Voimia hymykuoppa! Omista vanhemmista ei joutua kantamaan vastuuta (ainakaan ennen vanhuutta) mutta toki sitä läheisestä ihmisestä huolissaan on.
Mulla on tosi etäiset välit omaan äitiin vaikka tekemissä ollaan ja tuudittaudun enimmäkseen siihen että näin etäältä en aikuisen ihmisen asioihin pysty vaikuttamaan. Aina välillä kuitenkin mietin että mitä kotona tapahtuu.
Mun äiti on nimittäin kanssa jossain määrin omassa todellisuudessaan, vähän vainoharhaisuuteen taipumusta, epäluuloja, kummallisia pakkomielteitä jne. Mutta ei yleensä tuo näitä mietteitään ainakaan mun tietoon, toki jotkut outoudet näkyy monessa asiassa selvästi mutta niiden kanssa ei pystyy vielä elämään.
Tällä hetkellä arveluttaa se mitä ajatuksia nyt lapsenlapsen ilmaantuminen sen päähän nostattaa. Olen nimittäin siinä uskossa että sillä nää ongelmat alkoi kun mä synnyin.Olen miettinyt että koittaisin saada sille jotain ulkopuolista apua mutta lopulta järkeilin niin että puuttuminen katkaisisi välit lopullisesti ja todennäköisesti vain pahentaa epäluuloja, jotka tällä hetkellä pysyvät enimmäkseen pinnan alla. Ja ehkä mä en ole se ihminen joka apua pystyy järjestämään kun useimmiten tuntuu siltä että omat vanhemmat on mulle melkein vieraita ihmisiä.
