Mahtuuko vielä tutut farkut? Vai joko on äitiysvaatteet käytössä?

Ollaan lähdössä ulkomaille toukokuun lopussa ja pitihän sitä varten sitten tilata kasa mammavaatteita :D Edellisissä raskauksissa maha tullut valtavaksi jo hyvissä ajoin, joten odotan niin käyvän myös tässä :)
 
Varmaan tarvii kohta käydä jotain vaatteita katsomassa. Parin päivän aikana on jotenkin maha turpoillut, jotenkin "raskas" olo.
 
Mä oon siirtynyt vähän löysempiin housuihin, aikaisemmissakin raskauksissa housut tuntuneet tosi epämiellyttävältä jo alkuvaiheessa. :)
 
Farkut ahdistaa et collareissa pakko. Mut en ennen isompua viikkoja osta mitään varsinaisia mammavaatteita, kun mun tuurilla niit ei tarvita.
 
Minäkin bongasin Lidlin leggarit ja muut mammavaatteet ja ostin varastoon. Käytän paljon urheilutrikoita töissä muutenkin, niin vielä menevät ihan tavallisetkin pöksyt turvotuksesta huolimatta. Rintaliiveissä olen myös jo useamman vuoden suosinut toppimallisia urheilurintsikoita, ja niistä mahtuvat tällä hetkellä enää sellaiset todella joustavat spandexit. Tissit on kyllä tuplannut kokonsa tässä heti kättelyssä.

Ei ole mieli tehnyt kokeilla omia farkkuja nyt pariin viikkoon, ja huomaankin siirtyneeni trikoiden lisäksi mekkoihin ja sukkiksiin.
 
mä kävin tänään ostamassa parit äitiyslegginssit. mietin myös äitiysfarkkujen ostoa, mutta vielä en raaskinut, kun vielä pärjään ilmankin. yhdet normi farkut menee vielä hyvin jalkaan mutta kovin pitkiä aikoja kerrallaan ei pysty pitää jalassa. turvottaa kyllä masua niin kovasti että kotona oon aina jollain löllö housuilla :D suosituksia farkuista ja miksei myös muista kivoista äitiyshousuista? :) rv 8+2
 
Mulla on myös äitiysliivit olleet jo pari viikkoa käytössä. Ainoat jotka ei satu pitää ja jotka nyt mahtuu päälle :oops:
 
Mistä ootte ostanu äitiys/imetysliivejä? Mulla on enää yhdet rintsikat jotka mahtuu päälle. Vihaan rintsikoiden ostamista enkä nyt viitsisi investoida tosi kalliisiin liiveihin rintsikkaliikkeessä, vaikka siellä selviäisi helpoiten koon valinnassa. Mutta kun se tulee muuttumaan vielä moneen kertaan ei viitsisi paljoa maksaa.
 
Omani ostin muistaakseni Raskauskeijun nettiliikkeestä, ei tarvinnut lähteä kaupoille :grin Ei ne mitkään halpikset olleet mutta onpahan mukavat päällä eivätkä hierrä tai purista... kokovalikoima oli S/M/L, teki valinnasta helpon.
 
Changessa on ainakin imetysliivejä myynnissä. Itselläni on jo kaksi vuotta putkeen ollut käytössä h&m imetysliivit. Oiskohan niitä tullut 2 tai 3 samassa pakkauksessa. Näissä ei ole mitään tukia, siksi juuri tooooosi mukavat päällä.
 
Kaarituet alkaa kyllä olla ihan nou nou! Vähän toppausta saisi kyllä olla ettei nää paisuneet nännit näkyisi joka paidasta läpi. :grin Onko niissä henkkiksen mammaliiveissä? Mulla on noita lötköjä mukavuusrintsikoita onneksi kotikäyttöön vielä, mutta ei niitä kehtaa T-paidan alle vaikka töihin laittaa. :facepalm:
 
Niissä ei ole toppausta, mutta itse taisin töissä käyttää imetyssuojia pehmikkeenä jos oli sellainen paita missä oli vaarana että kuultaa läpi.
 
Äitiysfarkut meni jalkaan heti ensimmäisestä viikosta lähtien, kun sain tietää olevani raskaana. Toinen raskaus ja maha näyttää vk 20+...Järkky turvotus! Vaikea pitää salassa, vaikka vielä niin alussa vasta.
 
Minull vaatteet kiristää ihan siksi että pari kiloa on tullut paino raskauspahoinvoinnin vuoksi. Siis kun syödessä on ainut kun ei ole paha olo niin tekisi mieli syödä sitten koko ajan...
 
Äitiysfarkut meni jalkaan heti ensimmäisestä viikosta lähtien, kun sain tietää olevani raskaana. Toinen raskaus ja maha näyttää vk 20+...Järkky turvotus! Vaikea pitää salassa, vaikka vielä niin alussa vasta.

Sama täällä, nyt rv 10+4. Eilen tuli yksi työkaveri kysymään että saako hän udella et onko teille tulossa vauva. Olin vaan et mitä ihmettä näkyykö tää muka jo näin hyvin!?!? :D :D
 
Sama täällä, nyt rv 10+4. Eilen tuli yksi työkaveri kysymään että saako hän udella et onko teille tulossa vauva. Olin vaan et mitä ihmettä näkyykö tää muka jo näin hyvin!?!? :D :D

Jotenkin tuntuu aika huonoilta käytöstavoilta mennä tuollaista keneltäkään kysymään. Itse olen aika vahvasti omaksunut sellaisen mallin ettei ole mitään tilannetta, jossa voisi muiden raskauksista udella niin että se olisi mitenkään korrektia. Vaikka olisi miten läheinen ihminen tahansa niin kullakin on oikeus kehoonsa ja sen koon muuttumiseen olipa syy mikä tahansa.

Mulla on alun pahin turvotus helpannut ja nyt taas mahtuu - hetken - omat vaatteetkin päälle, mikä on suuri helpotus! Kesä tuntuu helpolta mekkojen kanssa mutta syksyllä joutuu kyllä käyttämään kekseliäisyyttä kun ei ainakaan takkia viitsisi hankkia. Toivotaan lämmintä syksyä!
 
tildanen,
Ymmärrän kyllä hyvin tuon ja oon samaa mieltä että eihän se kovin kohteliasta ole kysyä suoraan noin henkilökohtaista asiaa ja ymmärrän hyvin jos kaikki ei siitä pidä. Itse en myöskään sitä tee kun tiedän, että taustalla voi olla vaikka mitä eikä lapsen saaminen ole mitenkään itsestäänselvää. Mutta mua ei henkilökohtaisesti haittaa jos joku ystävällisesti tulee kysymään ensin että saako kysyä ja sitten esittää kysymyksen, kuitenkin tapana tuo kohtelias kun et täräytettäis suoraan et häh ootko raskaana tms. Kun niitäkin tullut vastaan. Tuohon voisi kuitenkin sanoa myös ystävällisesti että on mun yksityisasia etten halua puhua siitä mutta mä en osaa pitää tätä salassa jos joku suoraan kysyy :D eikä mulla ole siihen mitään syytäkään.
 
Mä en uskalla kysellä kun on niin monesti kuullut niitä noloja tilanteita kun on onniteltu ihmistä joka ei olekaan raskaana. :facepalm: Tosin nekin tilanteet on hankalia kun näkee pitkästä aikaa tutun joka melko selvästi on raskaana, mutta ei sano asiasta vaan ehkä ajattelee että kaikki jo tietää ja huomaa, ja sitten se kuulumisten vaihto menee vähän hassuksi. :grin
 
Itu1 oon ihan samaa mieltä. Ite just kehtais kysyä kun jos ei oliskaan raskaana niin kauhea tollanen kysymys.

En myös pidä siitä että ei voida kertoa esimerkiksi koko työtiimille jonka kanssa tehdään töitä vaan antaa vaan kaikkien arvailla äitiyslomaan asti. Toisaalta ymmärrän mutta joskus se on hankalaa kun itse haluaisi ehkä kysyä asiasta jotain mutta ei vaan oikeen itse viitsi ottaa asiaa puheeksi. Enkä tarkoita tätä vielä siinä vaiheessa kun maha ei ole jo selkeästi esillä kaikille.
 
Mua ainakin ahdistaisi kertoa kaikille isoon ääneen samaan aikaan. Siksi olen hiljaa ja jos joku kysyy niin kerron.
 
Takaisin
Top