Huih mikä päivä, hienot suunnitelmat siitä että tänäänpä lähen uimaan ja kokeilemaan suksia, vaihtukin ihmettelyyn kun ensimmäisenä ylösnousun jälkeen supisti kipeähkösti.. se meni ohi yhtä nopeesti kun tulikin, noh vähän myöhemmin huomaan vessassa että nyt on punaista ja paljon, ei muutakun itkua pusertaen ä-polille soitto, ja miestä herättämään että pitää lähteä käymään. Verenvuoto loppui jo ennen lähtöä, mutta halusivat tutkia varmaksi. Käyrillä 40 min ja siitä ultraan, ja kaikki pienellä hyvin. Kovin oli jo käyrillä liikkuvainen, yhtään ei tykännyt niistä antureista. Lääkäri meinas että hyvä ois jäähä osastolle, mutta saan lähteä kotiinkin, kun ei nyt niin pitkä matka ole ja lupasin pyhästi mennä heti takasin jos yhtään mitään epäilyttävää tapahtuu.. nyt vain toivotaan että selvittiin tällä säikähdyksellä. No positiivistakin että kotimatkalla haettiin äitiyspakkaus, ja sitä pääsee nyt tonkimaan :)
Ensimmäiset pari yötä oltiin anoppilassa ja anoppi kysy minuutin välein, että potkiiko vauva, liikkuuko vauva yms. Sitten siirryttiin pariks yöks mun vanhempien luo, missä kummatkin äiti sekä isä koitti koko ajan tulla koskemaan mun vattaa (onneks ehdin aina väistää!) ja siellä sama kysely jatku, että potkiiko vauva, liikkuuko vauva, mikä mulla on vointi yms. Sitten mua ärsytti se ylikaiken, että mun vanhemmat puhuu koko ajan vauvasta tyttönä, vaikka ei tiietä kumpi on tulossa.. Papu on mun vanhemmille eka lapsenlapsi ja jotenki sitä kautta sain nieltyä enimmän ärtyneisyyden.. Voihan nämä olla jonkun mielestä aivan pikku juttuja, mutta mua otti päähän koko pohjosen reissun ajan!
