Marraskuun kuulumisia :)

Nuo vaunut ei siis haise mitenkään homeelle tms. Astmaatikkona oireilen kyllä, jos on jotain pahemmin pielessä. Höyrypesurihan on käytännössä liki 100asteinen, joten ylimääräinen elollinen kyllä kuolee. Tuntus vaan turhalle ostaa uusia tai käytettyjä, jos nuo saa jotenki kuosiin. Vierastan muutenkin tätä nykypäivän kertakäyttökulttuuria. Varmaan nuistakin saa kankaat irti ruuvailemalla, kun näkis sen vaivan.

Itse aattelin ottaa taas pääasialliseen käyttöön kestovaipat, entiset on vielä tallessa. Onko muita tälle asialle lämmenneitä?
 
Minäkin olen hamstrannut kirpparilta jo muutamia kestovaippoja. Aion ainakin kokeilla/käyttää osittain. Sukulaisperheellä on hyvät kokemukset kestovaippojen käytöstä, eivät ole kertiksiä käyttäneet lainkaan. Tämä kokemus on rohkaissut. En tosin aio ottaa stressiä mikäli ei tunnukaan omalta jutulta tai muutoin sopivalta.
 
Hei! Ensikertalaisena ja ensiodottajana kirjoittelen. Täällä ollaan tänää RV 16+6 ja LA 22.4.
Itsekkin hämmästellyt (samaa kuin Suski.81), kun aamulla kohtu jotenkin joskus vinossa ja piukeena mutta tasottuu hetken päästä :confused3 Hassun tuntuista. Ja kengät sidon mieluiten penkillä istuen jos mahd.
Parina päivänä olen tuntenut hennon potkun, kun oikein keskittynyt ja hiljentynyt hetkeksi:hello2 Alkaa aina hymyilyttää :)
Parin viikon päästä olisi neuvola lääkäri ja rakenneultra peräkkäisinä päivinä. Neuvolaan mukaan tiedän ainakin että pitää ottaa mukaan Voimavaramittari-kyselylomake. Kauhee sanahirviö :D

Viimeviikolla viimetipassa ilmottauduin perhevalmennukseenkin mukaan, kun en tajunnut ajoissa katsoa siitä esitteestä että ilmottautuminen on 2 viikkoa ennen omaa 18rv:tä, mutta onneksi huolivat vielä mukaan, enkä ollutkaan kuin muutaman päivän myöhässä :oops: Ihme sinäänsä kun on kännykkä muistutuksia pullollaan, että jotain kuitenkin tässä unohtelee :D

En ole näillä näkymin ottamassa influenssa rokotetta. En ole aikasemminkaan ottanut. Eikä mieheni.

Töissä melkein kaikki lähityökaverit tietävät. Tuli väkisin esiin asia, kun keittiössä työskennellään, että miksi en mieluiten kaikkea viitsisi maistella :D

Olen tähän asti päässyt melko helpolla, ainakin mitä pahoinvointiin tulee, n.2krt oksentanut ja that's it. Joitain vihlasuja eilen tuli ekaa kertaa ja pieniä menkkamaisia tuntemuksia ollut joskus sillon tällön. Flunssan sairastin 3pvä, laittoivat sairaslomalle lepäämään.

Mitään hankintoja en ole "osannut" vielä tehdä. Ehkä sit rakenneultran jälkeen. Miehen työkaveri lupaili myydä käytetyt yhd.rattaat, pitää mennä tsekkaamaan.

Toivotan kovasti voimia ja jaksamisia muille kanssaodottajille :smiley-angelic003
 
Terve kaikille, olen ollut tuolla maaliskuun puolella :hello Laskettuaika 30.3, mutta rakenneultran mukaan laskettu aika olisikin 1.4. Virallista aikaa ei muutettu, mutta tulen silti tänne huhtikuun ryhmään mukaan. Eli joskos eläisin tuon ultran mukaan, ajattelin olla mukana tässäkin ryhmässä :) Eli ensimmäistä lasta odotellaan, rakenneultran mukaan tyttö tulossa :Heartred Nyt rv 20+6 ja raskausoireet olleet aika lieviä. Kaikkien testien mukaan asiat tytöllä hyvin, joten raskauspelot yms. ovat nyt takana. Odotan vain masun kasvua ja tytön saamista käsivarsille.
 
Onko muita villejä vipeltäjiä mahassa? Meillä kaveri on nyt monta yötä aloittanut melskaamisen neljän aikaan ja mökertää jopa useamman tunnin.

Voiko tehdä jotain joka rauhottaisi toista? Olisi kiva nukkua, ja kun tyyppi kasvaa siihen kolmekiloiseen mökertämiseen herää varmaan vielä herkemmin..? Vai tottuuko siihen? Auttakaa uunoa!
 
Just eilen mietin et jokos sen liikkumisen voi tuntea, vaikka potkun olen vain kerran tuntenut. Eilen illalla sohvalla istuessa oli sellanen tunne tunnin ajan että siellä se muksu vetää ympyrää..
 
Täältä löytyy yksi vilkas masu-asukki :) Kaveri on jo viikon verran päivittäin ilmoitellut itsestään. Iltaisin iskee selkeästi jonkin sortin iltavilli, kun pieni vetää kauheeta rallia tunti tolkulla :D Öisin ei sentään vielä herättele. Nyt viikkoja 18+5 :)
 
En mä kyllä osaa sanoa olisko mitään konstia millä masuasukin sais rauhoittumaan jos melskaa ihan kamalasti masussa. Pitää vain kestää pikkuisen potkunyrkkeilyt :D
 
Nyt ei ainakaan tarvitse pelätä niinkuin aluksi, että onkohan siellä ketään, kyllä ilmoittaa itsestään :D
 
APUA. En ole kauhean tarkkaan rajoittanut syömisiä, kun syön aika puhdasta ruokaa ja paljon samoja ruokia. Olen kuvitellut että tästä ei ruokavalio parane.

Tänään aloin miettimään, että kannattaisiko tonnikalan syömistä rajoittaa, (tiesin kyllä että on eettisesti huonoa kalaa). Olin jotenkin ajatellut että tonnikala on puhtaampaa kuin Suomen myrkkykalat (itämeren kalat, kasvatetut antibioottikalat) ja olen syönyt tonnikalaa oliviiöljyssä melkein joka päivä purkin!!! (olen vielä ajatellut, että hyvä kun saan hyviä rasvoja niin aivot ja hermosto kehittyy eikä tule raskausarpiakaan)

Nyt aloin lukemaan, ja ihan virallisestikin suositellaan että saanti olisi 1 purkki viikossa. Elohopea ja muut raskasmetallit häiritsevät sikiön aivojen ja hermoston kehitystä. Tonnikala on suuri petokala, ja suurilla petokaloilla on myrkkyjä suuret määrät.

Kamalinta on se, että vaikutukset voivat näkyä vasta kouluiässä, tai vielä pahempaa voivat aiheuttaa kehityshäiriöitä. Eli vähän eri, jos on syönyt jotain mikä voi bakteerien vuoksi aiheuttaa esim. keskenmenon, sillä vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua, eikä voi koskaan tietää mikä osuus ollut raskasmetalleilla. :sad001


Mikäs olisi hyvä ruoka saada oliiviöljyä? en enää kyllä tonnikalaa syö varmaan purkkiakaan raskauden aikana :angry5
 
Oletteko muut alkaneet puhua masuasukin kanssa? Oletteko huomanneet, että siellä reagoitaisiin ääniin?

Eilen pianoa soittaessa pikkuinen alkoi potkia kovasti, kun tuli sellainen voimakkaampi ja matalasävelinen kohta. Tuntui mahtavalta huomata, että siellä jo reagoidaan ulkomaailmaan. Olen huomannut puhuvani vähän jotain pientä pikkuiselle aina kun siellä potkitaan (jos olen kotona siis) ja lauleskellutkin olen. En sitten tiedä, että kuuleeko oikeasti ääniä jo vai reagoiko vain ääniaaltoihin, mutta on jotenkin niin ihana ajatus, että vauva jo kuulisi ääneni. :Heartred
 
Oi, ihanaa rondine! Varmasti mahtava fiilis :)
Mä kyllä juttelen masuasukille, tosin pälpätän jatkuvasti koirillekin :D Vielä ei ole sellaista selvää reagointia ääneen ollut havaittavissa.. täytyypä kaivaa syntikka esille pitkästä aikaa.

Eilen illalla nukkumaan mennessä ipana alkoi pitää sellaista elämää ettei oo tosikaan! Ihan hirmuista potkimista, tuntu että se tulee kohta masusta läpi. En uskonut, että noin kovia potkuja vielä tässä vaiheessa tuntuisi, mutta näköjään! Viikkoja on nyt siis 19. Mulla taitaa olla joku tuleva kickbox-ing mestari kasvamassa masussa :love7
Ihan mieletön fiilis tuntea ne potkut noin selvästi... jotenkin havahduin siihen, että siellä se meidän vauva ihan oikeasti on. Hih.
 
Mäki eilen tunsin kyl kunnolla möngerryksen mutta mies ei vielä.. Mut ihana kyl tuntea et siel liikutaan ni tietää et joku siel on, vaikka pakko myöntää et välillä se tuntuu kyl vieläki ihan utopistiselta :)
 
LA7.4.15, itse käytän oliiviöljyä esim. salaattikastikkeena, siihen kun lisää mausteita niin välimerellinen salaattikastike on valmis. Sitten jos tietty lisää sitä ruokiin esim. paistamisen yhteydessä niin ainakin tällä tavalla kuulema itse saan sitä aivan riittävästi (virallinen 1-2 rkl/pv, jos käyttää kasvimargariineja leivän päällä).

Vauvan kuuloaisti pitäisi olla täysin kehittynyt rv 20-22, en nyt muista oliko lähde suomen- vai englanninkielinen. Täytyypä alkaa itsekin kouluttaa tyttöä :wink
 
Oliiviöljyä menee mullakin salaatissa. Ja voihan sitä lisätä vaikka pastan joukkoon. Samaten avokadoa käytän sekä salaatissa että pastassa! Salaattiin lisäks vielä vähän siemeniä ja jotain melonia ja vaikka halloumia NJAM!
 
Tyhmä kysymys mut miksi oliiviöljyä?? Rypsiöljy on paljon parempaa, siinä on omega 3:stakin.. Ollaan miehen kans tutkittu öljyjä, ni se on todettu parhaaksi.
Ja avokadoa syön kans, se on kivan täyteläistä ja myös ihan hyvää rasvaa.
 
Se on vähän makukysymys, kuka tykkää mistäkin. Öljyt kuitenkin maistuu erilaisilta niin sen mukaan itse valitsen mitä mihinkin käytän. Itselläni siis kaapissa erilaisia öljyjä eri tarkoituksiin.
 
Mulla on kaks pientä mäyräkoiraa, jotka välillä nukkuu vieressä sohvalla pää mun mahan päällä. Sillon vauva alkaa aina potkiminen. Toivottavasti tulevat toimeen keskenään sitte aikanaan :D
Rv 19+3. Olo on ollu hyvä. Eilen oli vain töistä lähtiessä jalat niin turvoksissa, ettei saanu kenkiä kiinni. Huomaamatta tuli istuttua useampi tunti paikallaan. Pientä päänsärkyä ollu, mutta ei sen ihmeempiä oireita.
Hyviä ja onnellisia vointeja kaikille :)
 
Takaisin
Top