Marraskuun marmatukset!

no tunsin yhden äidin joka ei pitänyt nyytistään ja hänellä oli noita kamalia ajatuksiaan mutta yleensä se johtuu raskauden jälkeisestä masennuksesta koska moni ensikertainen äiti, ei osaa edes vaihtaa vaippaa.
 jatkuva itku (koliikissa) tekee osaamattomuudesta, masentuneen ja huonon yön unien takia.
jonka vuoksi itse suosin jokaiselle ensimmäiselle lapsen saajalle pakollista, tuettua kerhoa( 2 x viikossa) jossa pystytään antamaan kaikki mahdollinen neuvo ja tuki. Vähentäisi kuilua pyytää apua ulkopuolisilta.
vaikka kaikilla ei ole ongelmia, on se hyvä kuitenkin helpottava tuki muista vertaisista äideistä saada ja lisätä tuttavuutta ja tietoutta.

 

nyt rupeaa tuntumaan että onkos tää raskaus jo ohi kohta..tai siis nää viikot juoksee ihan silmissä!! <3
pakko ruveta fiilaroimaan tätä olo (sen minkä näiltä kaikilta muilta oloilta pystyy).
odotan vaan että pääsen kertomaan äirille ja veikalle <3 2viikkoa vieläää :)) jaksaajaksaa!!
miten ihana ja erillainen joulu onkaan tulossa.
ja ensi vuoden joulu jos kaikki menee hyvin (en kyllä muuta vaihtoehtoa edes mieti) nyytin ja perheen kanssa vietetään yhdessä joulua <33
oii kun hm on myynnissä ihanat vaavin lakanat ja joulututtipullo :))
joulu+raskaus= yksi suuri pesänrakentaja

 
Jep, mustakin tuntuu, että viikot kuluu hirmu nopsaan nyt kun pahoinvointi on ohi ja elämä ei oo pelkkää selviytymistä! Puoliväliä jo kohta kolkutellaan!

Vähän on tuntunut jotain pientä mahassa, mutta niitä selkeitä liikkeitä kovasti odotan. Tekis mieli mennä neuvolaan vähän kuuntelee sydänääniä kun seuraavaan ultraan on vielä kolme viikkoa! Maha on jo aika iso, paljon nopeemmin tullut esiin kuin esikoisesta.

Meillä on tänään viisvuotiskihlapäivä! <3 Ei kyllä mitään sen kummempaa meinata tehä kuin himailla. Ajateltiin aluksi mennä leffaan, mut sit esikoiselle pitäs hankkia lapsenvahti ja jotenkin ei jaksaisi keskellä viikkoa vaivata mummoja. Tehään hyvää safkaa kotona ja nautitaan toisemme jälkkäriks :)

Joulukin tosiaan kolkuttelee ovella, mutta mä tiukasti kieltäydyn laittamasta mitään koristeita esille ennen kuin oikeasti on joulukuu! Ihanat pitkät vapaat odottaa, kun ei tartte ottaa kuin pari päivää lomaa ja saa pyhien ansiosta yli viikon!

 
Taas on ollu pitkä tauko kun olen itse tänne kirjoittanut, mutta lukenut olen kyllä päivittäin teidän tekstejänne. Viimeksi kun kirjoittelin en ollut edes varannut ensimmäistä neuvolaakaan, mutta se ja ensimmäinen ultra ovat jo takana päin. Kaikki sillä saralla kunnossa ja yksi matkalainen mukana menossa.

Täällä väsymys on 24/7 eikä yhtään helpota se että esikoinen kiukkuilee hampaittensa kanssa eikä oikein tahdo nukkua kunnon unia. Päivisinkin tappelun kautta päiväunille. Onneksi tämä vaihe on ohi menevää niin esikoisella kuin minullakin :D
 
Jep, väsymys vaivaa täälläkin! Koska sen keskiraskauden energiabuustin piti oikeen alkaa?? :)

Tsemppiä esikoisen kiukkejen kanssa. Samaa taistoa täällä päässä, mutta pukemisen kanssa. Hirveetä tappelua tarha-aamut kun ei millään meinaa onnistua vaatteiden laitto. Ollaan kehitelty nyt sellanen tarrataulu, mihin saa aina liimata tarroja kun aamu on sujunut. Ja sitten kun on tarpeeksi tarroja niin saa vanukkaan palkkioksi! Toimii!

Muuten tämä aika tuntuu olevan aika seesteistä odottelua vain. Pieniä potkuja tuntuu silloin tällöin ja se väsymys vaivaa, mutta muuten on olo, että onko tässä raskaana ollenkaan! Mites teillä muilla?
 
Siis mitenkä vielä täälläkin jatkuu tämä järkyttävä väsymys! Ei jaksaisi enää :). Mitää en jaksa tehä kun mulla ainakin vetää silmäluomet vaan niin väkisin kiinni. sit kiukuttaa ihan hemmekosti ihan kaikki pienetkin asiat. Olen melkoisen räjähdysherkkä hitaasti liikkuva olento tällä hetkellä.. Mies kovilla ;).
 
Väsymys vaivaa täälläkin, ihan kauheeta kun mitään ei jaksaisi tehdä! Mies on kyllä ihana kun tekee ruokaa ja hoitaa muutenkin asioita :) Ainut asia mitä mies ei tee on pyykinpesu, mutta kaipa mä sen verran saan itsestäni irti, että pyykit saan pestyä :) Auto on taas myynnissä, tällä kertaa on tullut ihan varteenotettavia tarjouksiakin :) Kaipa meilläkin pian on se perheauto mistä ollaan haaveiltu :) Onneksi mun auto on sen verran arvokas, että sillä hinnalla saa jo tosi hyvän farmarin vaihdossa!
 
Hei vaan kaikille! Kuulun toukokuisiin mutta en ole listoille vielä ilmoittautunut :)

Ajattelin nyt vähän kysellä onko muilla ollut jo esim selkäkipuja? Itselle ne saattavat iskeä yhtäkkiä ja tekevät olon kovin tukalaksi. Seisominen ja istuminen pitkään samassa asennossa aiheuttavat myös tuskaa. Onko joku saanut apua vaikkapa liikuntaohjeista?
 
liisa

Minulle neuvola lääkäri puhu tukivyöstä selkäkipuihin ja totta kai selkälihasten tekemisistä.

mutta kun kerroin etten pysty kanniskelee lastakaan, jolloin puhui fysioterapeutista 20vkon jälkeen.
 
Tässä on raskas muutto takana ja kaikki töppäykset tuli tehtyä.
niin kuin tänään piti palauttaa avaimet, niin omat avaimet hukassa.
no huomenna uusi päivä avainten palautuksiin
ja sain kuulla että saan neuvolan kautta lapsilleni lahjoja ja kuin sosiaalista saa lapseni max: 40€ arvoisen lelun.
Tuli ihan itku kun tuetaan lasten joulua, enää lumi puuttuu maasta.

siihen oman elämän parannukseen ei uskalla edes ryhtyä, että kun mahdollista itselle ehjää vaatettakin ostaa, ettei se ole lapsilta pois.

tänä vuonna ensimmäistä kertaa tuli ruokanysseäki moikattua ja mietityttää kun on muutama käynti enää lappuun kirjattu.
että pitää hakea sitten apua kun taas rahat loppuu kokonaan.
tässä on niin paljon apuja saanut
se on vaan hyvin helpottanut rahan käyttöä.
olen niin väsynyt raskaudesta, muutosta ja tulevasta joulusta normaalisti tähän aikaan ostetaan läjä ruokaa että saa tehtyä jouluksi laatikoita pakkaseen.
paljon pitäisi tehdä niin vähän aikaa..

no onneksi on isäntä koulun aloittanut että meille joskus raha tilanne kohoaisi.
 
Mullakin saattaa mennä selkä jumiin, jos on pitkään samassa asennossa. Mutta ei ole häiriöksi, menee itsestään ohi toistaiseksi. Jos pitäisi olla töissä niin varmasti alkaisi reistaamaan enemmänkin. Olin siis ennen esikoisen syntymää opiskelun ohessa (oikeastaan kyllä opiskelin töiden ohessa :D) vaateliikkeessä ja se jatkuva jaloillaan oleminen pisti etenkin äitiysloman lähetessä koko kropan aika koville. Onneksi olin sellaisissa tehtävissä, että välillä pystyi karkaamaan paperihommiin takahuoneeseen.

Mutta tukivöitä tosiaan kannattaa kokeilla. Jos äityy oikein pahaksi, niin vaihtoehtoja kyllä löytyy. Eräs työkaverini oli käytännössä koko raskauden ajan sairaslomalla pahojen selkäkipujen takia. Lopulta apu löytyi sähköhoidosta. En nyt muista sen laitteen nimeä, mutta siis sellaset elektrodit lätkästään kipukohdan molemminpuolin ja siinä välissä sitten kulkee sähköä. Suosittelin sitä myös muuten vain selkäkivuista kärsivälle naapurille ja hänellä auttoi. Terveyskeskuksista siis mahdollista saada lainaan.

Pahoinvointi ei ota loppuakseen. On huomattavasti jo helpottanut, ei ole koko ajan hirveä olo. Mutta sitten kun se paha olo tulee, niin on saman tien juostava vessaan. Kerran jopa olin jo illalla nukkumassa, kun piti vielä nousta kertomaan pytylle, mitä tänään tulikaan syötyä. Aivan syvältä. Puolivälikin on jo käsillä. Viimeksi tässä vaiheessa olin elämäni kunnossa, pyöräilin töihin 6km suuntaansa helteistä huolimatta, kävin salilla 2krt viikossa, hoidin tarvittaessa ylityöt ja koti kiilsi. Morjens. Tällä hetkellä en ole ollenkaan varma, saadaanko kotia siistiin kuntoon esikoisen synttäreihin mennessä, vaikka mieskin on kotona. Leipomuslistakin näyttää pikkuriikkisesti liian kunnianhimoiselta, nimimerkillä Teletappien muotoilu marsipaanista alkakoon. Sanoisin siis kyllä, jokainen raskaus on varsin yksilöllinen :D
 
jännä juttu mutta minä vien esikoiseni tänään synttäreille kun kutsu tuli.
iästä en ole varma pojalla ehkä 5 vuotis kekkerit , ikä puuttui kutsusta.
eli tässä on sitten juhlimista
 

mietin tässä vaan kaamein mielin, mitäköhän tykkää lelusta äiti kun lego ninjako(toivomus) viedään ja niilläkin on ikä raja 6v ylöspäin.

hankaloittaa myös se että pitääkö ilmoittaa, että tullaan kun kutsussa oli ilmoittaa num:******* jos ei tule/jos on allergiaa.

vähän tällainen jännittävä tilanne, koska ensimmäisiä kertoja lapselle kaverisynttärit ja itselle äitinä(jolloin en tiedä, kuuluuko jäädä vai lähteä??).
 
Pääskynen: sama täällä, eli pakko todeta, että todella on erilaiset raskaudet. Mä en jaksa mitään muuta ku nukkua/maata sohvalla kun edellisessä raskaudessa viiletin tukka putkella ympäriinsä.
Meilläkin on esikoisen synttärit parin viikon päästä. Oon delegoinut anopin leipomishommiin ja onneksi mies on sellanen siivoojahirmu, että varmasti koti saadaan siistiksi.
Tsemppiä siihen pahoinvointiin. Mulla on helpottanut, paitsi toissa päivänä ihan yllättäen piti käydä yrjöllä kesken päivän.

Rosytar: soita siihen numeroon ja kysy. Sillä luulisi selviävän, että onko tarkoitus sinun jäädä paikalle vai ei. Myös siitä lahjasta voit kysyä, että onko se ok jos kovasti arveluttaa.

Mulla ei oo ollu selkäkipuja, mutta ilmeisesti jotain kohdunkiinnikkeiden venymistä, kun masun sivut on välillä niin kipeät, ettei meinaa kylkeä saada käännetyksi.
 
Takaisin
Top