Marraskuun jännitykset

Huh teitä koirakuumeiset! Tulee ihan kylmät väristykset kun ajattelenkin jotain sähläävän pentua tänne juuri rauhoittuneeseen kotiin. Tolla meidän sakemannilla nimittäin aivot saapuivat jälkitoimituksena tässä neljän vuoden iässä ja sellanen älytön kohkaaminen ja sähläys ja tohelointi on ihanasti poistunut ja tilalle on tullut tasainen ja rauhallinen, joka tilanteessa hyvin käyttäytyvä ja ennen kaikkea korvat ja ymmärryksen omaava aikuinen koira. On ton kanssa kyllä saatu vääntää ja kääntää, kun neiti on käyttölinjan sakemanni eikä ihan sieltä helpoimmasta päästä. Pentuesisaruksia on rajalla töissä, eli aikamoista potentiaalia on tässäkin tapauksessa ja sellasta työnteon halua, että on ollut pakko sitä aika paljon kouluttaa ja puuhata sen kanssa, ihan jo koiran mielenterveyden kannalta. Työkoirat kun turhautuvat helposti jos eivät pääse "töihin" ja sitten rupee kämppä hajoomaan ja kaikenlaista ongelmakäyttäytymistä pukkaamaan.
Muuten nuo poliisikoirathan on koulutettu palvelukseen, eli tottisliikkeet, jäljestys, suojelu yms. on hallussa, mutta uskoisin niiden kanssa olevan vielä siinä ihan arkikäyttäytymisessä paljon treenattavaa. Vai onko? Mitä ne siellä poliisilla on koirista kertoneet? Sellainen koirahan olisi ihan unelma, joka tulisi ns. valmiina!

Mulla oli tänään hamppilääkäri ja paikattiin se reikä. Sain puudutettakin, mutta jotain kevyt versiota. Lääkärin jälkeen ja puudutuksen hälvetessä oli sen verran kipeä hammas paikkauksen jäljiltä, että jouduin ottamaan panadolia. Nyt tuntuu jo aika hyvältä. Ennen kaikkea se, että homma on nyt ohi. Seuraava aika huhtikuulle, jossa kuvataan viisauden hampaat ja arvioidaan leikkaustarve.

SannaKoo: Näin susta unta! Sulla oli kaksi lippua Budapestiin rantalomalle(?), mutta ei matkaseuraa ja täältä forumilta etsiskelit kaveria. Mä innostuin sun kanssa lähtemään ja maattiin sitten siellä hiekkarannalla pyyhkeiden päällä mahakummut kiiltäen. Hauska uni!

Hikkaa on täälläkin ihan päivittäin. Hyvä juttu vaan kun keuhkot kehittyy.

Toivottavasti maarisella oli hyvät löylyt uudessa kodissa! :)

Voikaa hyvin!
 
Heippis!

Diza, mä ostin jotain omon tai jonkun muun "sensitive" mallista. Huuhteluaineet jätin kauppaan, kun ne tosiaan haisee mun mielestä pahalta, eikä tollasessa vauvanvaatteen hyvässä kankaassa oo mun mielestä edes välttämätön. Melkein tekis mieli livauttaa ihan snadi luraus tavallista huuhteluainetta, mutta sitten ei varmaan tolla sensitive-pesuaineella olis väliä?
Päänsärystä mä en oo onneks raskausaikanakaan kärsinyt, muutenkin harrastan sellaista lähinnä krapulassa. Paitsi et nyt on saunaan mennessä tullu sellanen ihan hassu painetunne otsaonteloon, ja se särkee vähän, mut se on tosiaan vaan saunassa :)

Hoopoli, mä oon jo sitä mieltä, et mies saa vauvan ja mä hauvan. Mut vasta tyyliin vuodenpäästä, jos yhellä tutulla kasvattajalla pentueajatukset menee putkeen :) Ja ihanaa, että täällä on toinenkin staffi-perhe sitten! <3 Tuik, staffilla ei välttämättä koskaan niitä aivoja hommassa tule mukana olemaankaan, sopii siis mulle :D

maarinen, pitkätukkainen partarenttu se täälläkin (ja söpöllä luonnonkiharalla tukalla, joka näkyy vaan latvoissa. Haluan niiiiiin meidän pojalle samanlaiset enkelinkiharat!), mutta tuon parta ei rehota kuin ihan tuossa huulien leveydeltä leuan päässä. Muualta se siistii nimenomaan sellasella trimmausterällä, kun ei tykkää höylästä. Samalla terällä munkin alapääni ajellaan, kun mä en halua kun siistinnän (en siis täysbrassia) ja jos vetää höylällä vääristä paikoista, niin nehän pirulaiset alkavat kasvaessaan pistellä. Eli miehelle kone vain käteen ja menoks!

Ja Tuik, pahoittelen, että olen joutunut sunkin uniin. Eikös Pranan mieskin joskus yöhötäköissään herätellyt nukkuneen vaimonsa ja kertonut juurikin mun lähteneen nyt synnyttämään? Haha, pitäisköhän tästä palstalla roikkumisesta luopua tai vähentää? No ei todellakaan!
Ja niin, mä olen itseasiassa kerran netissä aloittanut kaverisuhteen yhden naispuolisen henkilön kanssa juurikin sillä, että päätettiin yhdessä lähteä Italiaan. Ei tosin vieläkään olla käyty, kolmisen vuotta nyt mennyt, mutta ehkä me vielä jonain päivänä! Ja varmasti ottaisin just teistä jonkun kanssani Budapestiin rantalomalle! Hihih, ens keväänä sitten ehkä, veljeni on lähdössä sinne nimittäin puoleksi vuodeksi vaihtoon! (tosin sillon ei vatsakumpuja olis esiteltäväks :()

Minä taidan vielä hetken malttaa puurtaa järjestömaailman parissa, syksy kun kiireistä aikaa on. Tänään olen kirjoitellut aimo kasan toimintatodistuksia ja toimintakertomusta, ihan voisin jopa olla ylpeä saavutuksistani! Välillä olen kyllä käynyt päikkäreillä ja katsellut telkkuakin.... jos tässä vaiheessa vielä töissä pitäis olla, niin en kyllä tiedä, että jaksaisko sitä!

Hyvät yöt, jos vältyn tänne tänään enää kirjoittamasta! (ja totaalisesti jaan maarisen mielipiteen siitä, että tällä palstalla on kyllä ehkä paras ikinä porukka!)
 
Hyvää iltaa naikkoset. [;)] Pitkästä aikaa taas.
Vallan harmittaa ku pyörin muilla sivustoilla niin paljo enempi ku täällä.[:o]

Omalta osaltani odotus menny hyvin, sairaslomalla kyllä ollu töistä jo kauan aikaa ja viime perjantaina
alako sitte se äippälomaki.[:)] Täällä kans tuo sf ollu aina korkia, myös esikostaki. Tästä oli 36cm jo rv 32+5.
Kohtu vaan on hyvin korkeella, vauvaki kyllä tulee oleen syntyisään sen 4kg niinku veljensäki mutta tuskin isompi.[:)]

Synnytystapa-arviota odotellessa ja se oliski 16.11. Jänskättää.
 
Huomenta kaikille masukeille!

Itsekin olin juuri reissussa sellaisessa paikassa, jossa oli 6 pientä labradorinnoutaja pentua, olivat 3 viikkoisia ja kovin olivat söpöjä pötkylöitä. Onneksi meille ei koiraa oteta, täytyisi olla isompi asunto ja meidän pitäisi olla (minun) enemmän sitoutunut asiaan, nyt lähinnä tuntuisi, koiran ottamisen olevan vaan koiran kiusaamista. JOten hyvä näin, ettei mieskään koirakuumetta saanut vaikka tykkääkin koirista yli kaiken!

Masuasukki on alkanut koko ajan hikkaamaan enemmän, ilmeisesti juurikin näitä hengitysharjoituksia tihenevään tahtiin. Myös kerran kuului sellainen naksahdus, ihan menlkeen jo säikähdin ja sitten kuvittelin vain kuvittelevani mutta kerran muutkin on kuulleet semmoisia niin kaippa se sitten oikeasti kuului [:D].

Sitten pientavaroista; oletteko ajatelleet hankkia tai kokeneet hyödylliseksi ja hyväksi tms. seuraavia juttuja:

- rintakumit?
- imetyssuojat liiveihin; kertikset/pestävät/ ne silikoniset?
- maidonkerääjän?
- tuttikuumemittari, toimiiko?
- rinnanlämmittimet? (saattaa täällä lapissa olla hieman eri juttu kuin etelässä [:)])
- muuta mitä muilla tulisi mieleen???

Tänään iltapäivällä olisi ilmeisesti käynti synnytysosastolla tutustumassa, jokohan mulla sitten alkaa jänskättää... [:)]
 
Terppa!!

Amppu:
Mä oon kans saanu noi menkka kivut. Tosiaan monta kertaa päivässä tulee sellanen tunne että nyt ne alkaa. Mut kai se kuuluu asiaan....?[:@]

Toinen inhottava kipu on ilmestyny kun yrittää nukkua. Tuntuu kun joku repis alavatsan lihaksia/jänteitä eri suuntiin. Kiskoo ja vetää niin pirusti! Ei yhtään kiva tunne.

Ja nykyään saa sit käydä yöllä pissalla jopa viis kertaa!!!! Että se niistä unista.... [:(]

Mä oon ajatellu kans sen rintapumpun ostaa. (käsikäyttösen) Jos vaikka maitoa tuleekin ihan hirveesti niin saa sitten tyhjennyltyä kannuja [:D] Ja pulloihin vaan jääkaappiin niin saa isukkikin osallistua syöttöpuuhiin kun mamma vetää sikeitä. Tosin oon kyllä ajatellu mahdollisimman vähän tarjota pullosta ettei hylkää tissejä ihan kokonaan.
Ja liivinsuojuksista suosin varmaan kertiksiä. Ei tarvii sitten niiden pesuista stressata. Varmaan saa aika monta kertaa päivässä kuitenkin suojia vaihdella ettei tuu vanhan maidon haju koko ajan nenään.[8|]
Muita tykötaarpeita ostellaan sitten tarpeen mukaan.

Nyt mä lähden niiden jouluvalojen ostoon. Saadaan valoa pimeisiin iltoihin[:)]
 
Tänne on taas ehditty juttelemaan vaikka mitä.
Tuosta Rinkun listasta en osaa sanoa minäkään yhtään mitään. Noita liivinsuojuksia on sekä kertakäyttöisenä, että pestävinä.
On meillä tuttipullo jo, mutta enpä ajatellut, että miten sen maidon sinne mahdollisesti saa. Tuttavan poika ei koskaan huolinut pulloa muuten. Voiko sitä maitoa lypsää itseltään ilman pumppuja? (et ole Hoopoli  yhtään sen tyhmempi näissä asioissa, kuin me muutkaan ensikertalaiset)

Tuik poliisikoirat on tosiaankin ihan käyttövalmiita, sanoi kouluttaja. Niille on tehty myös käytöstesti ihan käytännönolosuhteissa kaupungissa, että miten reagoivat ihmisiin jne. Niidenhän ei pidä reagoida juuri millään lailla, vaan keskittyä omistajaan. Kaikilla oli perustottelevaisuuskoulutus ja sitten tietenkin riippuen käyttötarkoituksesta jäljestys tai muu sellainen. Mieheni kysellessä poliisi vakuutti, että koira tulee varmasti toimeen kissan kanssa, kissa on sitten oma juttunsa tuleeko se ja että luotettavia kotikoiria ovat. Kyseessä ei ole käytöstä poistetut traumakoirat. Joitakin koirista suostutaan luovuttamaan vain kokeneille, ja luulen että silloin on kyseessä juuri enemmän koulutettu, jota pitää sitten enemmän harjoituttaakin ettei tylsisty. Mutta jos tosissaan kiinnostaa, niin netistä googlaamalla -myytävät poliisikoirat, löytyy tietoja ja puhelinnumero josta voi kysellä.

Vauva hikottelee täälläkin päivittäin. Rokote teki sen, että käsivarsi on ylhäältä kipeä ja kankea, yöllä vähän vilutti, mutta ei ollut edes pientä lämpöä, nivelissä tuntui hiukan. Muuten yö meni lonkkakivuissa ja pissalla ravaamisessa. Sinttu, sama vaiva!
Maarinen taisi nähdä unta, jossa heräsi supisteluihih. Minä heräsin vatsakipuihin yöllä ja piti kanssa tökkiä vatsaa, että onko kyse nyt supistuksista vai mistä. Maha oli pehmeä ja herättyäni tajusin että vain närästää pahemman kerran. Imeskelin pari rennietä ja takaisin nukkumaan.

Aamulla ei olisi millään jaksanut nousta ylös. Lonkkiin sattui edelleen ja käsivarsi oli kipeä ja nälkäkin tuli. Mutta jotain kummaa nämä äitius/raskaushormoonit tekee: Vaikka heräilee pitkin yötä, niin ei ole ihan tolkku pois, vaan pystyisin hoitamaan tässä vauvankin vielä. Kyllä luonto on hoitanut homman niin, että pikkulapsi tulee hoidettua.
Lonkkakipuihin ja lievään päänsärkyyn auttoi ihana rakastelu! Jännitystä on kyllä mukana jo molemmilla, ei voi mitään, mutta vieläpä uskallettiin [:D]
Aamulla aloitin hoitopöydän laatikoitten täyttämisen pikkuvaatteilla. Muuten istun sohvan nurkassa neulomassa joulutonttua/tonttuja. Jos jotakuta muistaisi edes jollain pienellä itsetehdyllä. Kerrankin on aikaa ihaniin pikku "turhuuksiin" ja kokeiluihin, näpräämiseen.

Ampulle lykkyä tykö! Sama ajatus oli meilläkin, eipä uskaltaisi riskeerata vauvaa ja itseä. Huoletta otin itse piikin.

Hyvää päivän jatkoa!
 
Taas täyttyi viikko - 33. - ja jäljellä olevienkin laskuun tarvitaan vain juuri ja juuri kahden käden sormet. [:D]

Noista pikku "hipleistä". Neuvolassa esittelivät rintakumeja, maidonkerääjää yms. Ehkä niistä jotain voi hankkia, kun ei ne kovin montaa euroa maksa. Suosittelivat muuten tuttipullon sijasta hörpytysmukia?! Muistankohan nyt nimen oikein... [8|]

Minä ostin vauvan vaatteille pesuaineeksi Erisania, joka on allergia- ja astmaliiton suosittelema. Huuhteluainetta en käytä muutenkaan... Ja kertakäyttöisiä liivinsuojia hankin, kun mietin, että kestoja pitäisi olla aika paljon, jos ei ihan joka päivä pese. [8|] Käsikäyttöisen rintapumpun ajattelin hankkia ja olenkin jo vertaillut netissä eri merkkisten "ominaisuuksia" ja kommentteja niistä. Hinnoissa on muuten aika paljon eroa!!!

Ostosreissulla otin jo vauvalle paketin kertisvaippoja, vaikka kestojahan sitten olen ajatellut suurelta osin käyttää. Pitää olla kuitenkin varalta! Pampersit on kuulemma "varmempia" kuin esim. Liberot. Kokemuksesta näin kerrottiin. Ostin siis Pamperseja. Ja kuulin, että sairaalassa pitää tai ainakin kannattaa olla sitten omia siteitä, joten pitkästä aikaa palloilin silläkin osastolla. Kamalasti eri vaihtoehtoja! Miehen kanssa pähkäiltiin, että pitäiskö niiden olla extra pitkiä, paksuja ja leveitä vai riittäisivätkö vain "superimut". [:D][;)]

Mies on kyllä ihan jännityksissään. Eilen pohti, että minkälaista meillä on kotona sitten, kun vauva on syntynyt. Kyseli, että teenkö kotiäitien juttuja. Mitähän ne on?! Ja on alkanut tuntua, että panttaa nyt sitä seksiä viimeiseen asti. Itse saa hyökätä päälle, jos meinaa "saada". [;)]

Jep, mutta näillä eväillä eteenpäin!
 
Ainiin... unhodin viimeks mainita että mulla on ruvennu myös kylkiluut paukkumaan!! Toi asukki tuolla kovasti tunkee jalkoja luiden alle joten luut sitten "naksahtee" pois tieltä. Ja tuntuu että sydänkin on vaihtanu paikkaa. Ennen tuntu lyönnit kun piti kättä rinnan alla, mut enään ei tunnu missään mitään. On tosiaan kaikki elimet lähteny vaeltamaan uusille alueille [;)]

Mä oon niin vannoutunu nestemäisen bio luvilin käyttäjä, että en kyllä merkkiä meinaa vaihtaa!! Huuhteluaineen oon ajatellu vauvanpyykistä jättää pois. Tietty jos jotain iho-oireita ilmestyy niin sitten hajustamattomiin ja allergiatestattuihin aineisiin on siirryttävä. Mut laitan muutenkin TOSI vähän pesuainetta, joten tuskin siitä mitään saa...

Päänsärkyä on muuten täälläkin ollut nyt aika vaihtelevasti viikon verran. Mietin että johtuisko se siitä rokotteesta vai huonosti nukutuista öistä. Varmaan molemmista. Eikä tää jumiutunu hartiaseutukaan varmaan tilannetta hirveesti helpota [:@] Panadolia tarvittaessa..
 
Heippa, tytöt!

On niin tyttömäinen olo,kun lääkäri antoi LUVAN TEHDÄ SITÄ! siitä ja muusta lopuks. Ensin nämä "SUPERMAMAN" kommentit:

SITEET: Yösiteitä, pitkiä, neljällä tipan kuvalla, ainaskin. Parin ekan päivän vuoto voi yllättää runsaudellaan. Toisilla kohtu supistelle tehokkaammin normaaliin kokoonsa, ja se loraututtaa! Ja muistakkee; ne kunnon napakat alushousut! Sairaalassa kyllä pärjää niitten hemositeillä, kun laittaa kaks päälekkäin ja makoilee kintut tiukkana. Sidettä kun joutuu heti synnytyksen jälkeen vaihtaa joka pissalla käynnin jälkeen ja suihkuttelee alapäätä jätkuvasti. Niin, en viiti tuhlata omaa rahaa ainakaan siteisii. Kaks päivää jaksaa niillä valtion vaipoilla. (mun mielipide, vaan)

LIIVINSUOJAT: Minulle kertakäytöiset. Ei tarvi peseksiä ja pelätä, että niihin jää pesuainejäämiä ja tissit alkaa kukkimaan... Sitte kun ei omisteta kuivuria, niin sama juttu vaippojen kanssa etten halua niitä rättejä oitkin kotia lepattamaan. Sitäpaitsi, hidas kuivumine kasvattaa mahdollisesti pyykkiin jäänytt bakteeri kantaa. Jokaisen farkut on joskus haissu tunkalle, vaikka on muka just pesty. (taidan olla tiukkis)

PESUAINEISTA: nestemäistä vauvan pyykkiin. hajsutamaton. Samalla pestään koko porukan vermeet, mutta eri koneissa. Nou huuhteluainetta!

PÄÄNSÄRKY: paska juttu. Mun tissiliivit painuu tonne olkapään pehmeeseen ja jää kuopalle. Taitaa painaa jotain hermoja ja estää verenkierron. Kuumaan suihkuun, saunaa tai hierontaan. Pitänee ostaa leveä olkaimiset rinnan roikuttimet.

RINTAPUMPPU: hankintalistani ehdoton number ONE! Jos se rintatulehdus kuitenkin iskee, niin mikään ei ole niin tärkeä kapistus kuin tuo. Käsikäyttöinen on oikein hyvä. ( mä en jaksa selittää, mutta kyselkää jos tarvii..)

HUH, mitä sitte?

MENKKAKIVUT: No niin. Ollaankos me lähössä synnyttää ennen pitkää? Siellä ne piilopaikat venyy ja harjottelee. Lantion luut tekee avutumis liikettä. Sattuuhan se, täälläkin...

YHDISTELMÄVAUNUN PATJA: ei tarvitse. Makuupussissa muksu sinne. Jos on kova pakkanen, niin sellanen lämpöalusta tai talja on kyllä tarpeellinen!

jEP.. MEEN SYÖMÄÄN JA PALAAN ASIAAn....
 
Jee, tässähän ihan viisastui maarisen kokemuksella vuodattamasta tiedosta. Nyt miekin päätin sitten ryhtyä kertakäyttösiin liivisuojiin, kun en ole tuota pesuainejäämä-juttua koskaan miettinyt ja tiiän kui tissi voi olla kipeä ihan pienestäkin nirhaumasta.

Itsekin ajattelin sairaalassa pitäytyä sairaalan siteissä ja noh, juu jokku napakat alushousut ajattelin ostaa ihan synnäriä varten, kun minähän olen pitäny ihan koko raskauden ajan samoja alushousuja ja tosiaan en ole ostanut yhtään uusia vaikka maha onkin kasvanut. ÖÖ, siis toki olen niitä pessyt ja niitä on ollut usemammat!! Sainpas kuulostamaan tämän nyt hassulta mutta no, tiiätte mitä tarkotan [:D].

Siskoni sanoi notta käsikäyttösellä pumpulla ei jaksa pirukaan lypsää, tosin täällä saa kuulema sairaalasta sähkökäyttösen lainaan, ainakin siinä tapauksessa, että myy maitoa ja kaippa niitä voi vuokratakin kuten muitakin vauvailuun liittyviä juttuja.

Onko kukaan kuullut ilmaisesta hammaslääkärikäynnistä mammoille? Jossainpäin Suomea niitäkin on mutta ei niitä kyllä mainosteta??!!
 
No niin, mamalla maha täynnä, taas!

Rinkku. Tuosta hammalääkäristä, ilmasesta, minäkin oon ihmetelly! Ennen vanhaan sitä vaan mentiin neuvolan kehotuksesta kaatotuoliin suu auki makomaan. Hommat tuli hoidettua, mut nyt en oo kuullu asiasta halastua sanaa! Enkä taaskaan hoksannu kysyä. Enkä todennäkösesti jaksa soittaa! Höh!

ROKOTTEESTA: en ottanu sitä, vaikka taas päivällä tarjottiin! Oli semmonen uus hoitsu siellä ja jäi vähän semmonen "olempahuonoihminen"- olo. Voi voi! Minä en nyt vaan kertakaikkiaan halua sitä piikkiä ja se siitä. Enkä taaskaan jaksa selitellä! Viuh! Eteenpäin...

(RADIOSSA puhuvat parhaillaan SIIVOUKSESTA! marttaliitto äänessä. Minusta ruppee tuntumaan, että meillä on tosi paskasta, vaikkei olekkaan! Nuo soittajat tuntuu kaikki olevan jotenki joko tyhmiä tai kädettömiä. Herranen aika! Eikö väki enää osaa siivota nurkkiaan? Imuri, moppi ja rätti varustettuna maalaisjärjellä...)

Amppu, löytyykös teille uutta huushollia? Sitä pohjalaista KARTANOA! Tsemppiä, elä menetä hermoja!

Joku puhui tuolla aikasemmin JOULUKINKUSTA. Sama juttu. Ei niitä kaupan limakinkkuja pysty ihminen juhapöytään laittamaan. Me tilataan tuolta paikallis palvaamosta semmonen, mikähän se oikea sikaystävällinen termi olis... semmonen tuore teuras. Kuulostaa kauheelta, mutta maistuu HYVÄLTÄ! Mies ajatteli, että jos tänä jouluna pyydettäis se vamliiksi palvattuna! (ei pyydystetä, vaan tilataan)

TÄmän päivän neuvolasta, lääkäri neuvolasta! Ihanaa! Kaikki hyvin! Kaikki! Vauva raivotarjonnassa, laskeutunut, ei kiinnittynyt. Tunneli siellä kiinteä, normaali, kolme senttiä. Vaikka on supistellu jatkuvasti ja kovaakin! Lantio antanu (menkkakivut) myöten siten ,että vauva on tosiaan päässy laskeutumaan! Sf:n se täti sai taas yläkanttiin 36 senttiä. Otti nauhan toisen pään tonne puoleen väliin alapäänpeitettä ja yläpäässä ronskisti, melkein tissin väliin! Mutta mutta, meidän vauvan painoarvio oli n. 3100 g. (ensi sanoi 3200g, mutta kirjotti toisin)

Eli mieheni unien sanoin, "meillä saa jokainen supistella niin paljon kun haluaa! " Arvatkaa oliko molemilla mellevä olo kun tultiin lekurin ovesta ulos! Ja eiku peitto heilumaan!!!!! Nami, nami, nami! Ei ole uskaltanu silleen oikeesti pelata. Miestä on pelottanu, että spermat löräyttää kohdunsuun apposelleen! Nyt sitte jörnitään, sydämen kyllyydestä. Tuo ukkoni suunnitteli, että jos rupee pitkäks menee, niin mamma kontilleen ja alkaa tuuppii takaa, tykkäsin tai en! Tykkään kuitenkin.. Voisin siinä joutessani pestä lattioita....

Ainiin!!! Meidän eilinen sauna-reissu uudelle kodille oli IHANA! Mies siivosi siellä koko alakerran. Pannuhuoneen, käytävät, pesuhuoneet saunat ja kaikki! Ihana, tuoksuva, uusi, puhdas sauna ja HYVÄT LÖYLYT! Keiteltiin saunakahvit pullapitkoineen ja nälkään napsittiin kasa napsuvia nakkeja! SE keittiön puuliesi on aivan ihana. Sen tuoksu ja hitaasti leviävä lämpö! Taidan mennä sinne tekemään joululeivonnais talkoot! Siskon kanssa. Se oliskin jo 17 kerta, perinteiset piparikakkutalotalkoot!

Argh.. alkaa närästää. Oon vedelly tässä kirjotellessa täyden mahan täytteeksi puolukoita kulhollisen... Tehokasta!
 
Hammaslääkäristä, meillä oli ilmainen hammashoitajalla käynti, koska odotamme ensimmäistä. Jatkohoito maksaa normaalisti

Maarinen siellä on sitten kaikki hyvin! Hienoa! Ja kiitos minunkin puolestani kokeneemman mielipiteistä. Pitänee harkita sitä rintapumppua itsekin.

Neulottu tonttu tuli valmiiksi ja sitten ehkä enkeliä tekemään. Huopuvasta langasta. Närästystä on ollut tänään ja ihmeellistä vatsakipuilua, jonka liitän kyllä suolistojuttuihin. Vatsa ei ole toiminut tänään ja ilmaakin on... Mieheni vitsailee, että kipukynnykseni on niin korkea, että vauva vielä syntyy tänne lattialle, kun en tajua että supistelee [:D] Minä luotan siihen että kyllä sen tietää. Pari kertaa on napakammin supistellut, eikä siinä jäänyt epäselväksi että mistä oli kyse.

Hyvät yöt (todellakin, hyvin nukuttua yötä!)
 
Heimoipäiviä!

Tosta Rinkun listasta ite aattelin hankkia kaikkea muuta, paitsi rinnanlämmittimet. Ja tuttikuumemittarin korvaan sellasella korvaversiolla... Itse en vauvana suostunut syömään tuttia ollenkaan, joten mistä sitä tietää, suostuuko poikakaan. Ja ikävä se sitten on juuri vieroitetulta vuotiaalta ruveta sillä lämpöä mittaamaan, eikä kuitenkaan vielä malta tavallisella kainalomittarilla antaa mitata... Eli sillä oon kyllä korvakuumemittarin kannalla, samassa hintaluokassahan ne on.

Hoopolia mäkin lohduttaisin, että et oo tosiaankaan ainoa hoopo näissä vauvajutuissa.. Ite ei oikein myöskään tiiä, et mikä on tarpeellista ja mikä turhaa! Ja saletisti unohtaa ostaa sitten jotain tuikitärkeää... huoh. Mä en ainakaan vaunuihin mitään patjaa aio laittaa, makuupussiin tuuppaan muksun ja siinä on pehmikettä. Pussinkin voi pestä onneksi, niin ei tarvii sen kummempia lakanoitakaan sitten! :)

Ja maarinen, hyvä että saitte panoluvan! Voi kun itsekin kaipais hiljalleen kunnon jytkytystä takaapäin.... mut ei tuo mun hannarimies uskalla, meillä on harrastettu seksiä viimeisen puolen vuoden aikana sängyssä minä ratsastaen, kerran muistaakseni myös sohvalla erehdytin miehen antamaan minä päällä istuen.
Ja piparkakkutalkoot! JOOO! Mä en vaan tykkää piparkakuista, siis syödä... leipoa ja koristella voisin, mutta aina saanut sitten roskiin kantaa, kun ei ole enää tuttavatkaan huolineet.

Loppukevennyksenä kerrottakoon; tainnut alapäässä kyllä jokunen paikka löystyä, vuosien ahkerasta lantionpohjalihasten harjoittelusta huolimatta (vaikka enhän mä edes tiedä, johtuuko tää niistä lihaksista ees)... Vatsa meni jostain kuralle ihan yhtäkkiä, ja junalta kotiin kävellessäni (hurjat 300m matkaa) niin lurpsahti sitten kakkaa housuun. Tuolla vessassa mä sitten vaatteitani putsatessa nauroin, että tätä tää mun tulevaisuus tuleekin sitten olemaan seuraavat vuodet... Mutta ei toiminu enää sulkijalihas ja pidätyskyky, siinä päällä kun oli vielä oikein mojova supistus ja tosiaan kävely, niin oli hieman hankalaa :D
 
Huomenta!

Neuvolalääkäri, neuvola ja hammaslääkäri tänään, kaikki putkeen. Yö meni taas miten kuten nukkuessa, mutta sitä kai tämä loppuaika sitten tulee olemaan.

Otan osaa SannaKoo... Onneksi jaksat ottaa huumorilla! Eipä taida lantionpohjanlihakset vaikuttaa tuohon sulkijalihakseen.

Onko Ampun kodin etsintä tuottanut vielä tulosta?

palailen varmaan lääkärireissun jälkeen. Ai niin, kävin laskemassa nuo meidän laskettujen aikojen tiedossa olevat tytött ja pojat ja tällä hetkellä poikia on tulossa vielä ennätysmäärä! Saa nähdä mikä on lopputulos vuodenvaihteen jälkeen [:)]
 
Kuulasta keskiviikkoa! Tai täällä on kyllä aika sumuista... Nauroin taas katketakseni noille Maarisen takapano- ja SannaKoon kakkajutuille. [:D] Seksistä on oikeasti tullut kyllä melkoista akrobatiatouhua. SannaKoon tyylillä ei meillä ainakaan enää onnistu, kun miestä alkaa naurattaa mahojen yhteen hinkkautuminen. Mutta kehoitan kokeilemaan toisin päin, eli pylly kohti naamaa... [;)] Ja näin jo silmissäni sen, kuinka "koiramaisesti" mennään pitkin lattioita peräkanaa, toinen lattiaa jynssäten. Hah hahhhaaa!!!!!![:D]

SannaKoolle myötätuntoiset terveiset. [:)] Mies naureskeli, että kaikki nämä raskausajan "ihanuudet" (raskausarvet, joillakin pissankarkailut yms.) saa kyllä varmasti tuntemaan olonsa TODELLA naiselliseksi. Ja kaikki huipentuu tapahtumaan, jossa "värkki" saa uuden muodon ja pissat ja kakat on pöydällä. [;)] Toistaiseksi olen vaan jännännyt, että lirahtiko pisu housuun, kun välillä on siltä tuntunut. Närästyksestä ja ilmavaivoista nyt ei viitsi edes mainita, kun ne on perus juttuja. Ai niin, sain tietää muuten neuvolassa, että meidän sairaalassa ei enää anneta peräruisketta, vaikka sen haluaisi ja siinä synnytystapa-arviossa lääkäri TODELLAKIN kokeilee tuon synnytyskanavan myös peräaukon kautta. Että silleen! [:@][&:][:'(]

Maarinen meilläkin on ollut aina sellainen viljakinkku. Mitään rehulihaa suostu syömään! Luomupuodin kautta on mahdollista tilata myös luomu-viljakinkku, joka on tuoresuolattu. Ajattelin käydä tutkimassa asiaa... [;)]

PaulaMaija itsekin sain kokea eilen noita ihania "survaisuja", kun vauva potkaisi kylkiluuhun niin että rusahti. [X(] Nyt on taas ilmestynyt tuohon navan viereen sellainen kipeä kohta, kun masun sisällä pusketaan pepulla aina siihen samaan kohtaan... [:)]

Pitänee lähteä hakemaan kupponen kuumaa...
 
Huomenia!

Piti tulla vähä kysäseen että milleppä se lapsivesi haisee jos haisee ollenkaa?
Vähä on nyt makeahkolle tuoksahtanu pöksyissä muutaman päivän ajan, ni mietimpä vaan että voiskoha tihkuu lapsivettä.. Tosi vähä kyllä pöksyt kastuu mutta silti.. Haistatimpa sit kyllä ukollakii ni vastaus oli et "Tuoltaha siu pimppi on haissu koko raskauden ajan" [:D] Tiiä häntä sitte mut rupes mietityttämää. Huomen on kyl neuvola ni pitää varmaa kysyy jos niil on niitä testiliuskoja vai mitä lie..

Nii ja tänää eka perhevalmennus! jänskää.. Toivottavast siel ei iha tyhmää ois..

Pitääkii vissii siirtyy nestemäisee pesuaineesee, kiitos tiedosta [:)]

Ja onko pakko mennä synnytystapa-arvioo jos siel pyllyy kaivellaa? [:@] En taho. [:D]

Tuosta Rinkun listasta ite varmaa tulee hankittuu imetyssuojat(kertakäyttö), tissipumppu ja rinnanlämmittimiks saa luvan kelvata vaikka patalaput..

Joku muuteksee mainitsi makuupussin pesemisestä. Miulle on vähä sanottu neuvona ettei välttämättä kannata pessä mm. makupussia, ulkohaalareita tms lämpöö pitävii juttui. Kuulemma voi menettää pestessä sitä lämmönpitokykyy..? En siis meinannu esim äippäpakkauksest pessä tuota makupussii enkä haalarii.. Tiedä häntä sit..

Täytyy muute tunnustaa ku tuskastelette yöllisten vessareissujen kanssa. Miu ei yleensä tarvii käyä ko kerra yön aikana vessassa, välil en käy ollenkaa :o Tosin sitä kyl tasapainottaa se et yöt meneekii sit muute kipujen kans riehues ku heräilen ja valvon ku vaihtaes asentookii sattuu nii perkuleesti.. :D Viimeyö menikiii sit, kiitos meksikolaisruuan, melkee kokonaa valvoes närästyksen kans [>:]

Mutta päivänjatkoja! [:)]
 
Huomentapäivää!

Mä oon kyllä pessy äippäpakkauksen toppapuvun ja lämpöpussin. Ne oli jotenkin niin tärkin tuntuisia että oli pakko.. Ja ihan muhkeilta ja lämpimiltä ne vielä tuntuu[:)]

Tänään oon päättäny lähteä metsästämään sellasta kokovartalotyynyä, tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan. Mut semmosta pitkää pötköä. Jos sen avulla sais edes jonkun näköset unet nukuttua. Meni taas viime yönä niin hermot kun masua kivisti joka asennossa ja vauva myllersi niin että kyyneleet valu silmistä. Ja tätä sit pitäis kestää vielä kuus viikkoa. Iso huokaus [:(] Mitä se on sitten just ennen synnytystä kun se on vielä reilun kilon verran isompi. APUA!!!

Joku pohti tota lapsiveden tihkuttelua... mä oon tässä miettiny vähän samaa kun tuntuu että tuolta alhaalta valuu koko ajan jotain. Tosin en oo kyllä mitään makeita hajuja siitä löytäny.. Eipä ainakaan oo paikat kuivana jos yrittää positiivisesti ajatella. Jotenkin vaan ällöö [&:]

Mäkään en kyllä todellakaan halua että kukaan kokeilee mun pepusta yhtään mitään!!!! Ja jos sitä peräruisketta ei enää sairaalasta saa niin otan omat mukaan. En nimittäin ajatellu koko viikon lastia siihen synnytyspöydälle laskea! [;)] (mun maha siis tosiaan toimii sen kerran viikossa[:@])

Mä kanssa mietin sitä vauvan kuumemittari asiaa. Että mikä olis paras. korva- vai tuttiversio. Ehkä se korva, käyttö helpompaa isommallakin sitten kun on tutistakin jo luovuttu. Vaikka kävishän se ihan normaalikin mittari. Ei sitä sillon kun ite oli vaavi niin tommosia "hienouksia" ollu. Mittari pyllyyn vaan!! ehkä en haluu samoja "traumoja" omalle vauvalle. [&o]

Mukavaa päivää massuille!!! [:)]
 
Jaaha, se on sitten silkkaa sontaa, eli paska juttuja tänä aamuna!

SANNAKOO! Taisit tietämättäsi avata varsin  mielenkiintoisen keskusteluan aiheen! Minä täällä tukehdun omaan käkätykseeni! ( = tuonkin vois kirjottaa ilman ÄÄN pilkkuja! ja uulla) Paljon onnea vaan! Onneks ruiskahti tullessa, eikä mennessä!

PERÄRUISKE. Jep. ei sitä viikon lastia siihen tiskille, tai mihinkään. Minä jos kerkiin synnyttää sinne ammeeseen, niin en kyllä halua että muksu sukeltaa p**kaan! Rankka elämä! Mä teen sen tyhjennyksen kotona. Tai siis mies saa napsauttaa hanskat käteen ja hoitaa. ( ite se ehdotti ! )

SORMIKOPELOLLA: Hiiiiiiii, uudelleen synyttäjän ETUJA. En saanu sormea sinne pyllynreikään! Kun kerta neljä nelikilosta on tullu vauhdilla ulos, niin ilmeisen selvää on, että tämäkin tulee! Aattelin siinä tiskillä tutkittavana, että jos se tunkee hanska käden tuonne perä aukkoon, niin tulee varmaan aamuinen savinappi poksahtaen samantien pöydälle. Mahtavan turinan kanssa. Hävetti jo ennalta!

LAPSIVEDEN TIHKUMINEN: Hei, jos oikeesti tuntuu siltä että lapsivettä tihkuu, niin kehottavat seuraamaan siteen kanssa. Siteestä saavat sen näytteen. Lapsivesi tuoksuu, hm, persikalta, jossa on pari tippaa etikkaa... Vastasyntyneen vauvan päältä! Semmonen makeaahko, japanilainen kastike! ( voi hitto, näitä vertauksia. syyttäkää kulinaristi miestäni ! ) Sitte toinen mahis alavaon märkänä lorisemiseen on IKÄVÄ KYLLÄ, hiki. Pimpsa-hiki! Tässä lopussa hikirauhaset toimii hyrskymällä kummalissa paikoissa. Tissien väli valuu yöllä pitkin kylkiä ja alapää kastelee sisäreidet. TÄÄ ON NIIN RAADOLLISTA! Ja koomista!

LÄHEISYYDESTÄ ( piereskelystä): Täällä talossa käy säälimätön rumppa-pumppa! JA paraparapam. Onneks mies turisuttaa omaat, pahimmat, ulkona tupakilla. On se niin sulosta, tähtitaivaan alla, luonnon helmassa!

Hei,Pranametri! sinä vierailit unissani viimeyönä. Olit hankkinut uudet silmälasit ja päättänyt siirtää koko perhealbumisi tänne sivuille! Siinä oli opiskelu kavereita rivissä! Ite sää makoilit uuninpankolla masu tyytyväisen pulleana, tonttu kutimet vieressä, kynttilän valossa!

Ou jee... Otampa kupposen kahvia ja meen lojuttelemaan telekkarin ääreen. Tallennuksia tyhjentämään. Oon jääny koukkuun tohon "vauva tulossa"-ohjelmaan! Oispa vielä pari suklaa keksiä...
 
Hehee, Amppu [:D]

Noh, välillä tullu kyllä mietittyy että onkoha tää iha tervettä parisuhdetta. Kyl meillä pieretää vieretyste ja istutaa vessanpöntöllä ovi auki. Ja ajan säästämiseks toine ehkä jopa pesee samal hampaita [:D]
En tiiä ollaako sitte nii roisia mutta kyllä siinä omat hassutuksesa saa aikaseks [:)]
TOSIN, pietää nuo tuommoset kyl iha visusti vaa kahenkeskisinä! :D ei sentää julkisil paikoil tai muutekaa muitten läsnäollessa pieretä tms.. Hyvä kasvatus siis saatu sen puolesta :D
Ja etelä-pohjanmaalta tuo miu ukko muute on [;)]

HIRVEITÄ PALJASTUKSIA, pitää poistuu muualle häpeemää [:-]
 
Takaisin
Top