa kun rupesi menemään rullalle vatsan alle. Ja ensimmäistä myös odotan ja kaikki on niin uutta ja jännittävää.
 
Kyllä täälläkin pikkuhiljaa on alkanut maha kasvaa. Suurin osa lienee silkkaa turvotusta, mutta kyllä tämän jo (ehkä) ulkopuolinenkin vauvamahaksi saattaisi tunnistaa.
Kaikki tosiaan on uutta ja jännittävää eikä yhtään tiedä, mitä tuleman pitää. Liikkeitä jo kovasti odottelen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kyllä tuntenut yhtikäs mitään.
 
Täälläkin on alkanut masu pullottaa, vaikka varmasti osaksi on myös sitä turvotusta :)
Olisi kyllä mukavaa omistaa sellainen laite, jolla sydänääniä voisi kuunnella. Nyt tuntuu, että seuraavaan neuvolaan on taas ihan liian pitkä odotus.. :/
 
Juu kasvaahan tuo masukki ihan järkyttävää tahtia tällä kertaa. Ei aiemmissa ole tullut näin nopeesti ulos näkyviin. Ekassa raskaudessa varmaan oli viikkoja jo ainakin 24 ku masu oli tän kokonen ku nyt. Mut toisessa raskaudessa masu tuli jo selvästi nopeammin ja nyt tässä kolmannessa kun aikaa edellisestäkin niin vähän niin tuntuu et kaikki suoletki ties jo heti alkuunsa mis niiden kuuluu olla .

Ja voi aurinkoinen kui ihanaa et siellä jo tuntuu potkutkin. Mullahan tuntui silloin viikolla 11 yhtenä iltana ihan hurjasti potkuja mut ne onki sit jääny siihen. ihan joitain yksittäisiä mistä ei voi olla varma et onko se vauva vai ilmaa. Mut eiköhän ne täälläkin ala säännölliseen kohta tuntumaan ku muistaisin et viimeksi tuntui 15 vai 16 viikolla.

Tässä tämän päivän kuva vikkoja siis tarkalleen 13+6 siis vain....
 
Ui, kun ihana masu Eemi!

Voitko kertoa yksityiskohtaiset ohjeet, miten tänne forumille saa kuvan laitettua?

Eilen otettiin mahakuva ja voisin sen tänne laittaa...
 
Ihana masu Eemillä! Kyllä taitaa olla oma mahan kasvu aikalailla turvotusta... mutta tuohon pyritään :)
 
Hih, kiitos kehuista. Turvotusta sitä saa kai näillä viikoilla syyttää joka tapauksessa. Mut niinku veljen vaimo sanoi, et hyvän muotonen turvotus .

Maikkie: Kuvan saa ladattua ku painat tuota postikortin naköistä kuvaa heti hymiöiden vasemmalla puolella. Siis sieltä missä kirjoitetaan tekstiä muutenkin. Sieltä sitten vihree + merkki upload. Sitten pääset valitsemaan kuvaa koneeltasi. Pitää vain muistaa, että tänne saa vain kuvan joka enintään kokoa 200 jotain. (Mä en muista niit juttui ). Sitte ku saa sen kuvan listaansa lisättyä niin vielä piti painaa jotain en muista sitäkään nappia mikä se oli mut ei niitä ole montaa vaihtoehtoa. Ja mä olen täysin torvelo koneen käytössä ja mäkin osaan joten yritäppä vaan. Ihan varmasti onnistuu.
 
Tässäpä olis sitä masukuvaa


Tämä siis eilen otettu, kun viikkoja tasan 15 täynnä.

Kuva otettu kymmen aikaan illalla, joten on siinä mahassa varmaan suurin osa turvotusta, mutta tuommoinen pallukka se nyt on kuitenkin. Eikä se itse asiassa kovin paljoa eri näköinen ollut aamullakaan...

Kiitos Eemi ohjeesta

vaikka kyllä piti miestä pyytää apuun, kun en osannu kuvaa pienentää sopivan kokoiseksi, avuton, mikä avuton.... sentään kirjoitus sujuu jotenkin...
 
Mulla tulee huomenna 15+0 täyteen, mutta ei kyllä näy vielä yhtä selvästi. Mies odottelee jo ihan kärsimättömänä.
 
Ompas söpöjä massuja!!
Täällä on jo ihan selkeä vauvamasu, ja on taas, niinkuin esikoista odottaessani jo viikkoihin nähden ISO! Kuvia en ole vielä ottanut. Ja jäänyt vähän kammo massu kuvien levittämisestä. silloin kun esikoistani odottelin, niin oli joku sivusto mihin aivan perverssit miehet etsivät ja linkittivät raskaana olevien naisten kuvia ja käyttivät niitä itsensä tyydyttämiseen :/ Onneksi silloin ei omaa kuvaa ollut niille sivuille joutunut, mutta muutaman tutun kyllä. Toivottavasti tollaiset sivut ovat poistettu!!
 
Täällä olis aikas samannäköinen mutta viikkoja vasta 13+2, mutta toinen kun on niin yleensä tuleekin nopeemmin esiin.
 
Masu kasvaa hyvää vauhtia, mutta yritän pitää sen vielä piilossa.
Haluaisin kuulla pelottaako muita tulevat raskauskilot. Vaikka lihoominen tässä
vaiheessa olisi kuinka luonnollista, minua kauhistuttaa mitä tulevat viikot ja 
kuukaudet tuo tullessaan ja miten sitä sitten jaksaa niiden kilojen kanssa.
 
Viikkoja 15+5 eikä ole kasvanut ainakaan niin, että toiset sitä huomaisi. Nyt kun on pari päivää taas yökkäillyt, niin tuntuu että maha on vain pienentynyt. Tuntuu että mahan kasvaminen tekisi hommasta vähän konkreettisempaa. Nyt on sellanen olo, että onko siellä ketään :) Eiköhän siellä ole ja luulisi tuossa puolessa välissä viimeistään jotain jo näkyvän. Odottavan aika vaan on piiiiitkä!
 
Nyt on viikkoja 15+5 ja alkaa maha erottua vähitellen vähän selvemmin. Tähän asti on ollut enemmänkin vain sellainen tasapaksu pötkylä tuosta mahan kohdalta, jota saattaa kyllä luulla kesäkiloiksi vaikka en oo yleensä helposti lihonut. Iltaisin turvottaa vähän enemmän.
Mies odottaa innoissaan, mutta haluaisin itse vielä pitää mahan vähän aikaa piilossa, etteivät töissä ihan heti arvaisi. Ei vaan enää löydy kauheesti vaatteita, joilla pystyisin sitä peittelemään. Trikoopaidat tosin mahtuvat vielä, mutta niistä näkyy kyllä aika selvästi pieni maha ja siitä muodosta ei voi erehtyä. Ja on vielä ollut sen verran lämmintäkin, ettei mitään oikein peittävää vaatetta voi käyttää.
Tosin mulla on määräaikainen työ, joka ehtii päättyä ennen kuin jään äitiyslomalle, joten eihän mulla varsinaisesti ole hätää. Tosin olen itsekin äitiyslomasijaisena, joten pomo ei varmaan ilahdu, jos vakkari jää hoitovapaalle ja minä äitiyslomalle samaan aikaan.
Kävin viikonloppuna ostamassa jotain äitiysvaatetta ja jotain teen ehkä itsekkin. Pari paitaa ostin vain ihan normaalimallistosta tavallista kokoa isompana, että on jotain päälle pantavaa ennen kuin siirtyy varsinaisiin äitiysvaatteisiin. Toivottavasti ei varsinkaan housuja tarvitse kovin monia ostaa. Jospa pärjäis yksillä farkuilla ja yksillä suorilla työhousuilla ihan loppuun asti.
 
Takaisin
Top